Talousarvioesitys 2023
01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot
01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 012 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) opiskelijoiden oikeusturvalautakunnan menoihin
2) enintään 1 500 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymien kehittämishankkeiden rahoittamiseen.
Selvitysosa:Opetus- ja kulttuuriministeriö johtaa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan palvelujen kehittämistä. Ministeriö vahvistaa toiminnallaan sivistystä sekä yhteiskunnan osaamisen ja luovuuden perustaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminnallista tuloksellisuutta koskevat tavoitteet:
1. Ministeriön strateginen toiminta on toimintaympäristön muutoksia ennakoivaa ja toimialaa ohjaavaa. Ministeriön päätöksenteon ja strategisen toiminnan perustana on tiedolla johtaminen.
2. Lainsäädäntöprosessi on selkeästi ja suunnitelmallisesti johdettu. Lainsäädännön valmistelu on laadukasta ja asiantuntevaa.
3. Toiminnan ja talouden suunnittelussa huomioidaan talouden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen vaikutukset. Toimialan ohjaus edistää yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteiden toteutumista.
4. Ministeriön johtamista ja toiminnan laatua kehitetään asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Edistetään pitkäjänteistä ja ennakoivaa henkilöstösuunnittelua sekä henkilöstön työhyvinvointia ja jatkuvaa oppimista.
5. Ministeriö vahvistaa konsernitason johtamista tuottavuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Bruttomenot | 20 788 | 18 774 | 22 212 |
Bruttotulot | 358 | 200 | 200 |
Nettomenot | 20 430 | 18 574 | 22 012 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 4 331 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 2 015 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
DSM-direktiivin mukainen riidanratkaisuelin | 50 |
Kertamenon poistuminen | -500 |
Laajennettu hankintatuki (siirto momentille 23.01.01) | -50 |
Ministeriön toimintaedellytysten turvaaminen | 500 |
Toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittämishankkeet (siirto momentilta 29.10.01) | 3 000 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -72 |
Matkustussäästö | -51 |
Palkkausten tarkistukset | 371 |
Siirtyvien erien taso (HO 2019) | 190 |
Yhteensä | 3 438 |
2023 talousarvio | 22 012 000 |
2022 II lisätalousarvio | 156 000 |
2022 talousarvio | 18 574 000 |
2021 tilinpäätös | 18 114 000 |
02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 62 076 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) oppimateriaalin kehittämiseen ja tuottamiseen
2) enintään 620 000 euroa ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalimyynnin liiketaloudellisten suoritteiden hintojen alentamiseen
3) enintään 80 000 euroa avustuksina jaettavaksi vähälevikkisen ruotsinkielisen oppimateriaalin tuottamiseen
4) 500 000 euroa avustuksena saamelaiskäräjille saamenkielisen oppimateriaalin tuottamiseen
5) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen
6) enintään 14 706 000 euroa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen
7) 524 000 euroa kielitutkintojen kehittämiseen ja toimeenpanoon, auktorisoitujen kääntäjien koulutukseen ja tutkintojen kehittämiseen sekä oikeustulkkirekisterin kehittämiseen ja toiminnan ylläpitokustannuksiin
8) 1 600 000 euroa suomalaisen koulutuksen tunnettuuden ja yhteistyön edistämiseen, erityisesti Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen järjestämiseen ja tunnettuuden lisäämiseen mukaan lukien ulkomailla palvelevien yliopisto-opettajien sekä muiden asiantuntijoiden, yhteensä enintään 47 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen
9) 2 870 000 euroa opiskelija-, harjoittelija-, opettaja-, nuoriso- ja asiantuntijavaihtoon sekä virkamiesvaihtoon myönnettäviin stipendeihin, apurahoihin ja avustuksiin
10) enintään 14 676 700 euroa tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttöoikeuskorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia (ml. elokuvat) koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen
11) enintään 2 842 000 euroa EU:n ja Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamien hankkeiden ja ohjelmien kansalliseen rahoitukseen, EU-ohjelmien digitalisaation resurssikeskuksen toimintaan, monenkeskiseen ja kahdenväliseen yhteistyöhön, korkeakoulutuksen tunnetuksi tekemiseen ja kansainvälistämistä edistäviin apurahoihin sekä Saamelaisen korkeakoulun pohjoismaisen tutkimustoiminnan kansallisen rahoitusosuuden maksamiseen
12) enintään 295 000 euroa Luova Eurooppa -ohjelman hallinnoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen ja kansalliseen vastinrahoitukseen
13) enintään 400 000 euroa MPASS-järjestelmän ylläpidosta aiheutuviin menoihin
14) enintään 720 000 euroa työelämätoimintakuntatyön ja sihteeristön toimenpanosta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahasta on varattu 100 000 euroa ennakoinnin kehittämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen jatkuvan oppimisen uudistuksen (RRF pilari3) palvelujärjestelmän uudistamiseen liittyen osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Momentille saa nettobudjetoida Euroopan unionin rahoittamien Erasmus+ ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien ja Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamat Nordplus-ohjelman apurahoja koskevat tulot ja menot sekä muut hankkeet. Kansainväliseen toimintaan myönnettävät avustukset ja apurahat budjetoidaan maksupäätösperusteisesti poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä.
