Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

64. MetsähallitusPDF-versio

Metsähallituksen liiketoiminnalle asetetaan seuraavat tavoitteet ja tehdään muita metsähallituslain (234/2016) edellyttämiä päätöksiä seuraavasti:

1. Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet

Metsähallituksen liiketoiminta on ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää ja tuottaa tasaisen tuloutuksen omistajalle. Metsähallituksen liiketoiminnassa sovitetaan yhteen entistä paremmin luonnon monimuotoisuus ja ilmastokestävyys. Metsähallituksen liiketoimintojen kannattavuus säilyy hyvällä tasolla. Metsähallitus ottaa huomioon liiketoimintaa harjoittaessaan ja ohjatessaan tytäryhtiöitä metsähallituslain mukaiset yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet. Yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioon ottamisella aikaansaadut hyödyt lisääntyvät. Metsähallitus mahdollistaa osaltaan metsäbiotalouden raaka-ainehuollon. Metsähallitus pyrkii liiketoimintakäytössä olevien kiinteistöjen arvon nostamiseen ottaen huomioon yhteiskunnan kokonaishyöty.

2. Peruspääoman muutokset

Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 1,342 milj. eurolla.

3. Liiketoiminnan lainanoton enimmäismäärä

Metsähallitus oikeutetaan ottamaan liiketoimintaansa varten konsernin ulkopuolista lainaa enintään 50 milj. euroa.

4. Liiketoiminnan investointien ja investointisitoumusten enimmäismäärä

Metsähallituksen investoinneista saa aiheutua menoja vuonna 2021 enintään 20 milj. euroa. Lisäksi Metsähallitus saa tehdä vuonna 2021 investointeja koskevia sitoumuksia, joista saa aiheutua menoja myöhempinä tilikausina enintään 20 milj. euroa.

5. Liiketoiminnan vakuuksien enimmäismäärä

Metsähallitus saa antaa liiketoimintaansa varten tarvittavia vakuuksia konsernin ulkopuolisille toimijoille enintään 2,0 milj. euron arvosta.

Selvitysosa:Metsähallituksen yleistehtävänä on käyttää, hoitaa ja suojella hallinnassaan olevaa valtion maa- ja vesiomaisuutta kestävästi ja toimia tuloksellisesti. Metsähallituksen liiketoiminnan toimialana on sen hallintaan osoitetun valtion maa- ja vesiomaisuuden taloudellinen hyödyntäminen sekä maa- ja vesiomaisuuden hallintaan liittyvää liiketoimintaa harjoittavien tytär- ja osakkuusyhtiöiden osakkeiden hallinnointi.

Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet

Ottaen huomioon eduskunnan päätösosassa hyväksymät vuoden 2021 palvelu- ja muut toimintatavoitteet, maa- ja metsätalousministeriö on alustavasti asettanut Metsähallituksen liiketoiminnan vuoden 2021 tulostavoitteeksi (tilikauden tulos) 98,6 milj. euroa. Tavoite vastaa 3,8 prosentin tuottoa Metsähallituksen liiketoimintaan sijoitetulle pääomalle. Tulostavoitteen asettamisessa on otettu huomioon keskeisten palvelu- ja muiden toimintatavoitteiden paremmasta yhteensovittamistoimista aiheutuvia tulojen vähennyksiä ja kustannusten lisäyksiä yhteensä 7,4 milj. euroa. Alustava tuloutustavoite vuonna 2022 on 98,0 milj. euroa vuoden 2021 tuloksesta. Tulostavoitteen saavuttaminen edellyttää, että liiketoiminnan kannattavuus säilyy hyvällä tasolla. Valtioneuvosto päättää tuloutuksen määrästä vuoden 2021 tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä.

Metsähallituksen liiketoiminnassa sovitetaan yhteen nykyistä paremmin taloudellinen kannattavuus, luonnon monimuotoisuus ja ilmastokestävyys. Liiketoiminnassa yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioon ottamisella aikaansaadut hyödyt lisääntyvät. Tähän liittyviä toimenpiteitä ovat mm. monikäyttömetsien hiilinielun vahvistaminen esim. lisäämällä kasvua edistävää lannoitusta, valuma-aluekohtainen vesiensuojelun toimenpiteiden suunnittelu, peitteellisen metsänkäsittelyn pinta-alan lisääminen uudistusluonteisissa hakkuissa sekä aktiivisten luonnonhoitotoimenpiteiden ohjelman toteuttaminen monikäyttömetsissä.

