Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         30. Työllisyys ja yrittäjyys
              44. Alueellinen kuljetustuki
              52. Palkkaturva
         40. Yritysten erityisrahoitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2024

64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n alue- ja rakennepolitiikan ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 643 967 000 euroa.

Valtuus

Vuonna 2024 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 379 462 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2023 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2024.

Määrärahaa ja myöntämisvaltuutta saa käyttää:

1) EU:n ohjelmakauden 2021—2027 toimintapoliittisia tavoitteita ”Älykkäämpi Eurooppa”, ”Vihreämpi Eurooppa”, ”Yhteenliitetympi Eurooppa” ja ”Sosiaalisempi Eurooppa” sekä oikeudenmukaista siirtymää (JTF-rahasto) toteuttavan ohjelman EU:n ja valtion rahoitusosuuden sekä Interreg-ohjelmien valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) Suomen vuosien 2014—2020 rakennerahasto-ohjelman EU:n ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (EAY) ja Eurooppalaisen naapuruuden välineen rajayhteistyöosion (ENI CBC) valtion rahoitusosuuden maksamiseen

3) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen tuen ja ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen sekä kansallisen vastinrahoituksen hallinnointiin ja hallinnollisten tarkastusten tekemiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen

4) enintään 250 henkilötyövuoden palkkaamiseen kausien 2014—2020 ja 2021—2027 ohjelmien toteuttamiseen

5) EU:n ja valtion rahoitusosuuksien maksamiseen InvestEU-ohjelmaan ja vähävaraisimmille suunnatun Eurooppalaisen avun rahaston ohjelmaan

6) Ohjelmakauden 2007—2013 neuvoston asetuksen 1083/2006 98—102 artiklan, EU:n ohjelmakauden 2014—2020 neuvoston asetuksen 1303/2013 139 artiklan mukaisten ennakkomaksujen maksamiseen, 143—147 artiklan mukaisten rahoitusoikaisuiden maksamiseen, EU:n ohjelmakauden 2021—2027 neuvoston asetuksen 1060/2021 103—104 artiklan mukaisten rahoitusoikaisuiden maksamiseen sekä muista hankkeisiin tehdyistä sitoumuksista aiheutuvien velvoitteiden maksamiseen

7) hankkeen toteuttamisen kannalta perusteltujen ennakoiden maksamiseen

8) Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (EAY) ohjelmien 2014—2020 ja Interreg-ohjelmien 2021—2027 teknisen tuen toteuttamisesta aiheutuvien negatiivisten korkojen maksamiseen ulkomaisten hallintoviranomaisten osalta ja ohjelmiin liittyvän teknisen tuen maksamiseen kertaluonteisena eränä ohjelman hallintoviranomaisena toimivalle maakunnan liitolle ohjelmien maksatusten korvaamisen varmistamiseksi tuensaajille määräajan puitteissa sekä Suomen kansallisen vastinrahoituksen osuuteen kertaluonteisena eränä Euroopan laajuisille Interreg-ohjelmille

9) Interreg-ohjelmien 2021—2027 jäsenvaltion velvoitteista aiheutuviin maksuihin.

Momentin myöntämisvaltuudesta 15 209 000 euroa ja määrärahasta 21 486 000 euroa kohdistuu Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman "Uudistuva ja osaava Suomi 2021—2027" tekniseen tukeen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuudesta yhteensä 263 038 000 euroa on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahastojen rahoitusosuutta ja 116 424 000 euroa valtion rahoitusosuutta. Määrärahasta yhteensä 394 389 000 euroa on tarkoitus käyttää EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahastojen rahoitusosuuden maksatuksiin ja 249 578 000 euroa valtion rahoitusosuuden maksatuksiin. Määrärahasta yhteensä 294 881 000 euroa on tarkoitus käyttää ohjelmakauden 2014—2020 maksatuksiin, josta 157 270 000 euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusosuuden maksatuksiin ja 137 611 000 euroa valtion rahoitusosuuden maksatuksiin. Määrärahasta yhteensä 349 086 000 euroa on tarkoitus käyttää ohjelmakauden 2021—2027 maksatuksiin, josta 237 119 000 euroa EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahastojen rahoitusosuuden maksatuksiin ja 111 967 000 euroa valtion rahoitusosuuden maksatuksiin.

Ohjelmakauden 2021—2027 Euroopan sosiaalirahaston, aluekehitysrahaston ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston toimet on koottu Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaan "Uudistuva ja osaava Suomi 2021—2027". Ohjelman julkinen kokonaisrahoitus on noin 3,1 mrd. euroa, josta EU-rahoitusosuus on 61 % eli noin 1,9 mrd. euroa ja kansallinen julkinen vastinrahoitus noin 1,2 mrd. euroa. Kansallisesta rahoituksesta valtion osuus on 75 % ja kuntien ja muun julkisen rahoituksen osuus 25 %.

