Talousarvioesitys 0
Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla ohjataan yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, joka osaltaan edistää Suomen ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamista rakennusten käytöstä ja asumisesta aiheutuvien päästöjen vähentämisen ohella. Erityisesti painotetaan kaupunkiseutuja, pyritään vähentämään henkilöautoliikenteen tarvetta ja parantamaan joukkoliikenteen edellytyksiä.
Helsingin seudun ja muiden keskeisten kaupunkiseutujen kuntien yleiskaavallista yhteistyötä edistetään. Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten toteutetaan valtion ja Helsingin seudun kuntien välistä aiesopimusta sekä metropolipolitiikkaa. Uudistettavat kunnallistekniikka-avustukset, joita myönnetään kasvukeskusseuduilla 10 milj. euroa, sidotaan aiesopimuksen mukaiseen asuntotonttien kaavoitukseen, kuntien välisen yhteistyön, yhdyskuntarakenteen eheytymisen ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiseen.
Talonrakennusalan uustuotannon ennakoidaan alenevan voimakkaasti v. 2009 ja edelleen vielä v. 2010 talonrakentamisen sopeutuessa vuoden 2008 suhdannehuipputasoltaan. Korjaustoiminnan vahvasta kasvusta huolimatta talonrakennusalan työttömyys kasvaa nopeasti, kun rakenteilla olevat hankkeet valmistuvat. Talonrakentamisen elvyttämiseksi ja asuntotarjonnan lisäämiseksi pidetään poikkeustoimin voimakkaasti laajennettu valtion tukema tuotanto korkealla tasolla myös v. 2010. Valtion tukemaan asuntotuotantoon osoitetaan korkotukivaltuuksia 1 670 milj. euroa eli noin kolminkertaisesti v. 2008 toteutuneeseen verrattuna. Vuonna 2010 on myös käytössä erityistukitoimina korotettu ja koko maahan laajennettu käynnistysavustus, johon varataan 69 milj. euroa, sekä ns. korkotuettu välimalli. Valtion tukema tuotanto suuntautuu pääosin kasvukeskuksiin. Erityisryhmien asuntojen rakentamista tuetaan 85 milj. euron investointiavustuksilla. Korjaustoimintaa elvyttäviin asunto-osakeyhtiöiden ja vuokrataloyhtiöiden suhdanneluonteisten korjausavustusten myöntämistä jatketaan entisin ehdoin 31.3.2010 saakka ja sen jälkeen avustuksia myönnetään vuoden 2010 loppuun saakka vain energiataloudellisiin korjauksiin. Suhdanneluonteisiin avustuksiin varataan maksatusmäärärahaa 99 milj. euroa ja lisäksi muihin asuntojen korjausavustuksiin 49,5 milj. euroa.
Uudisrakentamisen energiatehokkuutta parantavat uudet rakentamismääräykset tulevat voimaan 1.1.2010. Uudet määräykset tiukentavat noin 30 % nykyistä määräystasoa. Informaatio-ohjausta energiatehokkaasta rakentamisesta ja rakennusten kokonaisenergiakulutuksesta tehostetaan ja valmistellaan uusien tuoteryhmien energiamerkintää ja energiaa käyttävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavia vaatimuksia. Rakentamisen energiatehokkuutta tukeviin selvityksiin varataan talousarviossa 1,5 milj. euroa.
Rakennusten kosteus- ja homeongelmien vähentämiseksi jatketaan "Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot" -toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on kosteus- ja homeongelmien aiheuttamien terveyshaittojen ja kansantaloudellisten menetysten systemaattinen vähentäminen sekä uusien kosteusvaurioiden syntymisen torjuminen uudis- ja korjausrakentamisessa.