Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              88. Osakehankinnat
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2024

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sijoituksiin suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettujen hankeyhtiöiden osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon sekä yhtiöiden perustamisesta aiheutuviin viranomaismaksuihin. Maksettavaa pääomaa saa käyttää suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustetuissa hankeyhtiössä Turun tunnin juna Oy, Suomi-rata Oy sekä Itärata Oy. Lisäksi määrärahaa saa käyttää vain Pasilan ja Keravan välisen Lentoradan suunnitteluun keskittyvän yhtiön suunnittelukustannusten kattamiseen ja toiminnan organisoinnista syntyviin sekä muihin kustannuksiin. Valtion omistusosuus suunnitteluyhtiöissä on vähintään 51 %.

Pääomituksen edellytyksenä Turun tunnin juna Oy:n, Suomi-rata Oy:n ja Itärata Oy:n osalta on, että kaupungit ja muut mahdolliset hyötyvät julkisyhteisöt sitoutuvat maksamaan syntyviä suunnittelun kokonaiskustannuksia siten, että valtion osuudeksi niistä jää enintään 51 %. Valtio sitoutuu kuitenkin pääomittamaan Lentoradan suunnitteluyhtiötä sen kaikkia arvioituja suunnittelu- ja toimintakuluja vastaavasta määrästä kuitenkin enintään 25 milj. euroa. Valtion pääomitustarve kuitenkin pienenee muiden osakkaiden maksuosuuksista riippuen. Valtio ei luovuta miltään osin päätösvaltaansa hankeyhtiöille taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa.

Selvitysosa:Turun tunnin junan ja Suomiradan suunnittelua varten perustettiin hankeyhtiöt Turun Tunnin Juna Oy ja Suomi-rata Oy joulukuussa 2020 ja Itäradan suunnittelua varten Itärata Oy huhtikuussa 2022. Pasilan ja Keravan välistä Lentorataa suunnittelemaan muodostetaan hankeyhtiö ensi sijassa Suomi-rata Oy:n pohjalta sen tehtävää tarkentamalla.

Suunnitteluhankeyhtiöiden vastuulla on raideyhteyksien suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti. Rakentamisvaiheen suunnittelu ei ole ratahankeyhtiöiden vastuulla. Tämä tarkoittaa suunnittelun toteuttamista lakisääteisen ratasuunnitelman valmistumiseen saakka. Lentoradan suunnittelua varten muodostettava yhtiö voi tämän lisäksi tehdä tai teettää selvityksiä hyötyjen, haittojen ja muiden vaikutusten tunnistamiseksi Lentoradan toteuttamispäätöksen valmistelemiseksi. Nämä selvitykset voivat sisältää sääntelyn vähimmäisvaatimukset täyttävää ratasuunnitelmaa pidemmälle meneviä selvityksiä ja tutkimuksia luotettavamman rakentamisvaihetta koskevan kustannus- ja vaikutusarvioinnin saamiseksi.

Mahdolliseen rakentamisvaiheeseen siirtyminen edellyttää erillisen päätöksen. Valtion omistusosuus Turun tunnin juna Oy:ssä, Suomi-rata Oy:ssä ja Itärata Oy:ssä on 51 % ja loppuosa omistuksesta jakaantuu yhteensä 49 eri kaupungille ja kunnalle sekä Suomiradassa Finavialle. Valtion omistusosuus Lentorataa suunnittelevassa hankeyhtiössä on vähintään 51 %, mutta on muutoin riippuvainen muiden osakkaiden lukumäärästä ja rahoitusosuuksista. Valtio vastaa hankkeiden pääomittamisesta hankkeiden arvioitujen kokonaiskustannusten perusteella omistuksensa suhteessa.

Valtio on sitoutunut yhtiökohtaisissa osakassopimuksissa pääomittamaan raidehankkeiden suunnittelukustannuksia yhteensä 158,7 milj. eurolla.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2024 talousarvio 9 000 000
2023 II lisätalousarvio 4 810 000
2022 tilinpäätös 23 933 000