Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2024

01. Poliisitoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 942 405 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa annetun asetuksen (56/2020) 2 §:n 1 momentin nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle.

Määrärahasta on varattu 807 000 euroa tehokkaan rahanpesun estämisen valvontaan ja täytäntöönpanon varmistamiseen (RRF pilari2) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.

Selvitysosa:Poliisin toiminnassa painotetaan toimintavalmiutta erityisesti kiireellisissä hälytystehtävissä ja ennalta estävyyttä sekä suunnataan tehokasta rikostorjuntaa erityisesti yksilön ja yhteiskunnan kannalta haitallisimpiin rikoksiin. Yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi pyritään torjumaan sellaiset hankkeet ja rikokset, jotka voivat vaarantaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Poliisi huolehtii kansainvälisen poliisiyhteistyön kehittämisestä.

Poliisille asetetaan seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet

  • — Poliisin läsnäolo turvataan koko maassa. Poliisitehtävissä toimivien määrä nostetaan 8 000 poliisihenkilötyövuoteen vaalikauden loppuun mennessä. Lisäys kohdennetaan poliisin operatiiviseen toimintaan.
  • — Rikostorjuntaa vahvistetaan kansalaisten turvallisuuden ja viranomaisia kohtaan koetun luottamuksen lisäämiseksi.
  • — Torjutaan ja vähennetään määrätietoisesti väkivaltaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta sekä nuoriso- ja jengirikollisuutta.
  • — Rikollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten ongelmien torjumisessa panostetaan ennaltaehkäisyyn, juurisyiden tunnistamiseen ja rikosvastuun toteutumiseen. Ennalta ehkäisevää ankkuritoimintaa kehitetään ja EXIT-toimintaa laajennetaan.
  • — Digitalisaatiota vahvistetaan sekä rikostutkinnassa että -torjunnassa.

Toimintamenojen kohdentuminen (milj. euroa)

  2022
toteutuma
2023
arvio
2024
arvio
osuus (%)
         
Henkilöstömenot 634 658 682 67
Toimitilamenot 85 96 101 10
ICT-menot 94 107 104 10
Muut menot 115 84 129 13
Tulot -70 -70 -73 -
Yhteensä1) 858 875 943 100

1) Luvut sisältävät myös siirrettyjen määrärahojen osuuden. Henkilöstömenot kasvavat uusien velvoitteiden ja painopisteiden lisäksi pääasiassa valtion sopimusratkaisun mukaisten palkantarkistusten ja muiden pienempien erien johdosta. Tilakustannukset nousevat yleisen kustannustason ja vuokratason sekä poliisin väestötilojen sekä muiden tilapäisratkaisujen käytön johdosta. ICT-kustannusten nousu aiheutuu muun muassa käyttöön otettavista uusista järjestelmistä sekä nykyisten ja vanhentuneiden järjestelmien ylläpidosta. Lisäksi kustannusnousua tapahtuu muissa poliisin sopimusvelvoitteissa mm. palveluiden ostoissa.

Valvonta- ja hälytystoiminta

Kiireellisten hälytyspalvelujen saatavuus ja toimintavalmiusaika säilytetään hyvällä tasolla. Poliisin toiminnassa painotetaan ennalta estävää toimintaa. Laitonta maahantuloa torjutaan määrätietoisesti. Toimenpiteet laittoman maahantulon torjumiseksi ovat uskottavia ja tehokkaita. Maasta poistamis -toimintaa tehostetaan. Poliisin erityistoimintayksikön kansallista ja kansainvälistä toimintavalmiutta kehitetään.