Metsähallitus turvaa osaltaan puuraaka-aineen saantia omien luonnonvarasuunnitelmiensa puitteissa ottaen huomioon toimintaansa koskevat muut yhteiskunnalliset velvoitteet.

Metsähallituksen liiketoiminnan metsämaan pinta-ala oli vuoden 2019 lopussa 3 485 000 ha, mistä metsähallituslain mukaisten yleisten yhteiskunnallisten velvoitteiden takia käyttörajoituksen piirissä oleva pinta-ala oli 593 000 ha. Kokonaan talouskäytön ulkopuolella oli 338 000 ha ja rajoitetun käytön piirissä 255 000 ha. Yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioonottamisesta aiheutuva kokonaispanostuksen taso oli vuoden 2019 lopussa 77,6 milj. euroa.

Kiinteistökehityksessä huomioidaan yhteiskunnan kokonaishyöty mm. edistämällä uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia ja luomalla lisää toimintaedellytyksiä matkailualalle. Kotimaista kalankasvatusta edistetään valtion vesillä.

Metsähallitus jatkaa vuonna 2019 käynnistynyttä opetusmetsien vastikkeellisten käyttöoikeussopimusten tekoa vuonna 2021 seitsemän uuden koulutuksenjärjestäjän kanssa. Koulutuksen järjestäjille maksetaan sopimusmallin muutoksesta kompensaatiota opetus- ja kulttuuriministeriön momentilta 29.20.30. Vastikkeellisiin käyttöoikeussopimuksiin siirrytään jäljellä olevan viiden koulutuksenjärjestäjän kanssa viimeistään vanhojen sopimusten umpeutuessa.

Peruspääoman muutokset

Peruspääoman määrä oli 31.12.2019 kauden 1.1.—31.12.2019 tilinpäätöksen mukaan 2 601,4 milj. euroa. Vuoden 2020 talousarviossa eduskunta hyväksyi peruspääoman korottamisen 0,101 milj. eurolla.

Vuonna 2021 peruspääomaa ehdotetaan alennettavaksi 1,342 milj. eurolla. Peruspääoma kasvaa 0,136 milj. eurolla hallinnan siirtojen, valtionperintöjen sekä muiden vastaavien omaisuuden muutosten nettovaikutuksena. Lisäksi ehdotetaan siirrettäväksi 1,478 milj. euron arvosta peruspääomassa olevaa omaisuutta muuhun omaan pääomaan maankäytön muutosten nettovaikutuksena.

Investoinnit

Metsähallitus tekee liiketoiminnan investointeja alustavan investointisuunnitelman mukaan 8,3 milj. eurolla. Merkittävimmät investointikohteet ovat puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja tutkimuksen tarpeisiin tehtävät maa- ja vesialuehankinnat. Näihin tarpeisiin on tarkoitus hankkia alueita noin 3,4 milj. eurolla. Muita merkittäviä investointikohteita ovat tuulivoimapuistojen rakenteet sekä maa- ja vesirakennushankkeet.

Metsähallituksen liiketoiminnan tunnuslukutaulukko

  2019 toteutuma 2020 ennakoitu 2021 esitys
  Liiketoiminta Liiketoimintakokonaisuus Liiketoiminta Liiketoimintakokonaisuus Liiketoiminta Liiketoimintakokonaisuus
             
Liikevaihto, milj. € 113,0 356,4 112,9 334,1 112,1 351,8
— muutos, % 44 34 0 -6 -1 5
Käyttökate, % 103 41 101 38 97 37
Liikevoitto/tappio, milj. € 113,8 141,8 111,4 118,6 105,1 120,8
Tilikauden tulos, milj. € 149,4 129,4 125,2 110,0 98,6 110,6
— liikevaihdosta, % 132 36 111 33 88 31
— peruspääomasta, % 5,7 5,0 4,8 4,2 3,8 4,3
Tuloutus valtion talousarvioon, milj. €1) 102,9   138,9   120,0  
Sijoitetun pääoman tuotto, %2) 5,6 5,1 4,8 4,3 3,8 4,4
Investoinnit liikevaihdosta, % 7 5 8 6 7 5
Omavaraisuusaste, % 99 98 98 98 98 98
Taseen loppusumma, milj. € 3 020 3 059 3 006 3 048 2 996 3 042
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä (htv) 159 647 166 613 164 558

1) Tuloutus edelliseltä vuodelta, kuluvan vuoden tuloutustavoite sekä talousarvioesityksen mukainen tuloutustavoite.

