Talousarvioesitys 2023
20. Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n jäsenvaltioiden valtuuskuntien matkakulujen korvaamisesta annetun päätöksen mukaisten matkustusmenojen sekä matkustusmenoihin liittyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.
Selvitysosa:Euroopan unioni maksaa neuvoston ja sen työryhmien kokouksiin osallistumisesta aiheutuvien matkamenojen korvauksen ennakkoon jäsenmaille. Jäsenvaltio saa vuotuisen kokonaismäärärahan, joka on kullekin jäsenvaltiolle vahvistettu prosentuaalinen osuus EU:n talousarvion yleiset kokouskulut -alamomentin määrärahasta. Siltä osin kuin matkustamisesta aiheutuu menoja, joita EU ei hyväksy korvattavaksi, ne maksetaan toimintamenomäärärahoista. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä neuvoston pääsihteerille tilitys jäsenvaltiolle osoitetun määrärahan käytöstä.
Vastaavat tulot on budjetoitu momentille 12.28.93.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Tarkentunut arvio | -800 |
Yhteensä | -800 |
Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.
2023 talousarvio | 1 000 000 |
2022 talousarvio | 1 800 000 |
2021 tilinpäätös | 2 500 000 |