Valvonta- ja hälytystoiminta

2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Tuottavuus      
Hälytystoiminnan tuottavuus (ABC-tehtävät/htv) 420,2 454,8 453,7
Taloudellisuus      
Valvonnan henkilötyövuodet1) 658 658 643
Hälytystoiminnan henkilötyövuodet 2 204 2 204 2 204
Valvonnan kustannukset, 1 000 euroa2) 79 253 80 521 86 388
Hälytystoiminnan kustannukset 239 323 246 495 256 249
Taloudellisuus (hälytystoiminnan kustannukset/ABC -tehtävät 258 42 245 80 256 25
Palvelukyky ja laatu3)      
Toimintavalmiusaika A -luokan tehtävissä, min. 10,0 9,8 9,8
Palvelukykyaika B -luokan tehtävissä 17,1 17,0 17,0
Onnistuminen lähisuhdeväkivaltaan puuttumisessa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 2,74 - 2,9
Onnistuminen poliisin partioinnissa ja muussa näkyvässä toiminnassa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 2,79 - 2,9
Onnistuminen kiireellisissä hälytystehtävissä, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 3,06 - 3,1
Suoritteet      
Tehtävien määrä yhteensä (A, B ja C) 926 110 1 002 469 1 000 000
— josta oma-aloitteiset tehtävät, % 45,3 48,4 49,0
Väkivaltaan liittyvät kotihälytystehtävät, kpl 21 543 21 066 20 500
Ankkuritoiminnan asiakastapaamiset, lkm 6 825 6 500 7 000

1) Valvonnan htv-määrästä on vähennetty liikennevalvonnan htv:t, jotka esitetään Liikenneturvallisuuden kokonaisuudessa.

2) Valvonnan kustannuksista on vähennetty laskennalliset liikennevalvonnan kustannukset.

3) Onnistumista mitataan Poliisibarometri -kyselytutkimuksella, joka on edellisen kerran toteutettu vuonna 2022.

Liikenneturvallisuus

Poliisin liikenneturvallisuustyöllä vaikutetaan osaltaan liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten vähentämiseen, ennalta estämiseen ja kaikkien liikennemuotojen turvallisuuden tunteen lisäämiseen.

Liikenneturvallisuus

2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Tuottavuus      
Liikennevalvonnan tuottavuus ilman automaattivalvontaa, liikennerikokset/htv1) 301 297 297
Taloudellisuus      
Liikennevalvontaan käytetty työaika, tunnit/1 640 htv 426 441 441
— josta raskaan liikenteen valvontaan käytetty työaika, (tunnit/1 640 htv) 49,4 52,0 52,0
Liikenneturvallisuuden laskennalliset kustannukset (1 000 euroa) 51 309 53 966 57 235
Palvelukyky ja laatu      
Onnistuminen liikennevalvonnassa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 2,86 - 2,86
Liikennevalvontaindeksi2) 94,1 94,2 94,2
Liikennerikosindeksi3) 87,9 87,9 87,9
Suoritteet      
Automaattisen liikennevalvonnan suoritteet, kpl 112 369 118 205 130 000
Poliisin tietoon tulleet törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset, tapaukset vähintään (kpl) 4 776 4 952 4 952
Poliisin tietoon tulleet rattijuopumusrikokset, määrä vähintään (kpl) 16 660 17 849 18 000
Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet, enintään (kpl) 3 048 2 804 2 804
Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet, enintään (kpl) 144 108 108

1) Liikennevalvonnan tuottavuus, ilman automaattivalvontaa lasketaan seuraavasti: Liikennesuoritteet = ilmoitettujen rikosten määrä, huomioitavat rikosnimikkeet: liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, törkeä rattijuopumus, ilmaliikennejuopumus, junaliikennejuopumus, vesiliikennejuopumus, kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle, liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, liikennepako tieliikenteessä. Tutkiva yksikkö = poliisi (pois lukien LVS- ja LITUKE-tutkintaryhmät sekä Ahvenanmaa). HTV = liikennevalvonnan toteutuneet tunnit/1 640 (pois lukien automaattivalvonta). Automaattisen liikennevalvonnan tuottavuudessa suoritteisiin lasketaan LVS-suoritteet: RS, RV, EHDRS, sakkomääräys, sakkovaatimus ja rangaistusvaatimus sekä liikennevirhemaksusuoritteet tyypiltään "automaattivalvonta". Suoritteiden määristä on poistettu mitätöidyt. Htv lasketaan automaattivalvonnan toteutuneet tunnit/1640.

2) Liikennevalvontaindeksi lasketaan poliisin liikennevalvontatehtävien, suoritteiden ja sidonnaisuusaikojen avulla. Muuttujat on ryhmitelty omiin kokonaisuuksiin, jotka indeksoidaan, painotetaan, lasketaan yhteen ja suhteutetaan asukaslukuun kokonaisindeksin laskemiseksi. v. 2015 = 100.

