Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 790 751 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja Puolustusvoimien turvallisuushankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä hankittujen järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen

2) puolustusmateriaalihankintoihin ja Puolustusvoimien turvallisuushankintoihin välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan

3) puolustusmateriaalin sodan ajan välttämättömän varastotarpeen mukaisten varaosien ja vaihtolaitteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään 242 436 000 euroa.

Valtuus

1) Vuonna 2021 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi Puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2021—2028 enintään 866 115 000 euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen -tilausvaltuus, PVKEH 2021).

PVKEH 2021 -tilausvaltuuden enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2021 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen.

2) Vuonna 2021 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisena.

Selvitysosa:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 2024 2025— Yhteensä
vuodesta 2021
lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2017) -tilausvaltuus 27 299 25 772 20 587 20 087 32 684 126 429
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2018) -tilausvaltuus 288 276 241 028 236 060 187 410 106 868 1 059 642
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2019) -tilausvaltuus 18 795 3 550       22 345
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2020) -tilausvaltuus 30 920 15 700 1 000 1 000   48 620
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 365 290 286 050 257 647 208 497 139 552 1 257 036
             
Uusi tilausvaltuus            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2021) -tilausvaltuus 171 442 209 626 200 291 176 456 108 300 866 115
Uusi tilausvaltuus yhteensä 171 442 209 626 200 291 176 456 108 300 866 115
             
Valtuudet yhteensä 536 732 495 676 457 938 384 953 247 852 2 123 151

Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen perustuu seuraaviin Puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sekä niissä rakennettaviin suorituskykyihin:

Kehittämisohjelma / Suorituskyky / Tavoite
Puolustusvoimien johtamisen kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään puolustusvoimien yhteinen suorituskykyjen käyttöä tukeva johtamisjärjestelmä. Tuetaan yhteisoperaatioiden johtamista ylläpitämällä ja kehittämällä ennakkovaroituskykyä, toimintaympäristötietoisuutta, valvonta- ja maalitilannekuvaa, yhteistä tilannetietoisuutta sekä varmennettuja operatiivisia tietoteknisiä palveluita. Hyödynnetään viranomaisten yhteisiä johtamisjärjestelmiä ja arjen ratkaisuja taistelunjohtojärjestelmän tukena.

  • — korvataan puolustushaarojen itsenäisiä järjestelmiä ja sovelluksia yhteisellä johtamisjärjestelmällä
  • — luodaan edellytyksiä operaatioiden johtamiselle muuttamalla ja uusimalla teknisiä rakenteita ja palveluita
  • — kehitetään integroidun tiedustelun, valvonnan ja johtamisen tiedonsiirtoa ja tietoteknisen alustan liityntäkykyä
  • — uudistetaan tietohallintoa, toteutetaan tietotekninen integraatio, lisätään hallinnollisissa tietopalveluissa valtionhallinnon keskinäistä yhteistoimintaa ja muita kumppanuusratkaisuja sekä siirretään henkilöstövoimavaroja hallinnollisista tietopalveluista operatiiviseen tietojenkäsittely-ympäristöön
  • — laajennetaan toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntämistä tavoitteena toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen
  • — jatketaan puolustusvoimien 2020-luvun tarpeita vastaavan puolustushaarojen yhteisen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän arkkitehtuurin luomista, jolla mahdollistetaan sähköinen, kansainvälinen tieto- ja tilannekuvavaihto
  • — kehitetään kyberpuolustuksen suorituskykyjä.
Puolustusvoimien tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen kehittämisohjelma

Ylläpidetään ja kehitetään päätöksenteon ja yhteisoperaatioiden johtamisen tukena tarvittavaa ennakkovaroituskykyä, toimintaympäristötietoisuutta sekä valvonta- ja maalitilannekuvaa.

  • — ylläpidetään ja kehitetään tiedonhankinta- ja analysointikykyä
  • — ylläpidetään ilmavalvonnan kauko- ja keskivalvontaa
  • — ylläpidetään ja kehitetään ilmasta tapahtuvaa tiedustelu- ja valvontakykyä
  • — ylläpidetään tiedustelun tietojärjestelmää
  • — kehitetään puolustusvoimien yhteisen maalitilannekuvan luomista
  • — kehitetään sotilastiedustelun kykyä tukea tulenkäyttöä ja vaikuttamista
  • — kehitetään elektronisen tiedustelun ja tietoverkkotiedustelun suorituskykyjä.
Puolustusvoimien taistelujärjestelmän yhteisten suorituskykyjen kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään suorituskykyjä, joilla vaikutetaan operatiivisesti merkittäviin kohteisiin. Kehitetään ja ylläpidetään suojaamisen ja yhteisen suojan kokonaisuuksia.

  • — hankitaan kaukovaikuttamisen ampumatarvikkeita
  • — jatketaan puolustusvoimien erikoisjoukkojen ja helikopterijärjestelmän kehittämistä
  • — jatketaan korvaavan meritorjuntaohjuksen hankintoja
  • — hankitaan korvaavaa turvallisuusvalvontatekniikkaa
  • — hankitaan valmiusrakentamisen materiaaleja
  • — kehitetään informaatiopuolustusta.
Puolustusvoimien logistiikan kehittämisohjelma

Kehitetään ja ylläpidetään puolustusvoimien yhteinen logistinen järjestelmä, joka luo kaikissa valmiustiloissa ja toimintaympäristöissä edellytykset puolustusjärjestelmän suorituskykyjen kehittämiselle, käytölle ja operaatioiden nopealle toimeenpanolle, ylläpitämiselle ja taistelukyvyn palauttamiselle. Logistiikkajärjestelmän suorituskykyjen kehittäminen jakautuu logistiikka- ja huoltojoukkojen kehittämiseen sekä kaikille yhteisen materiaalin hankintaan.

