Talousarvioesitys 2021
55. Julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään lisäystä 33 800 000 euroa.
Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää lentoliikennöinnin keskeytymisestä aiheutuvien kiinteiden kustannusten korvaamiseen liikenteenharjoittajalle.
Momentin perusteluja täydennetään siten, että aiemmin myönnetystä valtuudesta peruutetaan käyttämättä jäänyt osa 235 360 000 euroa.
Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että liikenne- ja viestintäministeriö oikeutetaan solmimaan sopimuksia junaliikenteen ostamisesta siten, että niistä saa aiheutua vuosina 2022—2030 menoja enintään 289 530 000 euroa.
Selvitysosa:Lisäys aiheutuu julkisen henkilöliikenteen palvelutason turvaamisesta koronatilanteen pitkittyessä. Lisäyksestä 22 800 000 euroa on tarkoitus käyttää julkisen henkilöliikenteen ostoihin suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä ja 11 000 000 euroa henkilöjunaliikenteen ostoihin.
Perustelujen täydennys aiheutuu covid-19-tilanteen Helsinki—Savonlinna -väliselle lentoliikenteelle aiheutuvien vaikutusten hallinnasta.
Aiempi valtuus junaliikenteen ostamiseen peruutetaan niiltä osin, kuin valtuutta ei ole käytetty vuotta 2021 koskeviin koronatilanteesta aiheutuviin henkilöjunaliikenteen hankintasopimuksiin. Lisäksi vuoden 2021 aikana on tarkoitus tehdä vuosia 2022—2030 koskeva yhdeksänvuotinen henkilöjunaliikenteen hankintasopimus.
2021 III lisätalousarvio | 33 800 000 |
2021 talousarvio | 119 724 000 |
2020 tilinpäätös | 319 474 000 |
2019 tilinpäätös | 93 774 000 |