Selvitysosa:Opetushallitus toimii koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kehittämis-, palvelu- ja hallintotehtävien sekä yhteiskunnan kansainvälistymisen edistämisen asiantuntijavirastona. Opetushallitus edistää osaamista ja sivistyksen vahvistumista, koulutuksellisen tasa-arvon ja kestävän hyvinvoinnin lisääntymistä sekä globaalissa ympäristössä ja tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen vahvistumista.
Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Suoritteet ja julkishyödykkeet
Mittarit | 2021 toteutuma |
2022 arvio |
2023 tavoite |
Opintopolku-palvelun kävijämäärä (lkm) | 17 913 268 | 16 000 000 | 16 500 000 |
Opintopolku-palvelussa julkaistujen koulutusten määrä (lkm) | 22 386 | 24 000 | 30 000 |
Oma Opintopolussa tarjolla olevat palvelut (lkm) | 4 | 6 | 8 |
KOSKI, kansalaisten kirjautumiset (lkm) | 1 064 000 | 1 100 000 | 1 200 000 |
KOSKI, kansalainen jakanut tietojaan linkillä | 149 000 | 96 000 | 105 000 |
VARDA, tietojen luovutus viranomaiskäyttöön | 2 | 2 | 2 |
Asiakaspalveluratkaisussa käsiteltävät asiat (lkm) | 37 400 | 38 000 | 35 000 |
Myynnissä olevien julkaisujen ja vähälevikkisten oppimateriaalien määrä (kpl) | 418 | 465 | 500 |
Saatavilla olevien oppimista tukevien kustannettujen digimateriaalien määrä (kpl) | 145 | 155 | 155 |
Maksullisten koulutusten ja tapahtumien koulutettavapäivät (kpl) | 7 556 | 8 000 | 8 000 |
Julkaistujen opetussuunnitelmien määrä ePerusteet -palvelussa (lkm) | 1 294 | 3 550 | 4 500 |
Palvelukyky ja laatu
Tavoite/tehtävä | Mittari | Asteikko | 2021 toteutuma |
2022 arvio |
2023 tavoite |
Päätösten käsittelyaika | Tutkinnon tunnustaminen | Kk/pts | 1,7 | 2,5 | 2,5 |
Asiakastyytyväisyys | Kansainvälinen ohjelmatoiminta (joka 3. vuosi) | 1—100 | 96 | - | - |
Maksullinen koulutus | 1—5 | 4,3 | 4,1 | 4,1 | |
Hakijapalaute Opintopolusta | 1—5 | 4,3 | 4,2 | 4,3 |
- — Opetushallitus kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja jatkuvaa oppimista sekä edistää kansainvälisyyttä. Opetushallitus parantaa palvelujaan yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Opetushallitus varmistaa asiakkailleen sujuvan asioinnin ja laadukkaat asiantuntijapalvelut.