  • — jatketaan logistiikan joukkojen varustamista ja aloitetaan aselajijoukkojen huollon varustaminen
  • — kehitetään ja ylläpidetään ilmakuljetuskykyä
  • — jatketaan materiaalihankintoja täydennys-, kuljetus- ja kunnossapitojärjestelmän puutteiden korvaamiseksi
  • — jatketaan ampumatarvikkeiden ja varaosien hankintoja
  • — hankitaan taisteluasujärjestelmiä sekä henkilöballistisia suojavarusteita
  • — hankitaan kuorma-auto- ja kenttämuonituskalustoa.
Maapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Maapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelman päämääränä on ylläpitää maavoimien tehtäviä ja uhkaa vastaava suorituskyky. Kehittämisohjelmalla luodaan perusta korkealle toimintavalmiudelle ja nopealle reagointikyvylle vastaamaan määritettyjä suorituskyky- ja kyvykkyysvaatimuksia.

  • — ylläpidetään ja kehitetään maavoimien liikkuvuutta ja kohtaamistaistelukykyä
  • — ylläpidetään tulenkäyttöjärjestelmää mukaan lukien raskas raketinheittimistö
  • — kehitetään joukkojen torjuntakykyä ja paikallispuolustusta
  • — kehitetään tähystyksen, valvonnan ja tiedustelun suorituskykyjä
  • — kehitetään panssarintorjuntakykyä, kranaatinheitinkomppanioiden johtamista sekä taistelijan vaikuttamiskykyä
  • — ylläpidetään pioneeri- ja suojeluvälineitä.
Meripuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Kehitetään meriyhteyksien turvaamiskykyä, miinantorjunta- ja vaikuttamiskykyjä ja rannikkojoukkojen liikkuvuutta.

  • — ylläpidetään taistelualuskaluston suorituskykyä uudishankkeilla ja peruskorjauksin
  • — ylläpidetään ja kehitetään vaikuttamisen, miinoittamisen sekä raivaamisen suorituskykyjä
  • — ylläpidetään rannikkojoukkojen liikkuvuutta ja tulivoimaa
  • — kehitetään vedenalaista vaikuttamiskykyä
  • — toimeenpannaan Laivue 2020 -hankintaa.
Ilmapuolustuksen taistelujärjestelmän kehittämisohjelma

Ylläpidetään ilmatorjunnan sekä Hornet-järjestelmän suorituskykyä.

  • — jatketaan Hornet-torjuntahävittäjien elinjaksopäivitystä (MLU2) sekä hankitaan hävittäjäkalustojen elinkaaren turvaavia kriittisiä koneiden sekä moottoreiden vaihtolaitteita ja osia
  • — jatketaan ilmasta maahan -suorituskyvyn kehittämistä
  • — kehitetään taistelutukikohtia
  • — jatketaan poistuvan alkeislentokoulutuskaluston korvaamista
  • — kehitetään ilmatorjunnan suorituskykyjä
  • — korvataan ilmatorjunnan poistuvia suorituskykyjä.
Puolustusvoimien joukkotuotantojärjestelmän kehittämisohjelma

Rakennetaan ja ylläpidetään joukkorakenteen mukaiset suorituskykyiset joukot ja niiden tarvitsema henkilöstö sekä luodaan edellytykset joukkojen perustamiselle.

  • — kehitetään ja ylläpidetään henkilöstörakennetta sekä tehtäväkokoonpanoja
  • — jatketaan oppimisympäristöjen sekä virtuaalisten koulutusympäristöjen kehittämistä ja ylläpitoa
  • — kehitetään joukkojen harjoitustoimintaa.
Puolustusvoimien toiminnanohjausjärjestelmän kehittämisohjelma

Kehitetään kattavia ohjausmenettelyjä ja yhtenäisiä periaatteita, joilla pyritään edistämään kokonaisuuksien hallintaa, läpileikkaavuutta, tuloksellisuuden varmistamista sekä tuottavuutta ja kustannustehokkuutta päätöksenteossa ja päätösten toimeenpanossa.

  • — kehitetään tiedonhallinta- ja toiminnanohjausjärjestelmiä sekä arkistointia
  • — tuotetaan tutkimustietoa ensisijaisesti puolustusvoimien strategisen suunnittelun tarpeisiin.

Määrärahasta arvioidaan vuonna 2021 käytettävän 536 732 000 euroa tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, 11 583 000 euroa tilausvaltuuksiin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä 242 436 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.

Sekä aiemmin hyväksytyt tilausvaltuudet että uusi PVKEH2021 -tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

PVKEH 2021 -tilausvaltuuteen sisältyviä kehittämisohjelmien suurimpia hankkeita

Puolustusvoimien logistiikan kehittämisohjelmassa hankitaan koulutus- ja valmiusampumatarvikkeita. Ilmapuolustuksen kehittämisohjelmassa ylläpidetään Hornet-kaluston suorituskykyä. Puolustusvoimien johtamisen kehittämisohjelmassa hankitaan maapuolustuksen johtamisjärjestelmiä. Puolustusvoimien toiminnanohjausjärjestelmän tietojärjestelmiä uusitaan elinkaaren päättyessä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
JURMO-luokan veneiden korjaus -2 000
Kustannustasotarkistus (2019) -272
Kustannustasotarkistus (2021) 11 855
Laivue 2020 3 646
Monitoimihävittäjien hankinta -10 000
Sanomaverkon tuotteistuksen aikaistaminen (elvytys) -1 200
Siirto momentilta 27.10.01 9 282
Yhteensä 11 311

2021 talousarvio 790 751 000
2020 IV lisätalousarvio -747 000
2020 talousarvio 779 440 000
2019 tilinpäätös 790 472 000