Talousarvioesitys 2024
63. Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 14 937 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen
2) hankkeiden läpiviemisen edellyttämään koulutus- ja kehittämistoimintaan sosiaali- ja terveysministeriön erikseen määräämin perustein
3) valtionavustusten ja rahoitusavustusten maksamiseen
4) sosiaali- ja terveysministeriön strategista ja toiminnallista suunnittelua ja päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen
5) ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen
6) EU:n hyväksymien puite- ja aihealueittaisten ohjelmien mukaisten hankkeiden rahoittamiseen
7) hankkeiden tarkastuksista ja valvonnoista aiheutuviin menoihin
8) sosiaali- ja terveydenhuollon nuorten palvelujen toimintaprosessien uudistamiseen nuorisotakuun mukaisesti
9) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän, myös virkaan nimettyjen, palkkaamiseen vuodessa valmistelu-, toimeenpano- ja hallinnointitehtäviin.
Selvitysosa:Määrärahalla tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden verkottumista ja yhteen toimivien tietojärjestelmien kehittämistä ennen muuta toteuttamalla kansallisen tason palveluja, jotka tukevat hallinnonalan tietohallintopalvelujen yhdenmukaista kehitystä. Tavoitteena on tietoteknologian hyväksikäyttöä tehostamalla parantaa myös palvelujen tasavertaista saatavuutta ja laatua sekä tukea omatoimisuutta, kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista. Tavoitteena on myös varmistaa, että uuden tietoteknologian käyttöönotto toteutuu tasapuolisesti koko maassa, mm. toteuttamalla kansalaisten terveysverkkopalvelu.
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi noin 10 400 000 euroa ja kulutusmenojen osuudeksi noin 4 500 000 euroa. Vaihtelu osuuksissa aiheutuu käynnissä olevien hankkeiden sisällöstä ja toteutustavasta sekä niille asetetuista tavoitteista.
Määrärahasta käytetään arviolta 2 milj. euroa tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Hyvän työn ohjelman rahoitus (Investointiohjelma) | 3 500 |
Päihteitä käyttävien äitien ja vauvaperheiden palvelujen turvaaminen | -3 000 |
Ruoka-apujärjestöjen tuki (HO 2023) | 3 000 |
Ruoka-apu toiminnan kehittäminen ja järjestäminen, jatkaminen vuonna 2023 | -2 000 |
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuuden ja riittävyyden ohjelma: Hyvän työn edellytysten ohjelma | -1 500 |
Vaikuttavuuden kehittäminen palvelujärjestelmässä (HO 2023) | 8 000 |
Yhteensä | 8 000 |
2024 talousarvio | 14 937 000 |
2023 talousarvio | 6 937 000 |
2022 tilinpäätös | 6 652 000 |