2) Tunnusluvut peruspääoman ko. vuoden muutoksen jälkeen, liiketoiminnan sijoitetun pääoman tuotto-% sisältää tytäryhtiöosingot.

Metsähallituksen liiketoiminta käsittää Metsähallituksen muun kuin tytäryhtiöissä olevan liiketoiminnan.

Metsähallituksen liiketoimintakokonaisuus käsittää Metsähallituksen liiketoiminnan ja Metsähallituksen liiketoiminnan tytäryhtiöt.

Liikelaitoksen tuloutus ja rahoitus momenteittain (milj. euroa)

  2019
toteutuma
2020
ennakoitu
2021
esitys
       
Metsähallituksen tuloutus tulomomenteille      
13.05.01 Voiton tuloutus 102,895 138,900 120,000
Yhteensä 102,895 138,900 120,000
       
Julkisten hallintotehtävien määräraharahoitus      
30.64.50 Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät 7,741 8,382 8,115
MMM:n hallinnonala yhteensä 7,741 8,382 8,115
       
35.10.52 Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät 33,518 61,322 60,142
YM:n hallinnonala yhteensä 33,518 61,322 60,142
       
Yhteensä (MMM ja YM) 41,259 69,704 68,257
Julkiset hallintotehtävät

Metsähallituksesta annetun lain mukaisten julkisten hallintotehtävien palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet sekä niiden rahoitus ovat maa- ja metsätalousministeriön toimialan osalta momentilla 30.64.50 sekä ympäristöministeriön toimialan osalta momentilla 35.10.52.

Julkisten hallintotehtävien rahoitus ja menorakenne (1 000 euroa, sisältää koko toiminnan myös ympäristöministeriön toimialaan liittyvän osuuden)

  2019
toteutuma
2020
ennakoitu
2021
esitys
       
Rahoitus1)      
Maa- ja metsätalousministeriö (30.64.50) 7 741 9 650 8 115
Ympäristöministeriö (35.10.52) 33 518 66 060 60 142
Ympäristöministeriö (35.10.63) 355 - -
Ympäristöministeriö (35.10.22) 841 920 780
Muu ministeriöiden rahoitus 1 340 1 100 1 100
Euroopan unionin LIFE-rahoitus 2 201 2 660 2 200
Muu Euroopan unionin rahoitus 3 338 3 710 3 300
Tulorahoituksella maksetut menot 13 127 11 970 12 300
Muu rahoitus 2 752 2 400 2 000
Yhteensä 65 213 98 470 89 937

1) Rahoituseriin 2019—2020 sisältyvät myös edellisiltä vuosilta siirtyneet erät.

Julkisten hallintotehtävien kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko

  2019
toteutuma
2020
ennakoitu
2021
esitys
       
Tuotot (1 000 euroa)      
Maksullinen toiminta 13 220 11 970 12 300
Muut tuotot 6 295 8 770 7 500
Valtion talousarviosta saatu rahoitus 42 978 71 960 65 865
Tuotot yhteensä 62 493 92 700 85 665
       
Kulut (1 000 euroa)      
Henkilöstökulut 27 239 31 300 31 853
Muut kulut 36 865 63 178 55 669
Kulut yhteensä 64 104 94 478 87 522
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja -1 611 -1 778 -1 857
Julkisten hallintotehtävien - yksikön tilikauden tuloksen siirto muun oman pääoman muutokseksi1) 1 611 1 778 1 857
       
Tilikauden tulos - - -
       
Henkilöstömäärä (htv) 480 561 561

1) Tuloslaskelma on laadittu Metsähallituslain (234/2016) sekä 1.1.2017 voimaan tulleen asetuksen (1368/2016) säätämällä tavalla niin, että julkisten hallintotehtävien tilikauden tulos kirjataan muun oman pääoman muutokseksi.

50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 115 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Metsähallitusta koskevan lain (234/2016) 5 §:n mukaisten Metsähallituksen julkisista hallintotehtävistä maa- ja metsätalousministeriön toimialalla aiheutuvien menojen maksamiseen

2) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

3) Luonnon virkistyskäyttöä ja eräpalveluita palvelevaan rakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenojen maksamiseen samoin kuin luonnon virkistyskäyttöä ja eräpalveluja palvelevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen

4) Sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen joiden taloudellinen käyttöaika on yli kolme vuotta.