3) Liikennerikosindeksissä lasketaan poliisin kirjaamia liikennerikoksia ja -rikkomuksia ja -virhemaksuja. Muuttujat on ryhmitelty omiin kokonaisuuksiin, jotka indeksoidaan, painotetaan, lasketaan yhteen ja suhteutetaan asukaslukuun kokonaisindeksin laskemiseksi. v. 2015 = 100.

Rikostorjunta

Poliisi estää, paljastaa ja selvittää rikoksia tehokkaasti. Rikostutkinnassa varmistetaan rikosten esikäsittelytoiminnan sekä päivittäisrikostutkinnan tehokas suorittaminen. Rikostorjuntatoimenpiteitä kohdennetaan yksilön ja yhteiskunnan kannalta haitallisimpiin rikoksiin ja ammattimaista sekä järjestäytynyttä rikollisuutta torjutaan tietojohtoisesti ja rikoslajineutraalisti. Paljastavan toiminnan kohdentamisessa huomioidaan vaikuttavuuden lisäksi toiminnan oikeasuhtaisuus käytettävissä olevaan rikostutkinnan resurssiin. Nuoriso- ja jengirikollisuutta torjutaan määrätietoisesti laajan keinovalikoiman avulla. Rikostiedustelutoiminnan ja poliisin muiden rikollisuuden ja uhkien torjuntaan tähtäävien toimenpiteiden avulla torjutaan sellaiset rikokset ja hankkeet, jotka voivat vaarantaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä tai sisäistä turvallisuutta.

Rikostorjunta

  2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (selvitetyt rikoslakirikokset/htv) 70 75 70
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet 3 969 4 018 4 068
Rikostorjunnan kustannukset (1 000 euroa) 429 325 442 205 463 972
Taloudellisuus (kustannukset/selvitetyt rikoslakirikokset, 1 000 euroa) 1 536,1 1 343,45 1 546,57
Palvelukyky ja laatu      
Rikoslakirikosten selvitystaso (pl. liikennerikokset), vähintään (%) 45,8 55,6 46,0
Rikoslakirikosten tutkinta-aika (pl. liikennerikokset), ka, (vrk) 175 272 180
Omaisuusrikosten selvitystaso, vähintään (%) 35,6 45,5 38,0
Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten (kaikki) selvitystaso, vähintään (%) 59,7 60,5 60,0
Päätettyjen talousrikosjuttujen sisälläoloaika, ka, enintään (vrk) 588 548 530
Onnistuminen väkivaltarikosten selvittämisessä ja torjunnassa, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,87 - 2,90
Onnistuminen talousrikosten torjunnassa, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,74 - 2,80
Onnistuminen huumerikosten selvittämisessä / paljastamisessa, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,80 - 2,80
Onnistuminen asuntomurtojen selvittämisessä, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,79 - 2,80
Onnistuminen viharikosten selvittämisessä, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,76 - 2,80
Onnistuminen tietoverkkorikollisuuden torjunnassa, ka, vähintään (arvosana 1—4) 2,75 - 2,80
Suoritteet      
Selvitetyt rikoslakirikokset (lkm) 279 483 329 155 300 000
Haltuun saatu rikoshyöty kaikissa rikoksissa (netto), milj. euroa 40,61 31,88 40,0
Haltuun saatu rikoshyöty talousrikoksissa (netto), milj. euroa 26,69 20,95 25,0
Päätettyjen talousrikosjuttujen määrä (kpl) 1 863 2 076 2 000
Avoinna olevien talousrikosjuttujen määrä (kpl) 3 497 3 268 3 000
Päätettyjen järjestäytyneen rikollisuuden juttujen määrä (kpl) 338 391 350
Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä (kpl) 38 845 41 892 41 000
Poliisin tietoon tulleet törkeät huumausainerikokset (kpl) 1 026 1 152 1 100
Alle 18-vuotiaaseen kohdistunut kiireellinen esitutkinta (kpl)1) 17 983 21 856 20 000

1) Asianomistajat tapauksina, AO alaikäinen, mukana RL lukujen 20, 21, 24, 25 ja 31 rikosnimikkeet.

Lupahallinto

Poliisin lupahallinto vaikuttaa hallinnollisen päätöksenteon ja valvonnan keinoin rikoksia ennalta estävästi sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta turvaavasti. Pääasiallisena palvelun tarjoamisen tapana ovat sähköiset palvelut, myös erityisryhmien palvelutarpeet varmistaen. Sähköisen asioinnin käyttöaste säilyy suunnitelmallisesti korkealla tasolla.

