Talousarvioesitys 0
7.4. Hallinnon tuottavuuden parantaminen
Hallitus jatkaa valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa sekä kehittää valtionhallinnon yhteisiä palveluja. Tuottavuutta parannetaan uudistamalla rakenteita ja kehittämällä kunkin viraston perustehtävien prosesseja, toimintatapoja ja palveluja sekä tietotekniikkaa ja sen käyttöä. Käynnissä olevat toimenpiteet johtavat valtion henkilöstömäärän pienenemiseen vuoteen 2011 mennessä yhteensä n. 9 600 henkilötyövuodella verrattuna vuoden 2005 henkilöstöön. Tästä on vuoden 2008 loppuun mennessä toteutunut n. 3 700 henkilötyövuotta. Tilastokeskuksen valtion tuottavuustilaston mukaan valtionhallinnon työn tuottavuus parani v. 2008 1,7 % ja kokonaistuottavuus 1 % edellisestä vuodesta. Kehyspäätöksessä on tarkennettu hallituksen aiemmin linjaamia uusia tuottavuustavoitteita, joiden henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus on 4 884 henkilötyövuotta pääosin vuosina 2012—2015. Tuottavuutta lisääviä hallinnonalakohtaisia keskeisiä toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia käsitellään pääluokkien, lukujen ja momenttien selvitysosissa. Vuonna 2010 tuottavuustoimenpiteiden arvioidaan pienentävän henkilöstötarvetta yhteensä 2 417 henkilötyövuodella.
Henkilöstötarpeen väheneminen johtaa talousarvioesityksessä huomioon otettuihin menosäästöihin, jotka vaihtelevat tuottavuutta lisäävien hankkeiden toteutuksen mukaisesti. Hallinnonalat voivat kohdentaa uudelleen käyttöönsä jäävän osan menosäästöistä. Loppuosa luetaan koko valtiontalouden menoja vähentäväksi säästöksi.
Taulukko 30. Tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden vaikutukset henkilöstötarpeeseen
| Hallinnonala | Htv-vähennykset 2009—2010 |
| VNK | 7 |
| UM | 40 |
| OM | 172 |
| SM | 83 |
| PLM | 162 |
| VM | 467 |
| OPM1) | 574 |
| MMM | 83 |
| LVM | 327 |
| TEM | 363 |
| STM | 108 |
| YM | 31 |
| Yhteensä | 2 417 |
|---|
1) Sisältää uusimuotoisiin yliopistoihin kohdistuvan tavoitteen. Koska yliopistot muuttuvat julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi ja säätiöiksi, niihin aiemmin kohdennettu tuottavuusohjelman mukainen henkilöstövähennystavoite on otettu huomioon momentin 29.40.50 määrärahan mitoituksessa.
Henkilöstötarpeen vähentämistavoitteissa ja tuottavuusohjelman muussa toteuttamisessa on joitakin toimenpiteitä kohdennettu ja ajoitettu uudelleen ministeriöiden ehdotusten pohjalta, huomioitu lainsäädäntömuutosten eteneminen sekä otettu huomioon seuraavia näkökohtia:
- talouden tilanteen takia työvoimapalvelujen sekä harjoittelupaikkojen määräaikainen lisääminen
- ulkoasiainhallinnon tuottavuustavoitteissa kehitysyhteistyömäärärahojen kasvusta aiheutuva tarve kehittää kehitysyhteistyöhallintoa
- yliopistojen tuottavuustoimenpiteet valtionavun mitoituksessa
- sektoritutkimuslaitosten tuottavuustavoitteiden mitoittaminen ja kohdentaminen siten, että tuottavuusohjelma ei ole esteenä tarkoituksenmukaiselle ulkopuolisen rahoituksen vastaanottamiselle.
Koko valtionhallinnon tasolla tarkastellen muutokset voidaan toteuttaa henkilöstön luonnollisen poistuman puitteissa, sillä poistuman arvioidaan v. 2010 olevan n. 5 800. Arviossa on mukana valtion ulkopuolelle siirtyvät yliopistot. Viime vuosien myönteinen kehitys eläkkeelle siirtymisen myöhentymisessä arvioidaan jatkuvan, mutta valtion henkilöstön ikärakenteen vuoksi eläkepoistuman arvioidaan yltävän noin 3 000 henkilöön eli hieman yli puoleen kokonaispoistumasta. Henkilöstön ikärakenteen vuoksi historiallisen laajamittainen siirtyminen eläkkeelle ja muu luonnollinen vaihtuvuus antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden toteuttaa palvelukykyä, tehokkuutta ja tuottavuutta lisääviä laajojakin uudistuksia voimassa olevia palvelussuhteita vaarantamatta. Tuottavuusohjelman toteuttaminen sovitetaan henkilöstön palvelusuhteiden turvaamisen, työn jatkuvuuden, eläkkeelle siirtymisen myöhentämisen ja työelämän laadun kehittämisen tavoitteisiin. Muutostilanteiden henkilöstöjohtamista tuetaan valtionhallinnon yhteisin palveluin ja valtionhallinnon sisäistä liikkuvuutta hyödynnetään. Tuottavuustilastoinnin sekä arviointi- ja mittaustapojen kehittämistyötä jatketaan mm. siten, että tuottavuuden muutoksen rinnalla voidaan riittävästi ottaa huomioon toiminnan ja palvelujen vaikuttavuuden ja laadun sekä työelämän laadun muutokset. Valtiovarainministeriö toteuttaa vuoden 2010 kevään aikana valtion tuottavuusohjelman seurantahankkeen, jossa selvitetään tuottavuusohjelman v. 2011 päättyvän vaiheen tavoitteiden toteutumista ja vaikutuksia.