Talousarvioesitys 2023
70. Maanmittaus ja asunto-osakkeiden kirjaaminen
Selvitysosa:Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen toiminnasta aiheutuvat menot sekä kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot.
Yleiset talouden suhdanteet vaikuttavat erityisesti maanmittaustoimituksiin ja kirjaamisasioihin sekä niihin liittyvien tietopalveluiden kysyntään. Mikäli talouden suhdannekehitys kääntyy laskuun, sillä on merkittäviä vaikutuksia Maanmittauslaitoksen tulokertymään. Kiinteistöjärjestelmän ylläpidolla ja parantamisella luodaan edellytyksiä muun muassa toimivalle markkinataloudelle, rahoitukselle ja luonnonvarojen kestävälle hyödyntämiselle. Valtakunnallisilla peruspaikkatiedoilla on tärkeä rooli yhtenäisenä koko maan kattavana paikkatiedon hyödyntämisen yleisenä pohja-aineistona. Perustietovarantojen rooli hallinnon ja siihen liittyvien palveluiden järjestämisessä vahvistuu osana digitaalista kansallista palveluarkkitehtuuria ja perustietovarannoilla on tärkeä rooli yksityisen sektorin palveluiden mahdollistajana.
Asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeet ohjaavat palvelutuotantoa ja strategiset kehittämishankkeet painottuvat edelleen digitaalisiin palveluihin sekä IT-kehittämistarpeiden täyttämiseen. Kehittämishankkeet ja tehtävät hoidetaan usein yhteistyössä verkostoissa. Asiakkaan näkökulmasta eri toimijoiden väliset rajat pyritään poistamaan mahdollisimman paljon näkyvistä ja pyritään kohti kansalaisen keskitettyjen palvelujen käyttöä. Palveluiden ja toiminnan jatkuvuuden turvaamisen, tietosuojan ja tieto- ja kyberturvan merkitys kasvaa selvästi edelleen, mikä edellyttää, että vastuut ovat selkeitä palveluketjuissa ja yhteistyössä.
Huoneistotietojärjestelmällä luodaan edellytykset osakkeilla hallittavien asuinhuoneistojen omistaja- ja huoneistotietojen rekisteröinnille sekä asuinhuoneistojen vaihdantaan ja vakuushallintaan. Järjestelmässä uudet asuntoyhtiöt perustetaan vain digitaalisesti eikä osakekirjoja paineta. Ennen 1.1.2019 perustettujen asunto-osakeyhtiöiden tulee siirtää osakeluettelonsa ylläpito huoneistotietojärjestelmään viimeistään 31.12.2023. Hankkeen seuraavassa vaiheessa toteutetaan huoneistotietojärjestelmän laajentaminen käsittämään taloyhtiöiden ja osakehuoneistojen hallinnollisia tietoja. Jatkon toteutukseen on myönnetty Suomen RRF-ohjelman mukaista elpymisvälinerahoitusta.
Paikkatietojen merkitys eri yhteiskunnan prosesseissa on suuri ja potentiaali kasvava. Maanmittauslaitoksen peruspaikkatiedot ovat tässä avainasemassa, koska ne tarjoavat valtakunnallisen, yhtenäisen perustan muiden tietojen hyödyntämiselle. Peruspaikkatietojen tietosisältöä ja niiden ylläpidossa käytettäviä tietojärjestelmiä kehitetään vastaamaan uusiin tarpeisiin.
Metsähovin geodeettisen tutkimusaseman teknisen infrastruktuurin ajanmukaistaminen saatetaan loppuun ja aseman tutkimustoimintaa kehitetään vastaamaan modernin geodeettisen perusaseman tarpeita. Metsähovi ja Maanmittauslaitoksen FinnRef-verkko ovat ne kansalliset infrastruktuurit, joiden avulla ylläpidetään jatkuvasti koordinaatti- ja korkeusjärjestelmien perustana olevia geodeettisia seurantajärjestelmiä. Navigointijärjestelmien tarkkuutta ja luotettavuutta parannetaan kehittämällä ja ylläpitämällä paikannusta tukevia palveluja sekä alueellisesti että osana Euroopan laajuisia järjestelmiä. Paikkatietoalaa tukevan tutkimuksen merkitys korostuu digitalisoituvassa yhteiskunnassamme tuottaen laajasti hyötyä esimerkiksi liikenteessä, metsätaloudessa ja maataloudessa.
Tilusjärjestelyillä voidaan pysyvästi vaikuttaa heikon tilusrakenteen aiheuttamiin lisäkustannuksiin ja haittoihin, alentaa ilmastopäästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta.
