Talousarvioesitys 2024
47. Ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 6 587 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ruokaketjun toiminnan edistämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (VNA 896/2023) mukaisesti ruokaketjun kehittämis-, tiedottamis- ja menekinedistämistoimien toteuttamiseen liittyvien hankkeiden valtionavustuksiin
2) elintarvikemarkkinatoimien rahoittamiseen
3) kansallisiin ja kansainvälisiin toimenpiteisiin, joilla edistetään ruokapoliittisen selonteon tavoitteiden toteutumista
4) ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskeviin kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin uusien innovaatioiden kehittämiseksi
5) enintään 14 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.
Määrärahasta voidaan myöntää valtionavustusta myös julkisyhteisöille.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
Selvitysosa:Määrärahaa käytetään ruokapoliittisen selonteon tavoitteita tukevien kansallisten tai kansainvälisten toimenpiteiden rahoittamiseen. Määrärahalla tuetaan lisäksi luomualan ja lähiruoan kehittämisohjelmien mukaisia toimenpiteitä sekä luonnontuotealan kehittämistä. Lisäksi määrärahalla tuetaan ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskevia kehittämis- ja kokeiluhankkeita uusien innovaatioiden kehittämiseksi.
Ruokaketjun kehittämistoimenpiteisiin tarkoitetuilla varoilla voidaan tukea myös laajoja valtakunnallisia hankkeita.
Ruokaketjun toiminnan edistämisestä annettu valtioneuvoston asetus (VNA 896/2023) asetus on päivitetty uuden maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden ryhmäpoikkeusasetuksen (EU 2022/2472) perusteella.
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi noin 4 600 000 euroa ja kulutusmenojen osuudeksi noin 1 987 000 euroa.
Määrärahasta käytetään arviolta 1 500 000 euroa tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Arktiset Aromit, kertaluonteinen lisäyksen poisto | -200 |
Elintarvikeattasea Soulin suurlähetystöön (siirto momentilta 24.01.01) | 300 |
Elintarvikemarkkinatoimet (HO 2023) | 4 000 |
Työtehoseura, kertaluonteisen lisäyksen poisto | -150 |
Yhteensä | 3 950 |
2024 talousarvio | 6 587 000 |
2023 II lisätalousarvio | 3 000 000 |
2023 talousarvio | 2 637 000 |
2022 tilinpäätös | 4 255 000 |