- — Opetushallitus jatkaa johdonmukaista ja pitkäjänteistä uudistamistyötä vaikuttavuustavoitteidensa mukaisesti toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
Mittari | Asteikko | 2021 toteutuma |
2022 tavoite |
2023 tavoite |
Henkilötyövuodet 1) | Htv | 357 | 360 | 360 |
Henkilötyövuodet (perustoimintamenot) | Htv | 318 | 327 | 320 |
Johtajuusindeksi | 1—5 | 3,3 | 3,6 | 3,6 |
Työtyytyväisyysindeksi | 1—5 | 3,5 | 3,6 | 3,6 |
Henkilöstön lähtövaihtuvuus | % | 14,6 | 10,0 | 10,0 |
Sairauspoissaolot | Työpäivää/htv | 4,6 | 6,0 | 6,0 |
1) Eri momenteilta rahoitettavat yhteensä sisältäen ulkomaan lehtorit.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Bruttomenot | 74 812 | 119 026 | 117 076 |
Bruttotulot | 10 794 | 55 000 | 55 000 |
Nettomenot | 64 018 | 64 026 | 62 076 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 11 405 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 12 858 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, liiketaloudelliset suoritteet, vähälevikkinen oppimateriaalituotanto (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 1 660 | 1 200 | 1 200 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 1 339 | 1 900 | 1 900 |
— osuus yhteiskustannuksista | 586 | 700 | 700 |
Kustannukset yhteensä | 1 925 | 2 600 | 2 600 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -266 | -1 400 | -1 400 |
Kustannusvastaavuus, % | 86 | 46 | 46 |
Hintatuki | 430 | 620 | 620 |
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % | 109 | 70 | 70 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, muut liiketaloudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 1 006 | 1 200 | 1 400 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 467 | 650 | 800 |
— osuus yhteiskustannuksista | 409 | 500 | 500 |
Kustannukset yhteensä | 876 | 1 150 | 1 300 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 130 | 50 | 100 |
Kustannusvastaavuus, % | 115 | 104 | 108 |
Hintatuki | - | - | - |
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % | 115 | 104 | 108 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 624 | 670 | 670 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 582 | 600 | 600 |
— osuus yhteiskustannuksista | 342 | 350 | 350 |
Kustannukset yhteensä | 924 | 950 | 950 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -300 | -280 | -280 |
Kustannusvastaavuus, % | 68 | 71 | 71 |
Hintatuki | - | - | - |
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % | 68 | 71 | 71 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3) | -450 |
Kertaluonteisen lisäyksen poistaminen (Education Finland) | -500 |
Kertaluonteisen lisäyksen päättyminen | -46 |
Kertaluonteisen siirron päättyminen (siirto momentille 29.80.31) | -259 |
Kertamenojen poistuminen | -1 700 |
Luova Eurooppa -ohjelman hallinnoinnista aiheutuvien menojen maksaminen ja kansallinen vastinrahoitus (siirto momentilta 29.80.31) | 295 |
Palvelukeskuksen sääntelemättömän koulutuksen rekisteri (siirto momentilta 29.01.53) | 40 |
Työelämätoimintakuntatyön ja sihteeristön toimenpanosta aiheutuvien menojen maksaminen | 720 |
Varhaiskasvatuksen tietovarannon ylläpitokustannukset | 50 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -39 |
Matkustussäästö | -163 |
Palkkausten tarkistukset | 258 |
Toimistotilasäästö | -156 |
Yhteensä | -1 950 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 62 076 000 |
2022 II lisätalousarvio | 325 000 |
2022 talousarvio | 64 026 000 |
2021 tilinpäätös | 65 471 000 |
03. Opetushallituksen yhteydessä toimivien viranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 598 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus | 4 409 000 |
Ylioppilastutkintolautakunnan kanslia | 5 189 000 |
Yhteensä | 9 598 000 |
Selvitysosa:Kansallinen koulutuksen arviointikeskus toimii koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ulkopuolista arviointia suorittavana riippumattomana asiantuntijaorganisaationa, joka tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistä varten.
Ylioppilastutkintolautakunnan kanslia hoitaa ja kehittää ylioppilastutkinnon toimeenpanoa ja lautakunnan hallintoa.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Bruttomenot | 14 864 | 12 799 | 16 070 |
Bruttotulot | 8 938 | 7 741 | 6 472 |
Nettomenot | 5 926 | 5 058 | 9 598 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 2 981 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 2 276 |
Maksullisen palvelutoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | 8 229 | 8 011 | 5 972 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | |||
— erilliskustannukset | 8 420 | 8 514 | 6 476 |
— osuus yhteiskustannuksista | 835 | 663 | 504 |
Kustannukset yhteensä | 9 255 | 9 177 | 6 980 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -1 026 | -1 166 | -1 008 |
Kustannusvastaavuus, % | 89 | 87 | 86 |
Hintatuki | - | - | - |
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % | 89 | 87 | 86 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Asiantuntijoiden palkkioiden korotus, ylioppilastutkintolautakunta | 250 |
Esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen digihankkeet, arviointikeskus | 1 000 |
Koulutuksen arviointikeskuksen toimintaedellytysten turvaaminen | 300 |
Oppivelvollisuuden laajentaminen, ylioppilastutkintolautakunta | 2 200 |
Tietojärjestelmien ylläpito- ja pienkehityskustannukset, ylioppilastutkintolautakunta | 810 |
JTS-miljardin tuottavuussäästö | -54 |
Matkustussäästö | -24 |
Palkkausten tarkistukset | 58 |
Yhteensä | 4 540 |
2023 talousarvio | 9 598 000 |
2022 talousarvio | 5 058 000 |
2021 tilinpäätös | 5 222 000 |
04. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 820 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen tehtävän mukaisten siirtomenojen maksamiseen.
