Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2024

02. YhteisöveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 6 005 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena pois lukien tuloarvioon kohdistuvat muut kuin säännönmukaisen verotuksen palautuksiin liittyvät oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella.

Selvitysosa:Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992). Vero on 20 % yhteisön verotettavasta tuloksesta. Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tuloverosta ja yhteisön yleisradioverosta. Yhteisöveron saajia ovat valtio ja kunnat.

Yhteisöveroennusteen perusteena ovat tuoreimmat toteutumatiedot ja arviot kunkin verovuoden lopullisesta verosta. Verovuoden 2024 yhteisöveron määrää ennustetaan arvioidun yritysten tuloskehityksen perusteella vuodesta 2022. Arvio verovuoden 2024 lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu lisäksi verovuoden 2022 verotuksen valmistumisesta saatuihin ennakkotietoihin ja verovuoden 2023 toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalouden tilinpidon toimintaylijäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehitys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutoksia. Varsinkin voimakkaiden suhdannevaihteluiden oloissa toimintaylijäämän antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomattavasti todellisuudesta. Ennusteen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kuitenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokertymän kehitystä suhteessa koko talouden aktiviteettia kuvaavaan kasvuennusteeseen. Yhteisöveroennustetta täydennetään tarvittaessa yritysten tulostietojen ja kertymätietojen pohjalta. Yhteisövero on suhdanneherkimpiä veromuotoja, jonka tuotto on vaihdellut muita veromuotoja enemmän. Muutokset talouden kehityksessä ja yritysten tulosnäkymissä voivat nopeasti aiheuttaa suuriakin muutoksia yhteisöveron tuottoon.

Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys

  2021 2022
ennuste
2023
ennuste
2024
ennuste
         
Toimintaylijäämän muutos, % 2,7 7,1 4,2 3,2
Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa 7 315 8 003 7 802 8 079
— valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 55,66 66,24 76,09 76,31

Valtiolle suoritettavalla vuotuisella verolla on kerätty Yleisradio Oy:n toiminnan rahoittamiseksi tarvittavat varat vuodesta 2013 alkaen. Yhteisön yleisradioveroa kertyy noin 30 milj. euroa vuositasolla.

Verovuoden vero kertyy useamman kalenterivuoden aikana ja näin ollen momentin kertymä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisöverosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöverosta kertyy suurin osa saman vuoden aikana ennakoina. Verovuoden päättymisen jälkeen ennen verotuksen valmistumista maksettavien lisäennakoiden määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jälkeen kertyy jäännösveroja ja kertymää pienentävät yrityksille takaisin maksettavat ennakonpalautukset. Vuonna 2024 kertyy vielä veroja verovuodelta 2023 sekä aikaisemmilta verovuosilta.

Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2024

   
Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa  
— verovuodelta 2025 572
— verovuodelta 2024 6 209
— verovuodelta 2023 1 064
— aikaisemmilta verovuosilta 35
Yhteensä 8 881
— josta valtion osuus 6 005

Yhteisöjen tuloverotuksessa on tunnistettu 30 verotukea tai -sanktiota, joista 13:lle on voitu laatia arvio verotuen suuruudesta. Verotuet määritellään poikkeuksiksi normijärjestelmästä eikä kaikilla verotuilla ole ensisijaisesti taloudelliseen tukemiseen liittyviä tavoitteita. Verotukien vaikutukset on arvioitu kaavamaisesti muiden verotukien vaikutuksista irrallaan, eikä yksittäisen verotuen poistaminen välttämättä kasvattaisi verotuloja tuen määrää vastaavasti. Verotukien määritelmät sekä arviot niiden vaikutuksista verotuottoihin riippuvat verotukilaskennassa käytetystä normiverojärjestelmästä ja laskentamenetelmistä. Jaksotusluonteisille verotuille arvio voidaan esittää joko verovelan korkona tai verovuositason vaikutuksena; ks. Verotuet Suomessa 2009 -raportti (VATT 2010). Verotukien laskennasta löytyy lisätietoa valtiovarainministeriön verkkosivuilta osoitteesta www.vm.fi/verotuet.

Arvio yhteisöveromomentin verotuista (milj. euroa)

  2022 2023 2024
       
Käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoiton verovapaus 177 204 207
Irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenon poistaminen1)2) 96 182 162
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys2)   61 80
Luottotappiovarauksen vähennyskelpoisuus 1) 16 32 33
Tonnistovero 18 21 21
Lisävastuuvakuutusvaraus 1) 18 17 17
Työnantajan koulutusvähennys2) 7 8 8
Tutkimusyhteistyön lisävähennys2) 3 6 9
Takuuvaraus 1) 2 3 4
Elokuvatuottajien tuotantotuen verovapaus 2 2 2
Toimintavaraus 1) 0 1 1

1) Veroluoton korko.

2) Summa sisältää myös ansio- ja pääomatuloveromomentille kohdistuvaa verotukea.


2024 talousarvio 6 005 000 000
2023 II lisätalousarvio -259 000 000
2023 talousarvio 5 998 000 000
2022 tilinpäätös 5 538 201 118