Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

10. OmistajaohjausPDF-versio

87. Pääomasijoitus Suomen Malmijalostus Oy:lle (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 420 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Malmijalostus Oy:n oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen.

Selvitysosa:Määrärahasta 300 000 000 euroa on siirtoa momentilta 32.40.87 ja 120 000 000 euroa on momentilta 32.40.87 peruutetun määrärahan uudelleenbudjetointia. Yhtiön omistajaohjaus siirretään 1.6.2021 lukien valtioneuvoston kanslialle.

Suomen Malmijalostus Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka tehtävänä on toimia omistajana ja kehittäjänä kaivosalan yhtiöissä sekä edistää litiumioniakkujen tuotannon arvoketjun syntymistä Suomeen. Yhtiöön on keskitetty valtion omistukset kaivosyhtiöissä.

Suomen tavoitteena on nostaa suomalaisten mineraalien jalostusarvoa, edesauttaa tätä kautta uuden korkean teknologian akkuteollisuuden alan muodostumista Suomeen ja profiloitua kestävän sähköisen liikenteen globaalina edelläkävijänä. On myös pyrittävä siirtymään kohti kiertotaloutta ja siten luonnonvarojen käytön vähentämiseen.

Tavoitteena on muodostaa Suomeen vastuullinen akkuteollisuuden arvoketju, jonka globaali kilpailuetu on ympäristöystävällisesti ja eettisesti valmistettujen sekä kierrätettävien materiaalien tuottaminen. Myös kaivoslain uudistamisella tavoitellaan sitä, että Suomen ja suomalaisten yritysten mahdollisuus toimia vastuullisesti akkuteknologian kehittäjänä ja tuottajana parantuu. Valtion toimesta pyritään vaikuttamaan koko arvoketjun ekologiseen kestävyyteen, mikä vaatii panostuksia osaamiseen, uusiin materiaaleihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä kiertotalouteen.

Eurooppaan on muodostumassa akkuteollisuuden arvoketju, joka rakentuu erityisesti suurista investoinneista prekursori-, katodiaktiivimateriaali- ja akkukennotuotantoon sekä investoinneista kierrätysratkaisuihin. Tehtävänsä mukaisesti Suomen Malmijalostus Oy:n tavoitteena on edistää alan investointeja Suomeen.

Määrärahasta 300 000 000 euroa käytetään Suomeen suuntautuviin prekursori- ja katodiaktiivimateriaali-investointeihin ja 120 000 000 euroa pääosin nykyisten salkkuyhtiöiden rahoittamiseen yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa.


2021 III lisätalousarvio 420 000 000

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että valtio saa luopua kokonaan omistuksestaan Suomen Rahapaja Oy:ssä.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa ja vuodelta 2019 ja 2020 siirtynyttä määrärahaa saa käyttää Suomen Ilmailuopisto Oy:n osakkeiden hankintaan.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää valtioenemmistöisten yhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden rahoitusaseman turvaamista varten toteutettaviin järjestelyihin osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvussa säädetyillä pääomalainoilla, joilla on eräpäivä.

Selvitysosa:Suomen Rahapaja Oy:n omistamiseen ei liity enää valtion kannalta strategista intressiä ja siten nykyisen omistuksen alarajan laskemiseen ei ole yhtiön asemaan liittyviä esteitä. Omistusrajamuutos edellyttää eduskunnan suostumusta valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain (1368/2007) 3 §:n mukaisesti.

Valtion omistusta Suomen Ilmailuopisto Oy:ssä on tarkoitus nostaa Finnair Oyj:n kanssa suunnitellun osakekaupan johdosta siten, että valtiosta tulisi Suomen Ilmailuopisto Oy:n enemmistöomistaja. Suunniteltu osakekauppa perustuu Suomen Ilmailuopisto Oy:n osakkeenomistajien kesken solmitun osakassopimuksen määräyksiin. Momentin perustelujen täydennys kohdistuisi kuluvan vuoden määrärahan lisäksi myös edellisiltä vuosilta siirtyneisiin määrärahoihin eli kaikkiin momentilla käytettävissä oleviin siirtomäärärahoihin.

Muutos liittyy Finavia Oyj:n rahoittamistarpeeseen osakeyhtiölain mukaisella pääomalainalla.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2021 III lisätalousarvio
2021 talousarvio 355 700 000
2020 tilinpäätös 705 700 000
2019 tilinpäätös 5 700 000