Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       10. Verotus ja tulli
       90. Kuntien tukeminen

Talousarvioesitys 2021

30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 2 808 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 2 100 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.

Selvitysosa:Lisäyksestä 2 546 000 euroa perustuu valtionosuuden vuoden 2021 lopullisten laskentatekijöiden valmistumiseen ja 262 000 euroa Aluehallintovirastojen uuteen arvioon opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamisesta vuonna 2021.


2021 III lisätalousarvio 2 808 000
2021 talousarvio 7 697 660 000
2020 tilinpäätös 8 649 950 270
2019 tilinpäätös 8 730 423 729