Lisäksi Metsähallitus saa käyttää edellä mainittuihin julkisiin hallintotehtäviin ne Metsähallitukselle kertyvät julkisten hallintotehtävien tulot, jotka kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön toimialaan.

Toiminnan vaikuttavuustavoitteet maa- ja metsätalousministeriön toimialan osalta ovat:

  • — metsästys ja kalastus on kestävää, eettistä ja vastuullista
  • — monipuoliset ja asiakaslähtöiset eräpalvelut lisäävät hyvinvointia ja luovat edellytyksiä erätalouden yritystoiminnalle
  • — luonnossa virkistäytyminen lisää hyvinvointia ja luonnon arvostusta, jota tuetaan aktiivisella viestinnällä.

Selvitysosa:Maa- ja metsätalousministeriö asettaa Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville maa- ja metsätalousministeriön toimialan osalta seuraavat alustavat tulostavoitteet:

  • — kehittää erävalvonnan viranomaisten yhteistyöverkoston toimintaa sekä uusia yhteistyömalleja riistakonsernin ja kalatalouskentän toimijoiden kanssa
  • — edistää riista- ja kalaelinympäristöjen ja lajien hoitoa
  • — kehittää sosiaalisen kestävyyden ja konfliktinhallinnan työkaluja eräasioiden hoidossa
  • — tarjoaa kestävästi ja vastuullisesti metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia ja kehittää erämatkailua valtion alueella
  • — huolehtii sujuvasta asiakaspalvelusta ja seuraa sekä varmistaa, että asiakastyytyväisyys säilyy hyvänä
  • — edistää eränkäynnin jatkuvuutta
  • — ylläpitää ja kehittää laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja luonnon virkistys- ja matkailukäytön palveluita huolehtimalla samalla luonnonsuojelualueiden ekologisesta kestävyydestä
  • — vähentää retkeily- ja opastuspalvelujen korjausvelkaa
  • — viestii luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja luonnon kestävästä käytöstä edistäen kansalaisten ympäristötietoisuutta ja luonnon virkistyskäytön hyvinvointivaikutuksia
  • — edistää luonto- ja erämatkailua kestävänä tapana viettää vapaa-aikaa.

Metsähallituksen maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvista julkisista hallintotehtävistä arvioidaan Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville kertyvän tuloja arviolta 6 300 000 euroa, joista metsästyksen ja kalastuksen tuloja 5 600 000 euroa ja metsäpuiden siemenen myyntituloja 700 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon varautuminen Pohjois-Suomen laajojen siemenkeräysten toteuttamiseen. Määrärahaa on varattu tarkoitukseen 1 100 000 euroa ja lisäksi käytettävissä on vuoden 2019 ja 2020 talousarvioissa keräyksiin osoitettua määrärahaa. Metsäpuiden siementen hankinta ja varmuusvarastointi Pohjois-Suomen alueella on Metsähallituksesta annetun lain 5 §:n 7 kohdan mukaisesti Metsähallituksen julkinen hallintotehtävä.

Määrälliset tavoitteet Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville

  2019
toteutuma
2020
tavoite
2021
esitys
       
Kokonaiskäyntimäärät: kansallispuistot ja muut yleisökohteet (kpl) 8 180 000 8 3000 000 8 400 000
Luontokeskusten ja maastopalveluiden asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) 4,38 4,42 4,43
Metsästäjien ja kalastajien asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) - 3,80 3,84
Valtion kalastonhoitomaksu, kalenterivuosimaksun maksajien lkm 180 486 180 000 180 000
Metsästyksen ja kalastuksen valvonnassa suoritetut tarkastukset, joissa ei todettu rikettä, % - 77,5 79,5
Metsästyksen ja -kalastuksen saalispalautteiden osuus lupien määrästä, % - 18 19

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Luonnon virkistyskäyttö 4 310 000
Eräasiat 2 125 000
Muut tehtävät 1 680 000
Yhteensä 8 115 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Erävalvonnan tehostaminen 200
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Erävalvonta) (EK) -160
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Rokua ja Peuranpolku; kunnostus) (EK) -150
Metsähallituksen maa- ja vesiomaisuuden sopimusten hallintajärjestelmä -hanke (siirto momentille 30.01.23) -535
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-konsernin liikelaitosten vuokrissa -20
Palkkausten tarkistukset 88
Yhteensä -577

2021 talousarvio 8 115 000
2020 IV lisätalousarvio 3 100 000
2020 talousarvio 8 692 000
2019 tilinpäätös 7 507 000