Määrärahasta on varattu 12 350 000 euroa jatkuvan oppimisen uudistamiseen (RRF pilari3) osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Selvitysosa:Jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen tehtävänä on toimialaansa liittyvä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittäminen ja koordinointi, osaamis- ja työvoimatarpeen ennakointitiedon analysointi, erityisesti työssä oleville ja työvoiman ulkopuolella oleville suunnatun ja muuta julkisesti tuettua koulutustarjontaa täydentävän koulutuksen ja muiden osaamispalveluiden rahoittaminen sekä alueellisten ja muiden yhteistyöverkostojen tuki ja vaikuttavuuden edistäminen.
Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Tavoitteet vihreän siirtymän ja digitaalisen muutoksen tukemisesta varmistetaan rahoitettavien koulutusten valintakriteereillä.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
2021 toteutuma |
2022 varsinainen talousarvio |
2023 esitys |
|
Bruttomenot | 50 | 14 450 | 39 820 |
Bruttotulot | - | - | - |
Nettomenot | 50 | 14 450 | 39 820 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | - | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 49 050 |
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 90 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 10 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3) | -1 000 |
Jatkuvan oppimisen vahvistaminen (siirto momentilta 32.30.51) | 10 000 |
Kertaluonteinen lisäys hoiva-avustajien ja Ukrainasta tulleiden koulutukseen | 16 250 |
Palvelukeskuksen sääntelemättömän koulutuksen rekisteri (siirto momentilta 29.01.53) | 121 |
Matkustussäästö | -10 |
Palkkausten tarkistukset | 9 |
Yhteensä | 25 370 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 39 820 000 |
2022 talousarvio | 14 450 000 |
2021 tilinpäätös | 49 100 000 |
21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 516 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistumisesta sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta aiheutuviin menoihin
2) ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen
3) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
Selvitysosa:
Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)
Fulbright-stipendivaihtotoiminta | 319 000 |
Muut kansainväliset hankkeet | 2 197 000 |
Yhteensä | 2 516 000 |
Määrärahalla rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan monenkeskiseen ja kahdenväliseen kansainväliseen yhteistyöhön, ulkosuomalaistoimintaan sekä sukukansayhteistyöhön liittyviä hankkeita.
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 18 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 82 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Matkustussäästö | -95 |
Yhteensä | -95 |
2023 talousarvio | 2 516 000 |
2022 II lisätalousarvio | -204 000 |
2022 talousarvio | 2 611 000 |
2021 tilinpäätös | 3 161 000 |
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 34 000 000 euroa.
Selvitysosa:
Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 34 000 000 |
2022 talousarvio | 34 000 000 |
2021 tilinpäätös | 31 237 428 |
30. Lasten ja nuorten harrastustoiminta (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen.
Selvitysosa:Määrärahalla tuetaan lasten ja nuorten toiveisiin vastaavaa harrastustoimintaa paikallis- ja aluetasolla sekä lasten ja nuorten harrastamisen sekä perheiden hyvinvoinnin yhteensovittamista siten, että harrastustoiminta toteutetaan pääsääntöisesti koulupäivän yhteydessä.
Malli edistää koulujen ja harrastustoimijoiden monialaista yhteistyötä. Mahdollistamalla jokaiselle mieluinen maksuton harrastusmahdollisuus edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
2023 talousarvio | 14 500 000 |
2022 II lisätalousarvio | 5 000 000 |
2022 talousarvio | 14 500 000 |
2021 tilinpäätös | 14 500 000 |
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 547 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
1. | Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä annetun lain (1331/2003) mukainen valtionavustus | 773 000 |
2. | Paasikivi-Seura | 10 000 |
3. | Tammenlehvän perinneliitto | 63 000 |
4. | Ruotsinkielisen viittomakielen elvytysohjelma | 131 000 |
5. | Vähemmistökielisen sanomalehdistön tuki | 500 000 |
6. | OKKA-säätiö | 60 000 |
7. | UKK-Seura | 10 000 |
Yhteensä | 1 547 000 |
Selvitysosa:
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Kertaluonteisen erän poistuminen | -50 |
Yhteensä | -50 |
2023 talousarvio | 1 547 000 |
2022 talousarvio | 1 597 000 |
2021 tilinpäätös | 1 577 000 |
51. Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan (kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 807 000 euroa.
