Talousarvioesitys 2021
Pääluokka 28
VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
Selvitysosa:
Koronakriisi on heikentänyt julkista taloutta voimakkaasti vuonna 2020 vähentämällä verotuloja, kasvattamalla työttömyysmenoja ja lisäämällä koronavirusepidemian vaikutusten lieventämisestä aiheutuvia menoja. Valtiontaloudessa vaikutus on suurin mutta myös paikallishallinnon talous kiristyy jo valmiiksi vaikeasta tilanteesta. Lisäksi sosiaaliturvarahastot painuvat alijäämäisiksi ensimmäistä kertaa koskaan.
Globalisoituneessa ja digitalisoituvassa maailmassa suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttaa neljä keskeistä kehityskulkua, joilla on suoria vaikutuksia valtiovarainministeriön toimialalla:
- — Ilmastonmuutoksen hillintä
- — Väestön ikääntyminen vähentää talouden työpanosta ja lisää julkisia menoja
- — Maailmantalouden muutokset vaikuttavat merkittävästi Suomen talouden kasvuun
- — Yhteiskunnan digitalisoituminen etenee ja sen vaikutus näkyy laajasti kaikilla sektoreilla. Samalla globaali kilpailu voimistuu.
Suomessa ilmastonmuutosta hillitään tavoittelemalla hiilineutraalia ja resurssiviisasta Suomea. Kulutukseen ja päästöihin voidaan vaikuttaa muun muassa verotuksen keinoin.
Väestön ikääntyminen heikentää yhä voimakkaammin huoltosuhdetta ja kasvuedellytyksiä ja lisää julkisia menoja. Suomen ikärakenteen vanhenemiskehitys on vasta alussa, ja kehityksen vaikutus palvelutuotannon kustannuksiin ja talouskasvun hidastumiseen tasaantuu vasta 2030-luvulla. Ikääntyminen ei ole yhtenäistä koko Suomessa. Kaupunkiseudut kasvavat, ja haja-asutusalueilla väestö vähenee.
Euroopan ja euroalueen maiden taloudellinen tilanne on rahoitus- ja velkakriisien jäljiltä edelleen häiriöaltis. Kansainvälinen toimintaympäristö ja turvallisuuspoliittinen tilanne on poikkeuksellisen epävakaa, ja samaan aikaan monilla Euroopan mailla on erittäin heikko kyky kestää uusia talouden sokkeja. Digitaalisen toimintaympäristön uhat monimutkaistuvat.
Kilpailukykyhaasteet eivät poistu. Vaikka perinteinen tavaratuotannon globalisaatio on finanssikriisin jälkeen hidastunut ja ehkä jopa pysähtynyt, digitaalisuuden vaikutukset ulkomaankauppaan ja talouteen yleisemminkin ovat vasta aluillaan. Verkkokauppa kasvaa, ja yhä suurempi osa palveluista välitetään verkossa. Siten rajanveto avoimen ja suljetun sektorin välillä käy yhä vaikeammaksi. Kehityksellä on vaikutuksia niin markkinoiden muotoutumiseen kuin veropohjaan ja valtion tuloihin. Uusien teknologioiden, digitalisaation ja tietovarantojen hyödyntäminen tarjoavat uusia mahdollisuuksia Suomen julkiselle taloudelle.
Valtiovarainministeriö asettaa toimialalleen seuraavat yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet. Lukuperusteluissa on kuvattu toiminnallisia tavoitteita, joilla edistetään yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista.
- — Kestävyysvaje pienenee
- — Valtionhallinnon nettorahoitusvarat/BKT-suhde nousee
- — Julkisyhteisöjen velkaantumisaste alenee, % BKT:sta
- — Verovaje on alhainen.
- — Työllisyysaste nousee
- — Tuloerot pienenevät.
- — Valtionhallinto toimii kansalaislähtöisesti
- — Julkisen hallinnon digitalisaatiokehitys ja hyvä tiedonhallinta tehostavat ja parantavat julkisia palveluita.
Valtiovarainministeriön pääluokan menoista noin 95 % on erilaisia säädös- tai sopimusperusteisia etuuksia, jäsenmaksuja ja tukia, joihin ei liity välittömiä sukupuolivaikutuksia.
Progressiivinen henkilöverotus pienentää nettotulojen eroja sukupuolten välillä. Henkilöverotus (ansio- ja pääomatuloverotus) kokonaisuudessaan tasaa sukupuolten välisiä tuloja verotuksen jälkeen siten, että naisten tulojen osuus miesten tuloista on verotuksen jälkeen keskimäärin 4,6 %-yksikköä korkeampi kuin ennen verotusta.