Euroopan sosiaalirahaston ja aluekehitysrahaston toimet on koottu Suomen rakennerahasto-ohjelmaan "Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020". Vuosina 2021—2023 käytettäväksi tarkoitettu ns. REACT-EU-elpymisrahoitus mukaan lukien ohjelman julkinen kokonaisrahoitus on noin 2,8 mrd. euroa, josta EU-rahoitusosuus on noin 51 % eli noin 1,4 mrd. euroa ja kansallinen julkinen vastinrahoitus vastaavasti lähes 1,4 mrd. euroa. Kansallisesta rahoituksesta valtion osuus on 78 % ja kuntien ja muun julkisen rahoituksen osuus noin 22 %.

Ohjelmakauden 2014—2020 rakennerahasto-ohjelman rahoitus ja hankkeiden toteutus päättyy vuoden 2023 lopussa, mutta maksatuksia ajoittuu vielä vuodelle 2024.

Alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien myöntämisvaltuudesta tehdään useampivuotiselle hankkeelle sidonta pääsääntöisesti vuosittain, jotta useita hankkeita voidaan rahoittaa yhtäaikaisesti ja näin varmistaa ohjelmavarojen täysimääräinen käyttö.

Rahoituksen käytössä sovelletaan kunkin hallinnonalan rahoittamassa toiminnassa sovellettavia kansallisia ja EU:n säännöksiä ja rahoitus kohdennetaan kullakin hallinnonalalla mainittujen säännösten ja rakennerahasto-ohjelmien puitteissa asianomaisen ministeriön määrittelemällä tavalla. Maksettavien kustannusten tukikelpoisuuden tulee lisäksi olla kansallisten ja Euroopan unionin säännösten mukaisesti etukäteen tarkastettu, lukuun ottamatta ennakoita ja ohjelmakauden 2021—2027 teknistä tukea.

Teknisen avun toimeenpanemisesta päätetään Euroopan yhteisöjen rakennerahastosäännöksissä ja kansallisissa rakennerahastosäännöksissä säädetyssä menettelyssä.

Euroopan komission hyväksymässä kumppanuussopimuksessa ohjelmakaudelle 2021—2027 määritellään Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+), oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) strateginen kohdentuminen ja ohjelmatyön organisointi.

Ohjelmakauden 2021—2027 alue- ja rakennepolitiikan rahoitus kohdentuu elinkeinoelämälähtöisen innovaatiotoiminnan edistämiseen, pk-yritysten kasvumahdollisuuksien parantamiseen, toiminnan uudistumiseen ja liiketoimintaympäristön kehittämiseen, työnhakijoiden, työttömien, työvoiman ulkopuolella olevien ja työmarkkinoille heikosti kiinnittyneiden ryhmien työllistymisen edistämiseen, työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseen, oppimismahdollisuuksien kehittämiseen, kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien aseman parantamiseen sekä niiden alueiden tukemiseen, joihin kohdistuu vakavia sosioekonomisia haasteita ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen vuoksi.

Ohjelmakauden 2021—2027 Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen mukaisten Interreg-ohjelmien toimenpitein tuetaan raja-alueiden ja laajempien yhteistyöalueiden integroitumista, kokemusten vaihtoa, innovatiivisia toimintatapoja, verkostojen syntymistä ja vahvistumista. Ohjelmilla pyritään vaikuttamaan mm. raja-alueiden kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen.

InvestEU-ohjelman tavoitteena on tukea Euroopan unionin politiikkatavoitteita rahoitus- ja investointitoimilla, joilla edistetään unionin kilpailukykyä, talouden kestävyyttä ja kasvua, sosiaalista sopeutumiskykyä ja osallistavuutta, pääomamarkkinoiden yhdentymistä sekä sisämarkkinoiden vahvistumista.

Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman "Uudistuva ja osaava Suomi 2021—2027" jakautuminen toimintalinjoittain (pl. InvestEU:n ja Interreg-ohjelmien osuudet)

  Osuus koko ohjelmakaudella (%)
   
TL 1. Innovatiivinen Suomi (EAKR) 29,4
TL 2. Hiilineutraali Suomi (EAKR) 14,2
TL 3. Saavutettavampi Suomi (ESR+) 3,6
TL 4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi (ESR+) 29,7
TL 5. Sosiaalisten innovaatioiden Suomi (ESR+) 1,0
TL 6. Aineellista puutetta torjuva Suomi (ESR+) 1,1
TL 7. Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi (JTF) 21,0
Yhteensä 100,0

Myöntämisvaltuuden käytöstä aiheutuvat menot (milj. euroa)

  2024 2025 2026 2027 Yhteensä
vuodesta 2024
lähtien
           
Ohjelmakausi 2014—2020          
Aikaisempien vuosien sitoumukset 120,470 - - - 120,470
Vuoden 2022 sitoumukset 110,410 - - - 110,410
Vuoden 2023 sitoumukset 64,001 - - - 64,001
Yhteensä 294,881 - - - 294,881
Ohjelmakausi 2021—2027          
Vuoden 2022 sitoumukset 18,363 7,659 2,957 4,367 33,346
Vuoden 2023 sitoumukset 254,831 405,341 294,900 236,764 1 191,836
Vuoden 2024 sitoumukset 75,892 131,312 89,644 82,614 379,462
Yhteensä 349,086 544,312 387,501 323,745 1 604,644
           