Maanmittaus ja asunto-osakkeiden kirjaaminen -politiikkasektorilla toimeenpannaan pääluokkaperusteluissa mainittujen yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden lisäksi seuraavia tavoitteita ja sitä täydentäviä alustavia tulostavoitteita:
Luotettavat ja laajakäyttöiset paikka-, kiinteistö- ja huoneistotiedot mahdollistavat uutta liiketoimintaa ja turvaavat omistusta:
- — kiinteistö- ja huoneistotietojärjestelmien hallinnoinnilla ja palveluilla turvataan kansallisen omistus- ja vakuusjärjestelmän toimivuutta
- — peruspaikkatietojen ja referenssijärjestelmien kehittämisellä ja palveluilla turvataan paikantamisen perusta
- — tukipalveluilla ja tutkimuksella tuetaan paikkatietojen yhteentoimivuutta ja kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittymistä.
Tunnusluvut
2021 toteutuma |
2022 tavoite |
2023 tavoite |
|
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus | |||
— KMTK-yhteistyössä mukana olevien kuntien kokonaismäärä vuoden lopussa | 82 | 90 | 110 |
— KTJ perusparannusohjelman kattavuusindeksi | 63 | 66 | 72 |
— tietovarastojen hyödyntäminen, kasvu edellisestä vuodesta, % | 5 | 2 | 2 |
— sähköisten palveluiden häiriöttömyys, % | 100,0 | 99,5 | 99,5 |
— osakehuoneistorekisterin kattavuus, % | 5 | 25 | 75 |
— tie- ja rakennustietojen täydellisyys, % | 96,0 | 96,0 | 96,0 |
— metatietopalvelun saatavuus, % | 99 | 99 | 99 |
01. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 005 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) Maanmittauslaitoksen omarahoitusosuutena yhteisrahoitteisissa tutkimushankkeissa
2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen
3) laitoksen toimintaan liittyvien jäsenmaksujen maksamiseen.
Määrärahasta on varattu 2 000 000 euroa huoneistotietojärjestelmään (RRF pilari2) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen julkisen hallinnon automaattista päätöksentekoa koskevaksi lainsäädännöksi.
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta sekä siihen liittyviksi laeiksi.
Maanmittauslaitoksen tehtävänä on toimialallaan:
- — huolehtia kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminnasta
- — harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa
- — huolehtia paikantamisen perustasta ja peruspaikkatietojen tuottamisesta sekä tuottaa asiantuntijapalveluita yhteiskunnan käyttöön
- — huolehtia tarvittavien rekisterien ylläpitämisestä
- — huolehtia alan yleisestä kehittämisestä ja osallistua kansainväliseen yhteistyöhön
- — hoitaa ne muut tehtävät, jotka erikseen säädetään tai maa- ja metsätalousministeriö määrää sen suoritettaviksi.
Maanmittauslaitos tukee pääluokkaperusteluissa sekä luvun 30.70 selvitysosassa esitettyjen toimialan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteiden saavuttamista.
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa Maanmittauslaitokselle vuoden 2023 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen luvun 30.01 selvitysosassa todetut toiminnallisen tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan tavoitteet.
EU:n elpymisvälineen tuloilla rahoitetaan huoneistotietojärjestelmän jatkovaihetta.
Maanmittauslaitoksen päätoimintojen kustannukset, tuotot ja henkilötyövuodet
2021 tilinpäätös | 2022 arvio | 2023 arvio | |||||||
Kust. 1 000 € |
Tuotot 1 000 € |
Htv | Kust. 1 000 € |
Tuotot 1 000 € |
Htv | Kust. 1 000 € |
Tuotot 1 000 € |
Htv | |
Kiinteistötoimitukset | 39 113 | 37 896 | 510 | 39 857 | 39 385 | 507 | 39 385 | 39 385 | 510 |
Tilusjärjestelytehtävät | 3 385 | 24 | 47 | 4 334 | 15 | 50 | 4 010 | - | 50 |
Kirjaamistehtävät | 27 179 | 22 319 | 390 | 32 069 | 27 575 | 437 | 35 575 | 32 575 | 447 |
Perustietovarantojen ylläpito | 33 610 | 2 916 | 366 | 38 259 | 2 682 | 398 | 37 930 | 2 597 | 398 |
Tietopalvelu | 16 554 | 16 655 | 102 | 18 839 | 16 961 | 130 | 17 056 | 17 056 | 130 |
Maanmittaus ja paikkatietosektorin tutkimus, kehittäminen ja asiantuntijapalvelut | 12 656 | 5 742 | 230 | 17 163 | 5 650 | 230 | 16 450 | 5 655 | 230 |
Yhteensä | 132 497 | 85 552 | 1 645 | 150 521 | 92 268 | 1 752 | 150 406 | 97 268 | 1 765 |
Viraston tunnusluvut
2021 toteutuma |
2022 tavoite1) |
2023 tavoite |
|
Toiminnallinen tehokkuus | |||
— kokonaistuottavuus | 99 | 101,5 | 101,5 |
— asiakkaiden kokonaistyytyväisyys, % | 92 | 82 | 90 |
— tilusjärjestelytuotanto, muunnetut ha | 8 509 | 9 000 | 8 500 |
— tieteelliset referoidut julkaisut, kpl | 110 | 110 | 110 |
— yrityspalveluiden digitalisaatioaste, % | 60 | 85 | 100 |
1) Päivitetty tulossopimuksen mukaisiksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Bruttomenot | 129 946 | 128 791 | 143 273 |
Bruttotulot | 85 551 | 84 213 | 97 268 |
Nettomenot | 44 395 | 44 578 | 46 005 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 29 468 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 30 335 |
Bruttotulot ovat yhteensä 97 268 000 euroa, tästä on yhteisrahoitteisen toiminnan tuloja 5 655 000 euroa, maksullisen toiminnan tuloja 89 016 000 euroa ja muita tuloja 2 597 000 euroa.