Peruspalvelujen valtionosuuksilla rahoitetaan kuntien järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluita. Vuosina 2020 ja 2021 voimaan astuneilla tai astuvilla seuraavilla uudistuksilla voidaan arvioida olevan sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä vaikutuksia. Lastensuojelulain jälkihuollon laajentaminen koskee suurilta osin poikia, koska hallituksen esityksen mukaan poikien osuus jälkihuollon piirissä olevista on noin 89 %. Oppivelvollisuuden laajentaminen edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa pienentämällä erityisesti vailla toisen asteen tutkintoa jäävien nuorten miesten osuutta. Vanhuspalvelulain ehdotetut muutokset koskisivat ympärivuorokautista hoitoa, jonka piirissä naisten osuus on miehiä suurempi, samoin asiaan liittyvä työllisyysvaikutus koskee suurilta osin naisia.
Valtion työskentelytapojen digitalisointi ja etätyöskentelymahdollisuudet tukevat esimerkiksi kotoa tehtävää työtä. Joustavat työn tekemisen muodot tukevat etenkin pienten lasten vanhempien työllistymistä vähentämällä tarvetta perhevapaisiin. Tämän arvioidaan vaikuttavan sukupuolten välisen tasa-arvon kehittymiseen myönteisesti.
Valtiovarainministeriön hallinnonalalla otetaan huomioon sukupuolivaikutukset lainsäädännön valmistelussa, henkilöstö- ja työnantajapolitiikassa, hankkeissa, talousarvion valmistelussa ja virastojen tulosohjauksessa. Valtiovarainministeriö edistää hallituksen toimintasuunnitelman mukaisesti sukupuolitietoista budjetointia
Talousarvioesitykseen sisältyy useita verotulomomentteja, joiden voidaan katsoa edistävän hiilineutraaliustavoitetta. Näitä ovat erityisesti energiaverot, ajoneuvovero, autovero, eräiden juomapakkausten valmistevero sekä jätevero. Lisäksi progressiivinen henkilöverotus tasaa merkittävästi tuloeroja ja alentaa pienituloisten osuutta väestössä. Verotuksen tärkein tehtävä onkin turvata hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus, joka mahdollistaa panostukset myös sosiaalisen kestävyyden edistämiseen.
Peruspalvelujen valtionosuuksilla rahoitetaan kuntien järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluita. Aluehallintovirastot edistävät perusoikeuksien toteutumista julkisten palveluiden valvonnalla, jolla turvataan osaltaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa digitaalisen yhteiskunnan edellyttämiä palveluita ja tukee kansalaisten yhdenvertaista toimimista digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus tekee koulutukseen, sosiaaliturvaan, tulonjakoon, verotukseen ja ympäristöön liittyvää tutkimusta ja tukee siten päätöksentekijöiden mahdollisuuksia edistää kestävän kehityksen tavoitteiden ja sukupuolten tasa-arvon toteutumista tehokkailla ja hyvin kohdistetuilla politiikkatoimilla.
Valtiovarainministeriön keskeinen tehtävä liittyy kestävän julkisen talouden varmistamiseen, mitä voidaan pitää yhtenä edellytyksenä kestävän kehityksen toteutumiselle.
Valtion palveluiden ja työskentelytapojen digitalisoinnilla vähennetään ihmisten tarvetta matkustaa palveluiden ja työn vuoksi ja vähennetään toimitilatarpeita. Matkustamisen väheneminen ja vähäisemmät toimitilatarpeet pienentävät hiilijalanjälkeä. Lisäksi toiminnan digitalisointi vähentää tarvetta tulostamiselle ja paperin käytölle.
Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)
2020 varsinainen talousarvio |
2021 esitys |
||
28.30.03 | Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | ||
— sopimusvaltuus | 20,0 | - | |
28.60.02 | Erikseen budjetoidut palkkamenot (arviomääräraha) | ||
— sopimusvaltuus | 3,0 | - | |
28.92 | EU ja kansainväliset järjestöt | ||
— sopimusvaltuus | 4 586,0 | 4 586,0 | |
28.92.68 | Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin sekä Kansainvälisen rahoitusyhtiön peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha) | ||
— valtuus | 275,6 | - |
Hallinnonalan määrärahat vuosina 2019—2021
v. 2019 tilinpäätös 1000 € |
v. 2020 varsinainen talousarvio 1000 € |
v. 2021 esitys 1000 € |
Muutos 2020—2021 |
|||
1000 € | % | |||||
01. | Hallinto | 178 966 | 198 088 | 184 785 | -13 303 | -7 |
01. | Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 31 201 | 34 197 | 34 794 | 597 | 2 |
20. | Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen ja hallinnonalan omistajaohjaus (siirtomääräraha 2 v) | 445 | 545 | 345 | -200 | -37 |
21. | Valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) | 646 | 3 306 | 3 306 | — | 0 |
25. | Metallirahamenot (arviomääräraha) | — | 2 350 | 890 | -1 460 | -62 |
29. | Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) | 130 594 | 133 320 | 134 000 | 680 | 1 |
66. | Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) | — | 1 000 | 1 000 | — | 0 |
69. | Suomen Pankin eräiden sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle (siirtomääräraha 3 v) | 16 080 | 23 370 | 10 450 | -12 920 | -55 |
10. | Verotus ja tulli | 631 647 | 632 527 | 647 605 | 15 078 | 2 |
01. | Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 406 887 | 425 448 | 433 353 | 7 905 | 2 |
02. | Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 168 168 | 166 099 | 175 752 | 9 653 | 6 |
03. | Kansallisen tulorekisterin toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) | 11 980 | 11 980 | 12 500 | 520 | 4 |
63. | Takaisin maksetut verot (arviomääräraha) | 25 407 | 8 000 | 3 000 | -5 000 | -62 |
95. | Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) | 13 537 | 15 000 | 15 000 | — | 0 |
97. | Autoveron vientipalautus (arviomääräraha) | 5 669 | 6 000 | 8 000 | 2 000 | 33 |
20. | Palvelut valtioyhteisölle | 41 149 | 50 864 | 52 524 | 1 660 | 3 |
01. | Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 24 682 | 28 314 | 27 924 | -390 | -1 |
02. | Keskitettyjen valuuttatilien kurssierot (arviomääräraha) | 467 | 50 | 600 | 550 | 1100 |
03. | Huoltovarmuuspankin palvelumaksu (arviomääräraha) | — | — | 1 500 | 1 500 | 0 |
07. | Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) | 2 000 | 2 000 | 2 000 | — | 0 |
09. | Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 3 000 | 5 000 | 5 000 | — | 0 |
10. | Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen investointimenot (siirtomääräraha 2 v) | 11 000 | 15 000 | 15 000 | — | 0 |
11. | Verkkomaksaminen (siirtomääräraha 2 v) | — | 500 | 500 | — | 0 |
88. | Senaatti-kiinteistöt | 0 | 0 | — | — | 0 |
30. | Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto | 87 113 | 111 290 | 111 722 | 432 | 0 |
01. | Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 48 843 | 48 577 | 50 932 | 2 355 | 5 |
02. | Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 3 488 | 3 773 | 3 850 | 77 | 2 |
03. | Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 29 024 | 53 940 | 49 940 | -4 000 | -7 |
04. | Sähköinen tunnistautuminen (arviomääräraha) | 5 758 | 5 000 | 7 000 | 2 000 | 40 |
40. | Valtion alue- ja paikallishallinto | 82 873 | 56 727 | 57 862 | 1 135 | 2 |
01. | Aluehallintoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 54 604 | 56 505 | 57 642 | 1 137 | 2 |
(02.) | Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 26 417 | — | — | — | 0 |
03. | Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v) | 1 852 | 222 | 220 | -2 | -1 |
50. | Eläkkeet ja korvaukset | 5 032 397 | 5 175 367 | 5 224 163 | 48 796 | 1 |
15. | Eläkkeet (arviomääräraha) | 4 743 115 | 4 857 179 | 4 885 798 | 28 619 | 1 |
16. | Ylimääräiset eläkkeet ja muut eläkemenot (arviomääräraha) | 1 291 | 4 008 | 3 938 | -70 | -2 |
(17.) | Muut eläkemenot (arviomääräraha) | 1 249 | — | — | — | 0 |
50. | Vahingonkorvaukset (arviomääräraha) | 35 964 | 37 640 | 37 540 | -100 | 0 |
63. | Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot (arviomääräraha) | 233 725 | 256 728 | 276 488 | 19 760 | 8 |
95. | Muiden eläkelaitosten valtion puolesta maksamien eläkemenojen ja valtiolle maksamien ennakoiden korkomenot (arviomääräraha) | 17 053 | 19 812 | 20 399 | 587 | 3 |
60. | Valtionhallinnon yhteiset henkilöstömenot | 16 813 | 18 865 | 19 015 | 150 | 1 |