Lupapalvelut tuotetaan kokonaistaloudellisesti ja kustannustehokkaasti turvaten maksullisen lupahallinnon riittävä palvelutaso, tehokkaat menettelyt ja näitä vastaavat resurssit kustannusvastaavuudesta huolehtien.

Maksullinen lupahallinto (lupapalvelu)

  2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (poliisin käsittelemät maksulliset asiat/maksullinen lupa-htv) 4 101 3 462 3 611
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet (maksullinen) 375 360 360
Lupahallinnon tuottoennuste/arvio (1 000 euroa) 66 870 55 000 55 000
Lupapalvelujen kustannukset (maksullinen), 1 000 euroa 54 576 55 000 55 000
Taloudellisuus (kustannukset/poliisin käsittelemät maksulliset asiat), euroa 35,2 47,28 42,31
Lupahallinnon kustannusvastaavuus (%) 120,1 100,0 100,0
Palvelukyky ja laatu      
Onnistuminen lupahallinnossa, arvosana 1—4 2,98 - 3,00
Sähköisen asioinnin käyttöaste (%) 80,4 77,9 80,0
Ajanvarauksen käyttöaste (varausten määrä/asiakaskäyntimäärä), % 46,1 - 50,0
Käyntiasioinnin asiakasmäärän kehitys 1 136 000 - 800 000
Suoritteet      
Poliisin käsittelemät maksulliset lupa-asiat yhteensä (kpl) 1 511 248 1 163 255 1 300 000
Poliisikoulutus

Poliisiammattikorkeakoulu huolehtii poliisi (AMK) -tutkintokoulutuksen antamisesta kohdassa henkiset voimavarat kuvatun henkilöstömäärän lisäyksen varmistamiseksi. Poliisin henkilöstö- ja osaamistarpeeseen vastataan molemmilla kansalliskielillä annettavalla tutkinto- ja täydennyskoulutuksella. Poliisiammattikorkeakoulussa voi myös suorittaa pelastusalan päällystötutkinnon, jota toteutetaan yhteistyössä Pelastusopiston kanssa.

Poliisikoulutus

2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Taloudellisuus      
Poliisiammattikorkeakoulun kokonaiskustannukset (1 000 euroa) 26 500 27 500 27 500
Henkilötyövuodet 189 189 189
Poliisi (AMK) -tutkintokoulutuksen opintopisteen hinta, enintään, euroa 190 190 190
Poliisi (ylempi AMK) -tutkintokoulutuksen opintopisteen hinta, enintään, euroa 250 250 250
Palvelukyky ja laatu      
Poliisi (AMK) -tutkinnosta tavoiteajassa valmistuneet, % 92 92 92
       
Suoritteet      
Poliisi (AMK) koulutukseen hakevien lukumäärä aloituspaikkaa kohden 10 10 10
Poliisi (AMK) koulutuksen aloittaneiden määrä, hlöä 400 400 500
Poliisi (AMK) koulutuksesta valmistuvien määrä, hlöä 290 313 280
Julkaisut, kpl 38 38 38

Yhteiset palvelut - tukitoiminnot ja muut tehtävät

  2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Yhteiset palvelut - tukitoiminnot1)      
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet 1 796 1 800 1 800
       
Yhteiset palvelut - muut tehtävät2)      
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet 615 615 615
Muiden tehtävien kustannukset (1 000 euroa) 64 489 66 424 70 206

1) Tukitoiminnot = taloushallinto, henkilöstöhallinto, materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tutkimus- ja analyysitoiminto, koulutus, työhyvinvointi, konsernipalvelut, ohjaustoiminnot

2) Muut tehtävät = vartijat, vankilatoiminnot, vankikuljetukset, virka-avut, löytötavaratoiminto, kantelu- ja valitusasiat, lupahallinnon erillistoiminnot

Henkiset voimavarat

Poliisi noudattaa hyvää ja oikeudenmukaista henkilöstöpolitiikkaa. Poliisi kehittää työkyvyn tukemiseen liittyviä menettelytapoja. Erityistä huomiota kiinnitetään työkyvyn tukemiseen vartijoiden ja rikostutkinnassa työskentelevien henkilöiden työhyvinvoinnin edistämiseen. Työsuojelun keinoin varmistetaan työn turvallisuus ja terveellisyys. Poliisin henkilöstön osaaminen vastaa toimintaympäristön tarvetta. Poliisi jatkaa toimenpiteitä, joilla pyritään turvamaan henkilöstölle terveelliset, turvalliset ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaiset tilat.

