Talousarvioesitys 0
Rakennerahastovarat vuoden 2009 talousarviossa
Rakennerahastovaroja arvioidaan tuloutuvan valtion talousarvioonyhteensä 252 milj. euroa. Tässä ovat mukana Euroopan aluekehitysrahastostaja Euroopan sosiaalirahastosta ohjelmakaudelta 2007—2013saatavat tulot.
EU:n rakennerahasto-ohjelmien myöntämisvaltuuden budjetointiaaikaistetaan siten, että kilpailukyky ja työllisyystavoite -ohjelmienvuoden 2010 rahoituskehystä korotetaan 20 %. Rakennerahasto-ohjelmienrahoitusta suunnataan meneillään olevan suhdannetilanteen edellyttämällätavalla nopeasti yrittäjyyttä, uutta liiketoimintaa ja uusia työpaikkojaluoviin toimenpiteisiin sekä työllisyys- ja koulutustoimenpiteisiin.
Vuoden 2010 talousarviossa yksinkertaistetaan rakennerahasto-ohjelmienbudjetointimenettelyä siten, että rakennerahastovarat ja valtionrahoitusosuus kootaan samalle talousarviomomentille. Rakennerahasto-ohjelmienrahoituksen arvioidaan olevan v. 2010 yhteensä noin 535 milj.euroa myöntämisvaltuutena, josta EU:n osuus on 274 milj. euroa javaltion rahoitusosuus 261 milj. euroa. Tarkat tiedot EU-rahoituksestaja vastaavasta valtion rahoituksesta löytyvät työ- ja elinkeinoministeriönpääluokasta momentin 32.50.64 selvitysosan taulukoista.
| EU:nrakennerahastojen toiminnan arvioitu kohdentuminen vuonna 2010: | |
|---|---|
| Hallinnonala | % |
| Työ- ja elinkeinoministeriö | 69,6 |
| Opetusministeriö | 21,5 |
| Liikenne-ja viestintäministeriö | 3,6 |
| Ympäristöministeriö | 3,4 |
| Sosiaali-ja terveysministeriö | 1,5 |
| Maa- ja metsätalousministeriö | 0,4 |
Kuvio 5. EU:n rakennerahasto-ohjelmien myöntämisvaltuusrahastoittain vuonna 2010, milj. euroa