02. | Erikseen budjetoidut palkkamenot (arviomääräraha) | 13 | 15 | 115 | 100 | 667 |
10. | Työturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) | 800 | 850 | 900 | 50 | 6 |
12. | Osaamisen kehittäminen (arviomääräraha) | 16 000 | 18 000 | 18 000 | — | 0 |
70. | Valtionhallinnon kehittäminen | 264 260 | 76 772 | 68 840 | -7 932 | -10 |
01. | Julkisen hallinnon ICT:n ohjaus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) | 4 700 | 42 700 | 8 700 | -34 000 | -80 |
02. | Valtion talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon tietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v) | 5 500 | 5 500 | 8 600 | 3 100 | 56 |
(05.) | Maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuki ja ohjaus (siirtomääräraha 3 v) | 222 215 | — | — | — | 0 |
20. | Tuottavuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) | 4 745 | 13 872 | 37 740 | 23 868 | 172 |
(21.) | Kansallisen tulorekisterin toteutus (siirtomääräraha 3 v) | 19 000 | 1 000 | — | -1 000 | -100 |
(22.) | Hallinnon palveluiden digitalisoinnin tuki (siirtomääräraha 3 v) | — | — | — | — | 0 |
23. | Valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihanke (siirtomääräraha 3 v) | — | 5 600 | 5 700 | 100 | 2 |
40. | Turvallisuusviranomaisten viestintäverkot (siirtomääräraha 3 v) | 8 100 | 8 100 | 8 100 | — | 0 |
80. | Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle | 268 639 | 282 719 | 307 618 | 24 899 | 9 |
30. | Ahvenanmaan tasoitusmaksu (arviomääräraha) | 244 311 | 249 719 | 191 818 | -57 901 | -23 |
31. | Verohyvitys Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) | 11 745 | 20 000 | 12 000 | -8 000 | -40 |
33. | Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) | 12 583 | 13 000 | 10 000 | -3 000 | -23 |
34. | Ahvenanmaan verotasoitus (arviomääräraha) | — | — | 93 800 | 93 800 | 0 |
90. | Kuntien tukeminen | 8 764 251 | 9 383 555 | 9 275 120 | -108 435 | -1 |
(20.) | Julkisen sektorin yhteisen tietohallinnon ja tiedon hallinnan kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) | — | — | — | — | 0 |
(22.) | Hallinto- ja palvelurakenteiden kehittäminen ja tukeminen (siirtomääräraha 3 v) | 200 | — | — | — | 0 |
30. | Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) | 8 730 424 | 7 074 155 | 7 390 720 | 316 565 | 4 |
31. | Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha) | 3 627 | 400 | 10 400 | 10 000 | 2500 |
32. | Valtionavustus kuntien kannustinjärjestelmiin (siirtomääräraha 3 v) | 30 000 | 40 000 | 10 000 | -30 000 | -75 |
(34.) | Valtionavustus sairaanhoitopiireille koronaviruspandemiasta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) | — | — | — | — | 0 |
35. | Valtion korvaus kunnille veroperustemuutoksista aiheutuvista verotulojen menetyksistä (kiinteä määräraha) | — | 2 269 000 | 1 864 000 | -405 000 | -18 |
91. | Työllisyyden ja elinkeinoelämän tukeminen | 280 051 | 270 000 | 270 000 | — | 0 |
41. | Energiaverotuki (arviomääräraha) | 280 051 | 270 000 | 270 000 | — | 0 |
92. | EU ja kansainväliset järjestöt | 2 098 762 | 2 130 953 | 2 459 700 | 328 747 | 15 |
03. | Rahoitusvakausviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) | 3 953 | 3 633 | 3 397 | -236 | -6 |
20. | Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin (siirtomääräraha 2 v) | 2 600 | 2 300 | 2 500 | 200 | 9 |
40. | Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha) | 12 312 | 12 600 | 12 950 | 350 | 3 |
60. | Siirto rahoitusvakausrahastoon (siirtomääräraha 3 v) | — | — | 9 174 | 9 174 | 0 |
67. | Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha) | 0 | 170 | 170 | — | 0 |
68. | Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin sekä Kansainvälisen rahoitusyhtiön peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha) | — | 14 200 | 14 509 | 309 | 2 |
69. | Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha) | 2 069 000 | 2 087 000 | 2 417 000 | 330 000 | 16 |
(87.) | Suomen osuus Aasian infrastruktuuri-investointipankin peruspääomasta (arviomääräraha) | 10 898 | 11 050 | — | -11 050 | -100 |
99. | Erikseen budjetoidut valtionhallinnon menot | 14 665 | 15 200 | 21 000 | 5 800 | 38 |
95. | Satunnaiset säädösperusteiset menot (arviomääräraha) | 0 | 300 | 300 | — | 0 |
96. | Ennakoimattomat menot (siirtomääräraha 3 v) | 2 000 | 2 000 | 2 000 | — | 0 |
97. | Valtion saatavien turvaaminen (arviomääräraha) | 98 | 300 | 300 | — | 0 |
98. | Kassasijoitusten riskienhallinta (arviomääräraha) | 12 568 | 12 600 | 18 400 | 5 800 | 46 |
(99.) | Kehysvaraukset | — | — | — | — | 0 |
Yhteensä | 17 761 586 | 18 402 927 | 18 699 954 | 297 027 | 2 |
Henkilöstön kokonaismäärä | 12 343 | 12 271 | 12 347 |