Henkiset voimavarat

2022
toteutuma
2023
arvio
2024
tavoite
       
Henkilötyövuodet1) 10 299 10 372 10 402
Poliisimiehet, htv 7 515 7 589 7 639
Opiskelijat, htv2) 273 233 200
Muu henkilöstö, htv 2 511 2 530 2 530
Sairauspoissaolot, pv/htv 12,5 11,4 10,4
Työtyytyväisyysindeksi 3,38 -3)  
Naisten osuus koko henkilöstöstä (%) 31,8 31,8 32
Naisten osuus ylimmistä johtotehtävistä (%) 10,6 10,7 11,0

1) Lähde PolStat, kaikki momentit. Vuoden 2022 toteutumassa yhteensä 10 299 htv:tta sisältäen kaikki momentit (ml. työllisyysvaroin palkatut, 49,9 htv). Vuosien 2023— 2024 arviot ovat n. 50—60 htv:ta.

2) Opiskelijoilla tarkoitetaan käytettävissä olevaan työvoimaan luettavat opiskelijat, jotka ovat työssäoppimisjaksolla työ- tai kenttäharjoittelussa.

3) Poliisin henkilöstöbarometrin toteuttamisesta ei ole päätetty vuoden 2024 osalta.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2022
toteutuma
2023
varsinainen
talousarvio
2024
esitys
       
Bruttomenot 934 683 934 489 1 014 897
Bruttotulot 85 382 70 823 72 492
Nettomenot 849 301 863 666 942 405
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 59 746    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 39 383    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2022
toteutuma
2023
varsinainen
talousarvio
2024
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot 75 458 57 247 62 581
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 63 069 57 247 62 581
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 12 389 - -
Kustannusvastaavuus, % 120 100 100

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Exit-toiminnan kehittäminen (Helsinki ja Uusimaa) -500
Galileo-satelliittinavigointijärjestelmän PRS-palvelun kansallinen käyttöönotto 24
Hallituksen esityksiin (lakimuutokset) ja hallitusohjelman toteuttamiseen tarvittava rahoitus 3 731
HE Ajokorttilain uudistus -1 210
HE Terroristisen verkkosisällön leviämisen estäminen (TCO) -280
HE Vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva lakiuudistus -191
ICT-suorituskyvyn ylläpito ja modernisointi -7 760
Interoperability (IO) -hanke 1 600
Krp:n tiedonhankinta -200
Lapsiin kohdistuvien rikosten kiireellinen käsittely -565
Lähestymiskiellon tehostaminen -285
Nuorten rikollisuuden ehkäisy ja torjunta 5 000
Poliisin ei-harkinnanvaraiset ICT-menot 5 000
Poliisin erityistoimintayksikön (Karhu) kansallisen ja kansainvälisen toimintavalmiuden kehittäminen 500
Poliisin Interoperability -510
Poliisin resurssien lisääminen portaittain 8 000 poliisiin vaalikauden lopussa (HO 2023) 17 500
Poliisin toimitilojen vuokrankorotukset (Senaatin listalla olevat toimitilahankkeet) 3 420
Poliisin varautuminen ja valmius -1 500
Poliisitoimen rahoitustason nosto toiminnan tason säilyttämiseksi v. 2022 tasolla -17 456
Ruotsinkielisen poliisikoulutuksen vahvistaminen (1 htv) 158
Tehokkaan rahanpesun estämisen valvonnan ja täytäntöönpanon varmistaminen (RRF pilari2) -186
Toiminnan tason säilyttäminen v. 2022 tasolla (ml. Oulun ja Tampereen vuokravaikutukset) 32 000
Valtorin laskutuksen muutos 3 227
Valtorin tuotteistettujen palveluiden tietoturva 44
Virve 2 käyttöönoton kustannukset 2 904
Palkkausten tarkistukset 34 274
Yhteensä 78 739

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2024 talousarvio 942 405 000
2023 II lisätalousarvio 21 778 000
2023 I lisätalousarvio 2 477 000
2023 talousarvio 863 666 000
2022 tilinpäätös 828 938 000