Talousarvioesitys 0
5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka
Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka ovat keskeisessä asemassa luotaessa uusia kestävän kasvun ja taloudellisen kehityksen edellytyksiä. Hallitus käynnisti jo ennen taantumaa mittavia toimenpiteitä, joiden yhteisenä tavoitteena on nostaa tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä niiden hyödyntäminen kansainväliselle huipputasolle. Tämä vaatii valikoituja rahoituslisäyksiä, joilla turvataan kehittämistoimien toteutuminen suunnitellulla tavalla.
Yliopistolaitoksen uudistuminen toteutetaan 1.1.2010 voimaantulevan uuden yliopistolain mukaisesti. Kaikkien yliopistojen oikeudellinen asema muuttuu, joko julkisoikeudelliseksi laitokseksi tai säätiöyliopistoksi. Muutokseen liittyy taloudellisia ehtoja ja seuraamuksia, jotka on otettu huomioon talousarvioesityksessä uudistusten joustavan toteuttamisen vaatimalla tavalla. Hallitus on myös antanut esityksen uudeksi laiksi Suomen Akatemiasta keväällä 2009.
Hallituksen syksyllä 2008 eduskunnalle antama innovaatiopoliittinen selonteko on toimeenpanovaiheessa. Keskeistä on osaamisperustan vahvistamisen rinnalla kasvuyrittäjyyden edistäminen sekä kysyntä- ja asiakaslähtöisyys, joilla tähdätään elinkeinoelämän uudistumiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Kysyntä- ja käyttäjälähtöisestä innovaatiopolitiikasta on kesällä 2009 valmistunut selvitys tavoista, joilla ko. politiikkaa toteutetaan. Selontekoon sisältynyt tiede- ja teknologianeuvoston uudistaminen tutkimus- ja innovaationeuvostoksi on toteutettu vuoden 2009 alusta lukien.
Syksyllä 2008 käynnistetty innovaatiojärjestelmän kansainvälinen kokonaisarviointi valmistuu lokakuussa 2009. Innovaatiojärjestelmän toimintamalleja ja rakenteita kehitetään sen pohjalta edelleen. Hallitus antaa tehtyjen päätösten mukaisesti v. 2010 korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelman sekä tutkimuslaitoskentän rakenteellisen kehittämisen ohjelman. Tutkimus- ja innovaationeuvosto valmistelee ohjelmat yhdessä vastuutahojen kanssa.
Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan tehtävät ja kokoonpano on uusittu 1.9.2009 lukien. Uudistus lisää neuvottelukunnan asiantuntijuutta ja vahvistaa hallinnonalarajat ylittävien ohjelmien suunnittelua ja rahoitusta.
Kansallisia tutkimusinfrastruktuureja ja Suomen osallistumista Euroopan unionin yhteisiin infrastruktuureihin vahvistetaan v. 2009 valmistuneen kattavan kartoituksen pohjalta.
Tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kansainvälistymistä tehostetaan kaikilla tasoilla. Globaalin yhteistyön tärkeys on kasvanut nopeasti, ja Euroopan unionin toiminta tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan alueella korostuu vastaavasti. Myös muu alueellinen yhteistyö on kehittymässä. Euroopan tutkimus- ja innovaatioalueeseen (ERIA) eri ohjelmineen ja organisaatioineen kohdistuu entistä suurempia odotuksia. Eurooppalainen kehitys vaikuttaa merkittävästi myös kansallisten politiikkojen muotoiluun. FinNode-innovaatiokeskusten avulla hankitaan tietoa uusista kehitystrendeistä ja luodaan uusia toimintatapoja kansainväliselle yhteistyölle.
Strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) ovat edelleen tärkeä kansallinen kehittämiskohde. Osaamiskeskusohjelma (OSKE) on keskeinen aluelähtöisen innovaatiotoiminnan väline. Toimijoiden verkostoitumisen kautta tuetaan sisällöllisesti vahvoja alueellisia innovaatiokeskittymiä.
Taulukko 16. Keskeisten tutkimus- ja kehittämismäärärahojen muutos, milj. euroa
| 2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
2009—2010 muutos | 2009—2010 muutos, % | |
| Korkeakoulut | 536 | 550 | 13 | 2 |
| Valtion tutkimuslaitokset | 296 | 298 | 2 | 1 |
| — josta valtion teknillinen tutkimuskeskus | 85 | 86 | 1 | 2 |
| Tutkimusorganisaatioiden tutkimusmäärärahat, yhteensä | 832 | 848 | 15 | 2 |
|---|---|---|---|---|
| Suomen Akatemia1) | 308 | 388 | 80 | 26 |
| Teknologian kehittämiskeskus | 575 | 628 | 53 | 9 |
| Rahoitusorganisaatiot yhteensä | 883 | 1 016 | 133 | 15 |
| Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu ja keksintötoiminta | 9 | 10 | 1 | 11 |
| Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan | 40 | 40 | 0 | 0 |
| Yhteensä | 1 764 | 1 914 | 149 | 8 |
1) Suomen Akatemian vuoden 2010 valtuuksiin sisältyy 66 milj. euron tekninen, budjetointitavasta aiheutuva lisäys. T&k-rahoituksen vertailukelpoinen valtuus vuonna 2010 on 322 milj. euroa ja vastaavasti lisäys vuoden 2009 varsinaiseen talousarvioon nähden on 14 milj. euroa, joka vastaa n. 5 prosentin lisäystä.