Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2021

20. Uudistuminen ja vähähiilisyysPDF-versio

40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 21 376 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2021 saa tehdä uusia rahoituspäätöksiä enintään 468 023 000 eurolla.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa ja valtuutta saa käyttää valtionavustuslain (688/2001), kiertotalouden ja kestävän vihreän kasvun edistämiseen myönnettävästä avustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1197/2020) sekä Euroopan komission asetuksen (EU 651/2014) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille myönnettävään kiertotalouden investointi- ja innovaatiotukeen.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 4 400 000 euroa ja valtuudesta 20 000 000 euroa materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäytön ja kierrätyksen edistämiseen (RRF pilari1). Määrärahaa saa käyttää ja myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 427 000 euroa ja 1 940 000 euroa valtuudesta kiinteistö- ja rakentamisalan vähähiilisten ratkaisujen tukiohjelmaan (RRF pilari1). Määrärahaa saa käyttää ja myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 2 175 000 euroa ja 12 000 000 euroa valtuudesta avainalojen vauhdittamiseen ja osaamiseen vahvistamiseen (RRF pilari3). Määrärahaa saa käyttää ja myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 2 200 000 euroa ja 10 000 000 euroa valtuudesta innovatiivisten kasvuyritysten tukemiseen (RRF pilari3). Määrärahaa saa käyttää ja myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että valtuudesta on varattu 40 000 000 euroa veturiyritysrahoitukseen (RRF pilari3). Myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta on varattu 374 000 euroa ja 1 700 000 euroa valtuudesta luovien alojen rakennetukeen (RRF pilari3). Määrärahaa saa käyttää ja myöntämispäätöksiä saa tehdä sen jälkeen, kun Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annettu neuvoston päätös (EU, Euratom) 2020/2053 on tullut voimaan.

Selvitysosa:Määrärahan 8 800 000 euron ja myöntämisvaltuuden 40 000 000 euron lisäys aiheutuu akkuarvoketjun tukemisesta.

Määrärahan 3 000 000 euron ja myöntämisvaltuuden 6 000 000 euron lisäys aiheutuu terveysalan kasvustrategian toimeenpanosta ja rokote-ekosysteemin tukemisesta.

Määrärahan 4 400 000 euron ja myöntämisvaltuuden 20 000 000 euron lisäys aiheutuu keskeisten materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäyttöä ja kierrätystä edistävien investointien tukemisesta elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti.

Määrärahan 4 375 000 euron ja myöntämisvaltuuden 62 000 000 euron lisäys aiheutuu tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan tehtävien investointien tukemisesta elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti.

Määrärahan 427 000 euron ja myöntämisvaltuuden 1 940 000 euron lisäys aiheutuu kiinteistö- ja rakentamisalan vähähiilisten ratkaisujen tukiohjelmasta elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti.

Määrärahan 374 000 euron ja myöntämisvaltuuden 1 700 000 euron lisäys aiheutuu luovien alojen rakennetuesta elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisesti.

Momentin perustelujen täydennykset aiheutuvat EU:n elpymisvälineellä rahoitettavista kokonaisuuksista. Keskeisten materiaalien ja teollisuuden sivuvirtojen uudelleenkäyttöä ja kierrätystä edistäviä investointeja tukemalla tavoitellaan materiaalien uudelleenkäytön ja kierrätyksen lisäämisen kautta luonnonvarojen käytön vähentämistä. TKI-rahoituksen kokonaisuuden rahoitusta kohdennetaan hankkeisiin, jossa keskitytään vähähiiliseen talouteen sekä kykyyn selviytyä ilmastonmuutoksesta sekä sopeutua siihen. Investoinnit ja uudistukset edistävät digitalisaatiota tukemalla osaamistason nostoa sekä uuden tiedon tuottamisen ja innovaatiotoiminnan kehitystä. Luovan talouden edistäminen liittyy pääosin digitalisaation edistämiseen pyrkien monipuolistamaan luovan työn tulosten hyödyntämistä ja parantamaan kulttuuri- ja luovan alan toimijoiden mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisillä markkinoilla. Ilmasto-KIRADIGIN tuettaviksi valittavien toteutusten valintakriteereissä haitallisuus ympäristölle tai luonnon monimuotoisuudelle on poissulkeva ehto, hakijan tulee osoittaa haitattomuus ja ilmastonmuutoksen torjunnan ja sopeutumisen toteutuminen hankkeessa. Toteutusten tulee joko perustua todennettavissa olevaan vähähiilisyyttä edistävään ratkaisuun tai tuottaa toimintamalleja ja työkaluja vähähiilisen talouden toteuttamiseksi ja osoittamiseksi. Digitalisaation, automaation ja mittaroinnin hyödyntämisellä rakennuksissa voidaan tehostaa energian käytön seurantaa, tehostaa energian käyttöä erityisesti korkean kulutuksen aikana ja vähentää energian käyttöä sekä siitä aiheutuvia päästöjä. EU:n elpymisväline voidaan ottaa käyttöön, kun neuvoston päätös Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä on hyväksytty kaikissa jäsenvaltioissa niiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti ja päätös on sen jälkeen tullut voimaan.

Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 21 376 000 euroa vuonna 2021, 42 786 000 euroa vuonna 2022, 31 623 000 euroa vuonna 2023, 19 550 000 euroa vuonna 2024 ja 16 305 000 euroa vuonna 2025.


2021 III lisätalousarvio 21 376 000
2021 talousarvio 516 318 000
2020 tilinpäätös 979 578 106
2019 tilinpäätös 245 020 942

46. Laivanrakennuksen innovaatiotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 4 900 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että uusia rahoituspäätöksiä saa tehdä enintään 50 159 000 eurolla.

Selvitysosa:Määrärahan 4 900 000 euron ja valtuuden 19 409 000 euron lisäys aiheutuvat uusien laivahankkeiden käynnistymisen mahdollistamisesta ja laivakohtaisen tuen enimmäismäärän nostamisesta 10 000 000 eurosta 15 000 000 euroon 1.1.2021 alkaen.

Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 4 900 000 euroa vuonna 2021, 4 759 000 euroa vuonna 2022, 3 000 000 euroa vuonna 2023, 2 750 000 euroa vuonna 2024, 3 000 000 euroa vuonna 2025 ja 1 000 000 euroa vuonna 2026.


2021 III lisätalousarvio 4 900 000
2021 talousarvio 15 685 000
2020 tilinpäätös 13 487 729
2019 tilinpäätös 10 000 000