Käyttösuunnitelma (euroa)
1. | Avustus ortodoksiselle kirkolle (L 985/2006, 119 §) | 2 737 000 |
2. | Avustukset Suomen Merimieskirkolle | 134 000 |
— mistä merimieskirkkojen rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon (enintään) | 52 000 | |
3. | Avustukset eräiden siirtoväen sankarihautojen hoitoon ja luovutetun alueen hautausmaiden kunnostamiseen | 32 000 |
4. | Avustus rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille | 824 000 |
5. | Avustus uskontojen vuoropuhelun edistämiseen | 80 000 |
Yhteensä | 3 807 000 |
Selvitysosa:
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantaminen | 150 |
Indeksitarkistus (3,2 %) | 85 |
Kertaluonteisten erien poistuminen | -200 |
Yhteensä | 35 |
2023 talousarvio | 3 807 000 |
2022 II lisätalousarvio | 10 000 |
2022 talousarvio | 3 772 000 |
2021 tilinpäätös | 4 743 254 |
52. Valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 122 661 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin annetun lain (430/2015) mukaiseen rahoitukseen.
Selvitysosa:Evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen perusteena ovat hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon liittyvät laissa säädetyt tehtävät.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Indeksitarkistus (3,2 %) | 3 805 |
Yhteensä | 3 805 |
2023 talousarvio | 122 661 000 |
2022 talousarvio | 118 856 000 |
2021 tilinpäätös | 116 984 000 |
53. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 13 348 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) työikäisten osaamisen kehittämisestä ja kokeiluista aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen
2) enintään kahdeksaa henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
Määrärahasta on varattu 9 000 000 euroa jatkuvan oppimisen digitalisaatio-ohjelman (RRF pilari3) mukaisten menojen ja avustusten maksamiseen osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa.
Selvitysosa:Elpymis- ja palautumissuunnitelman toimenpiteet liittyvät Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteeseen osaamistason nosto ja jatkuvan oppimisen uudistus (RRF pilari3).
Määrärahan käytöstä arvioidaan siirtomenojen osuudeksi 36 prosenttia ja kulutusmenojen osuudeksi 64 prosenttia.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Määräaikaisen lisäyksen poistuminen (maahanmuuttajien osaamisen kehittäminen) | -2 500 |
Palvelukeskuksen sääntelemättömän koulutuksen rekisteri (siirto momenteille 29.01.02 ja 29.01.04) | -161 |
Matkustussäästö | -1 |
Yhteensä | -2 662 |
Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 13 348 000 |
2022 talousarvio | 16 010 000 |
2021 tilinpäätös | 6 210 000 |
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 246 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Unescon ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen.
Selvitysosa:
Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)
Unescon jäsenmaksu | 1 409 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan nuorisosäätiöön | 38 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston nuorisokortin osittaissopimuksesta | 5 000 |
Suomen maksuosuus WIPOlle | 110 000 |
Suomen maksuosuus ICCROMille | 20 000 |
Maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelua koskevasta sopimuksesta aiheutuvat menot | 14 000 |
OECD/CERI jäsenmaksu | 45 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston EURIMAGES-rahastoon | 325 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan audiovisuaaliselle observatoriolle | 22 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan nykykielten keskukselle | 30 000 |
Suomen maksuosuus WADAlle | 95 000 |
OECD/INES jäsenmaksu | 32 000 |
Suomen maksuosuus kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevasta Unescon yleissopimuksesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus urheilun dopinginvastaisesta Unescon yleissopimuksesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevasta Unescon yleissopimuksesta | 15 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston kulttuurireittejä koskevasta laajennetusta osittaissopimuksesta | 7 000 |
Suomen maksuosuus Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuudesta | 20 000 |
Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston urheilua koskevasta laajennetusta osittaissopimuksesta | 19 000 |
Yhteensä | 2 246 000 |
2023 talousarvio | 2 246 000 |
2022 talousarvio | 2 246 000 |
2021 tilinpäätös | 2 037 090 |