Talousarvioesitys 2023
22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 943 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) virastoilta, laitoksilta tai muilta organisaatioilta hankittavista, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista ja kehittämistä tukevista tutkimuksista, selvityksistä sekä arvioinneista aiheutuviin kuluihin ja muihin kulutusmenoihin sekä tutkimuksiin ja selvityksiin liittyvien valtionapujen myöntämiseen
2) enintään 20 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstömäärän palkkaamiseen.
Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon tuloina valtion virastojen ja laitosten osuudet yhteistutkimushankkeisiin sekä EU:lta saatava tutkimusrahoitus.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Määrärahalla hankitaan tutkimustietoa pääluokkaperusteluissa todettuja vaikuttavuustavoitteita ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteita tukevan päätöksenteon tueksi.
Määrärahalla rahoitetaan EU:n tutkimus- ja kehittämisohjelmiin (Horisontti Eurooppa kumppanuudet, Life) liittyvien suomalaisten hankkeiden kansallisia rahoitusosuuksia. Muiden valtion virastojen ja laitosten rahoitusosuudet tästä määrärahasta rahoitettaviin maa- ja metsätalousministeriön kokonaisvastuulla oleviin yhteistutkimushankkeisiin tuloutetaan tälle momentille. Määräraha sisältää maankäyttösektorin ilmastopolitiikan tutkimus- ja innovaatio-ohjelman rahoituksen. EU:n rahoitusosuudet tutkimushankkeisiin tuloutetaan tälle momentille, jolloin momentin tulokertymäksi arvioidaan noin 200 000 euroa.
Määrärahan käytöstä arvioidaan kulutusmenojen osuudeksi noin 85 prosenttia ja siirtomenojen osuudeksi noin 15 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Maankäyttösektorin ilmastopolitiikan tutkimus- ja innovaatio-ohjelma (-7 htv) (siirto momentille 30.40.22) (HO 2019 kertaluonteinen) | -7 000 |
Yhteensä | -7 000 |
2023 talousarvio | 1 943 000 |
2022 talousarvio | 8 943 000 |
2021 tilinpäätös | 10 943 000 |