Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         70. (29.70, osa) Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2024

30. Valtionosuus ja -avustus esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 521 374 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien maksamiseen

2) enintään 9 583 000 euroa edellä mainitun lain 44 §:n mukaisten avustusten maksamiseen

3) enintään 22 550 000 euroa edellä mainitun lain 45 §:n 2 momentissa tarkoitettujen avustusten maksamiseen

4) edellä mainitun lain 45 §:n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (1769/2009) mukaisten valtionavustusten maksamiseen

5) enintään 240 000 euroa saamelaiskäräjien käytettäväksi valtionavustuksen maksamiseen saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten lasten varhaiskasvatuspalveluiden turvaamiseksi

6) Suomen ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen (VNa 72/2014) mukaisten menojen maksamiseen

7) Suomen hallituksen ja Euroopan kemikaaliviraston välisen toimipaikkasopimuksen (VNa 11/2008) mukaisesti Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten varhaiskasvatuksen järjestämisestä aiheutuviin menoihin Suomessa samoin edellytyksin kuin muilla kunnassa asuvilla.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on enintään 3 390 000 tuntia. Ohjaustunnin hinta on 26,00 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
VALTIONOSUUDET JA RAHOITUS (Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukainen rahoitus)  
   
1. Esi- ja perusopetus  
1.1. Perusopetukseen valmistava opetus 88 865 000
1.2. Muiden kuin oppivelvollisten perusopetus 50 646 000
1.3. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevat viisivuotiaat 3 498 000
1.4. Muiden kuin oppivelvollisten perusopetuksen aineenopetus 3 800 000
1.5. Ulkomailla toimivien koulujen rahoitus perusopetuslain mukaiseen opetukseen 3 892 000
1.6. Yksityisen opetuksen järjestäjän alkavan ja laajenevan toiminnan rahoitus 3 922 000
1.7. Lisärahoitus pidennettyyn oppivelvollisuuteen, vaikeimmin kehitysvammaiset 57 232 000
1.8. Lisärahoitus pidennettyyn oppivelvollisuuteen, muut kuin vaikeimmin kehitysvammaiset 205 581 000
1.9. Sisäoppilaitoslisä 2 838 000
1.10. Koulukotikorotus 821 000
1.11. Joustavan perusopetuksen lisä 6 000 000
1.12. Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus 8 269 000
1.13. Yksityisten kielikoulujen kaksivuotisessa esiopetuksessa olevat viisivuotiaat 397 000
   
2. Aamu- ja iltapäivätoiminta  
Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuus 50 240 000
   
Laskennallinen rahoitus ja valtionosuudet yhteensä 486 001 000
   
VALTIONAVUSTUKSET  
   
3. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 44 §:n mukaiset valtionavustukset (enintään) 9 583 000
3.1. Digitaalisten oppimisympäristöjen, osaamisen, valmiuksien ja pedagogisten käytänteiden kehittämiseen, alueellisen ja yksilöllisen yhdenvertaisuuden tukemiseen, digitalisaation yhteentoimivuuden edistämiseen digitalisaation viitekehystyötä toimeenpanevan kehittämisohjelman toimenpiteillä sekä koulujen, oppilaitosten ja kunnallisen varhaiskasvatuksen kansainväliseen toimintaan 3 800 000
3.2. Laajamittainen ja suppea kaksikielisen opetuksen järjestäminen sekä kielikylpytoiminta 842 000
3.3. Kerhotoiminnan tukeminen 2 865 000
3.4. Avustukset yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin 2 076 000
   
4. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 45 §:n mukaiset valtionavustukset 24 750 000
4.1. Rahoituslain 45 §:n 1 momentin mukaisiin valtionavustuksiin saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (1769/2009) mukaisesti 2 200 000
4.2. Rahoituslain 45 §:n 2 momentin mukaiset avustukset saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen (enintään) 75 000
4.3. Rahoituslain 45 §:n 2 momentin mukaiset avustukset vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukemiseen (enintään) 22 475 000
   
5. Valtionavustuslain mukaiset valtionavustukset  
5.1. Saamenkielisten lasten varhaiskasvatuspalveluiden turvaamiseen saamelaisten kotiseutualueen kunnissa (enintään) 240 000
   
6. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat menot  
6.1. Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten varhaiskasvatuksen järjestämisen menot 500 000
6.2. Suomen ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen mukaiset menot 300 000
   
Valtionavustukset ja menot yhteensä 35 373 000
   
Yhteensä 521 374 000

Varhaiskasvatuspalvelun EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lapselle tuottavalla kunnalla on oikeus periä palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kokonaiskustannusten ja perheen maksuosuuden välinen erotus Suomen valtiolta.

Määrärahan mitoituksessa käytetyt euromäärät yksikköä kohden (ei sis. alv)

   
Esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvauksen perusosa 7 409,85 euroa/asukas
Aamu- ja iltapäivätoiminta 26,00 euroa/ohjaustunti

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertamenon poistuminen (avustus turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien lasten varhaiskasvatukseen) -60 000
Kertamenon poistuminen (perusopetukseen valmistava opetus) -72 000
Kustannustenjaon tarkistus -9 728
Oppilas- ja opiskelijahuollon vahvistaminen perusopetuksessa ja toisella asteella (siirto momentille 28.89.31) -12 000
Valtionosuuden indeksikorotus (2,2 %) 8 325
Yhteensä -145 403

2024 talousarvio 521 374 000
2023 II lisätalousarvio -80 000 000
2023 talousarvio 666 777 000
2022 tilinpäätös 537 422 346