Kaikki yhteensä 643,967 544,312 387,501 323,745 1 899,525

Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmaosioihin ja prioriteetteihin, EU:n ja valtion rahoitusosuudet (milj. euroa)

Ohjelma/osio/prioriteetti Ohjelmakauden
2021—2027
rahoituskehys
valtuutena

Myöntämisvaltuus
v. 2024
Määräraha
v. 2024
       
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)      
Tekninen tuki 50,305 7,732 10,923
Valtakunnalliset teemat 54,301 8,317 7,410
Aluerahoitus 1 122,324 165,127 147,121
Kaupunkirahoitus 110,723 18,473 16,459
Yhteensä 1 337,653 199,649 181,913
InvestEU 31,571 - 6,941
Yhteensä 1 369,224 199,649 188,854
       
Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+)      
Tekninen tuki 38,700 5,351 7,560
Valtakunnalliset teemat 184,030 26,115 23,358
Aluerahoitus 654,908 90,213 80,689
Aineellisen puutteen torjuminen 32,301 4,341 3,883
Yhteensä 909,939 126,020 115,490
       
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF)      
Tekninen tuki 25,587 2,126 3,003
Aluerahoitus 591,692 37,385 33,839
Yhteensä 617,279 39,511 36,842
       
Interreg-ohjelmat1) 51,000 7,000 7,900
Interreg-ulkorajaohjelmat1) 21,975 7,282 -
Yhteensä 72,975 14,282 7,900
       
Kaikki yhteensä 2 969,417 379,462 349,086

1) Koostuu valtion rahoitusosuudesta.

Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ydinindikaattorit

  Toteutuma
2014—2022
Tavoite
(2023)
     
Uudet yritykset 584 600
Uudet työpaikat 12 610 13 260
Uudet tki-työpaikat 1 091 945
Tutkimus- ja kehittämisinstituutioiden vetämiin hankkeisiin osallistuvat yritykset 24 876 19 000
Vähähiilisyyttä edistävien yritysten lukumäärä 2 619 1 900
Työttömät ja työelämän ulkopuolelta tulevat alle 30-vuotiaat osallistujat 44 647 42 000
Koulutustoimenpiteissä: perusasteen suorittaneet osallistujat 38 499 32 000
Osallisuutta vahvistavissa toimenpiteissä: pitkäaikaistyöttömät 18 216 15 500

Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman "Uudistuva ja osaava Suomi 2021—2027" ydinindikaattorit

  Tavoite
(2029)
   
Yritykset yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa 24 284
Uudet tuella aikaansaadut työpaikat 18 756
Tuote- tai prosessi-innovaatioita tekevät pk-yritykset 3 417
Yritykset, joissa on suurempi liikevaihto 5 307
Päästövähennyksiä edistävät uudet ratkaisut 550
Tuen piiriin kuuluvan kunnostetun maaperän pinta-ala (ha) 13 596
18—29-vuotiaat nuoret 1 210
Työttömät, mukaan lukien pitkäaikaistyöttömät 76 740
Työelämän ulkopuolella olevat 26 515
Työlliset, mukaan lukien itsenäiset ammatinharjoittajat 18 424

EU-tuen maksut on merkitty momentille 12.32.50 ja takaisinperinnästä aiheutuvat erät momentille 12.39.10. Maakuntien liittojen korkotuotot ja mahdolliset aikaisempina vuosina maakuntien liitoille maksettujen määrärahojen palautukset on merkitty momentille 12.32.99.

Määrärahan käytöstä arvioidaan kulutusmenojen osuudeksi 16 000 000 euroa ja siirtomenojen osuudeksi 627 967 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Arvioitua hitaammat ohjelmien maksatukset 30 000
Maksatusten tarkistukset -1 610
Ohjelmakauden 2014-2020 maksatukset -8 956
Ohjelmakauden 2014-2020 maksatusarvioiden tarkistaminen pl. React EU -128 959
Ohjelmakauden 2014-2020 purkautuvien valtuuksien uudelleenbudjetoinnin maksatukset -5 000
Ohjelmakauden 2014-2020 React EU maksatukset 2 681
Ohjelmakauden 2021+ kehyksen maksatukset 13 906
Ohjelmakauden 2021-2027 maksatukset -24 629
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto 84 590
REACT-EU -92 834
Ulkorajamaakuntien kehittäminen (siirto momentille 32.30.40) -2 000
Uudistuva ja osaava Suomi 163 462
Yhteensä 30 651

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2024 talousarvio 643 967 000
2023 II lisätalousarvio -30 000 000
2023 I lisätalousarvio
2023 talousarvio 613 316 000
2022 tilinpäätös 358 086 463