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Julkisoikeudelliset suoritteet | |||
Maksullisen toiminnan tuotot | |||
— suoritteiden myyntituotot | 74 417 | 74 661 | 85 741 |
— muut tuotot | 4 | - | - |
Tuotot yhteensä | 74 421 | 74 661 | 85 741 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 51 722 | 52 126 | 61 862 |
— osuus yhteiskustannuksista | 27 271 | 22 535 | 27 879 |
Kustannukset yhteensä | 78 993 | 74 661 | 89 741 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -4 572 | - | -4 000 |
Kustannusvastaavuus, % | 94 | 100 | 96 |
Muut suoritteet | |||
Maksullisen toiminnan tuotot | |||
— suoritteiden myyntituotot | 3 211 | 2 229 | 3 275 |
— muut tuotot | 46 | - | - |
Tuotot yhteensä | 3 257 | 2 229 | 3 275 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 2 164 | 1 172 | 1 722 |
— osuus yhteiskustannuksista | 680 | 946 | 1 389 |
Kustannukset yhteensä | 2 844 | 2 118 | 3 111 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 413 | 111 | 164 |
Kustannusvastaavuus, % | 115 | 105 | 105 |
Määrärahan käytöstä arvioidaan pääosa kulutusmenoiksi ja siirtomenojen osuus vähäiseksi.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Huoneistotietojärjestelmä (RRF pilari2) | 2 000 |
Huoneistotietojärjestelmä NGEU (RRF pilari2) | -1 000 |
Ilmoittajansuojasääntelyn täytäntöönpanon vaikutukset | 140 |
Julkisen hallinnon automaattinen päätöksenteko | 96 |
Kyberturvallisuutta parantavat toimet (kyber) | 315 |
Metsähovin perusaseman jatkuva toiminta (kyber) | 800 |
Paikkatietoselonteon toimeenpano | -1 500 |
Siirto momentilta 30.01.23 | 47 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -170 |
Matkustussäästö | -216 |
Palkkausten tarkistukset | 676 |
Siirtyvien erien taso (HO 2019) | 655 |
Toimistotilasäästö | -416 |
Yhteensä | 1 427 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 46 005 000 |
2022 II lisätalousarvio | 732 000 |
2022 talousarvio | 44 578 000 |
2021 tilinpäätös | 45 262 000 |
40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) uusjakojen tukemisesta annetun lain (1423/2014), kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 §:n mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta aiheutuvien menojen maksamiseen
2) vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988) 21 ja 22 §:n mukaisten menojen maksamiseen
3) kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) 3 §:n 5 momentissa tarkoitettujen toimituksen suorittamisesta aiheutuvien kustannusten ja korvausten maksamiseen uusjakojen osalta.
Selvitysosa:Määräraha käytetään peltotilusjärjestelyjen tukemiseen ja pilottiluonteisiin metsätilusjärjestelyihin. Määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan siten, että asianosaisilta takaisinperittävä lainaosuus määrärahasta on noin 50 % ja valtion lopulliseksi menoksi jää noin 50 %.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Tilusjärjestelyt peltorakenteen kehittämiseksi (HO 2019) (siirto momentille 30.20.48) | -1 300 |
Yhteensä | -1 300 |
2023 talousarvio | 2 000 000 |
2022 talousarvio | 3 300 000 |
2021 tilinpäätös | 3 000 000 |