Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto ja tutkimus
         10. Maaseudun kehittäminen
              44. Luonnonhaittakorvaukset
              47. Ruokaketjun kehittäminen
              62. Eräät valtionavut
         40. Luonnonvaratalous
         64. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

20. Maa- ja elintarviketalousPDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Selvitysosa:Luvun 30.20 selvitysosa on sisällytetty luvun 30.10 selvitysosaan.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Valiokunta pitää myönteisenä, että hallitusohjelmassa on tunnistettu maatalouden jo pitkään jatkunut heikko kannattavuus ja hallitus tavoittelee kannattavuuden paranemista. Vallitsevilla markkinahinnoilla ja tuotantokustannuksilla yrittäjätulon riippuvuus maataloustuista on erittäin suuri. EU:n maksamat ja kansalliset tuet olivat yli kaksinkertaiset yrittäjätuloon verrattuna vuonna 2018. Vallitsevaa tilannetta kuvaa myös se, että Suomi on ollut viime vuosina talous- ja kannattavuustuloksiltaan EU:n heikoimpien jäsenmaiden joukossa (FADN Advanced Results- ja FADN Standard Results -palvelut).

Maatalouden kilpailukyvyn parantamisen kannalta talousarvio sisältää tärkeitä hallitusohjelman mukaisia määrärahalisäyksiä kevään kehykseen verrattuna, esimerkiksi ympäristökorvaukset pystytään pitämään vuoden 2019 tasolla, luomusitoumusten määrää lisäämään ja investoinnit turvaamaan Makeran pääomittamisella. Keskeistä on myös uuden elintarvikemarkkinavaltuutetun viran hoitamiseen esitettävät määrärahat. Valtuutetun tulee ottaa aktiivinen rooli markkinoiden häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi ja tiedottaa hyvistä liiketavoista. Myös tietoa elintarvikkeiden hinnan muodostumisesta tulee lisätä, jotta alkutuotannon, jalostuksen ja kaupan osuudet ovat selkeitä kuluttajille.

Valiokunta pitää maatalouden heikkoa kannattavuutta kuitenkin edelleen huolestuttavana. Vaikka yrittäjätulon ennakoidaan hieman kasvavan suotuisten sääolosuhteiden vuoksi vuonna 2019, se on edelleen selvästi alemmalla tasolla kuin vuonna 2010. Maa- ja puutarhatalouden yrityskoko on kasvanut koko 2000-luvun pienempien tilojen lopettaessa ja jatkavien laajentuessa. Huolimatta entistä suuremmasta yksikkökoosta ja tuottavuutta kasvattavan teknologian kehityksestä tulokset ja kannattavuus ovat heikentyneet lähes koko 2000-luvun.

Luonnonvarakeskuksen mukaan oman pääoman tuottoprosentti on ollut viime vuosina jatkuvasti negatiivinen eli pelkästään tuotannon pitäminen ennallaan vaatii jatkuvaa ulkopuolista rahoitusta. Myös suhteellinen velkaantuneisuus (velkojen suhde liikevaihtoon) on kasvanut. Huolestuttavaa on, että velat ovat kasaantuneet erityisesti investoinneille tiloille ja nuorille yrittäjille.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitusohjelman linjausten mukaisesti maatalouden kannattavuutta parannetaan ja maatalouden tukitasot turvataan, EU:n maatalouspolitiikan uudistamisessa (CAP27) tukien painopiste suunnataan aktiiviviljelyyn ja lisäksi tavoitellaan EU:n rahoituskehyksiin nykytasoista maatalousbudjettia. Näin varmistetaan kotimaisen lähi- ja luomuruoan tuotanto ja elintarviketeollisuuden raaka-aineiden saanti. Samalla ylläpidetään huoltovarmuutta sekä ylipäätään maaseudun elinvoimaisuutta. Keskeistä on hakea ja levittää hyviä käytäntöjä, joilla yritykset ovat saaneet kannattavuutensa nousuun (mom. 30.10.50). Tärkeää on myös, että Välitä viljelijästä -kampanja jatkuu (sosiaali- ja terveysministeriön pääluokka). Sen avulla voidaan tarjota apua niille, joiden taloudellinen tilanne on jo ajautunut tai ajautumassa umpikujaan.

Valiokunta nostaa tässä yhteydessä esiin myös vuonna 2016 käyttöönotetun satovahinkojen vakuutuspohjaisen korvausjärjestelmän, jossa sekä vakuutusten tarjonta että niiden kysyntä on ollut vähäistä. Tavalla tai toisella tulee luoda hyväksyttävissä oleva toimiva ja pysyvä malli, jolla päästään eroon valtion kertaluonteisista kriisiratkaisuista.

01. Ruokaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 74 938 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) enintään 500 000 euroa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston toimintamenoihin

2) vähävaraisimmille suunnattuun eurooppalaiseen apuun liittyvien siirtomenojen maksamiseen

3) enintään 1 000 000 euroa maksullisten eläintautitutkimusten, joilla pyritään havaitsemaan ja seuraamaan vastustettavia ja uhkaavia eläintauteja, hintojen alentamiseen

4) elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvien terveyteen ja kasvien lisäysaineistoon liittyvien menojen hallinnointia koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 tuella maksettaviin menoihin

5) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

6) eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

7) hukkakauralain (185/2002) mukaisesti hukkakauran torjuntasuunnitelmien laatimisesta aiheutuvia kustannuksia vastaavien korvausten maksamiseen

8) maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan kunnille.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 perusteella kasvintuhoojien kartoitukseen vuosittain myöntämä rahoitus.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 tuella maksettavat elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvintuhoojakorvauksiin ja kasvintuhoojien torjuntatoimenpiteisiin liittyvät menot on huomioitu tuloina momentilla 12.30.04.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen elintarvikelain ja harmaan talouden selvitysyksiköstä sekä kasvinsuojeluaineista annettujen lakien muuttamisesta. Hallituksen esityksessä muutetaan Ruokaviraston tehtäviä siten, että torjunta-ainejäämien enimmäismäärien asettamista edeltävä riskinarviointitehtävä sekä väliaikaisten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien asettaminen siirretään Ruokavirastosta Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes).

Ruokaviraston tehtävinä ovat elintarvikkeiden sekä maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuuden ja laadun, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden edistäminen, valvonta ja tutkimus. Lisäksi virasto edistää viranomaistoimin elintarvikkeiden ja maatalouden tuotantopanosten vientiä. Virastolla on Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, unionin rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanotehtäviä (maksajavirastotehtävät). Ruokaviraston tehtävänä on hoitaa myös muut laissa säädetyt ja maa- ja metsätalousministeriön määräämät viraston toimialaan kuuluvat tehtävät.

Ruokavirasto tukee pääluokkaperusteluissa sekä lukujen 30.10 ja 30.20 yhteisessä selvitysosassa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuuden, toiminnallisen tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan tavoitteiden saavuttamista.

Viraston tunnusluvut

  2019
arvio
2020
tavoite
     
Toiminnallinen tehokkuus    
Taloudellisuusindeksi (2019=100) 100 100
Tuottavuusindeksi (2019=100) 100 100

Kustannukset, tuotot ja henkilötyövuodet (1 000 euroa)

  2019
arvio
2020
arvio
     
Kustannukset (1 000 euroa) 113 615 110 354
Tuotot (1 000 euroa) 36 457 35 416
Htv 995 970

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)1)

  2019
varsinainen
talousarvio
2020
esitys
     
Bruttomenot 105 245 110 354
Bruttotulot 35 197 35 416
Nettomenot 70 048 74 938

1) Ruokavirasto aloitti toimintansa 1.1.2019. Virastoon siirtyi Elintarviketurvallisuusviraston (Evira), Maaseutuviraston (Mavi) ja osa Maanmittauslaitoksen tietopalvelukeskuksen tehtävistä. Samalla siirtyivät myös niihin liittyvät määrärahat ja htv:t tälle momentille. Momenteilla 30.20.02 ja 30.20.03 vuodelta 2018 siirtynyt määräraha on käytettävissä Ruokavirastossa vuonna 2019.

Bruttomenot ovat yhteensä 110 354 000 euroa. Bruttotulot ovat yhteensä 35 416 000 euroa, tästä on yhteisrahoitteisen toiminnan tuloja 800 000 euroa, maksullisen toiminnan tuloja 23 835 000 euroa ja muita tuloja 10 781 000 euroa.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2019
varsinainen
talousarvio
2020
esitys
     
Julkisoikeudelliset suoritteet    
Maksullisen toiminnan tuotot    
— suoritteiden myyntituotot 20 168 20 190
— muut tuotot - -
Tuotot yhteensä 20 168 20 190
     
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset    
— erilliskustannukset 15 091 14 999
— osuus yhteiskustannuksista 5 077 5 191
Kustannukset yhteensä 20 168 20 190
     
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) - -
Kustannusvastaavuus, % 100 100
     
Muut suoritteet    
Maksullisen toiminnan tuotot    
— suoritteiden myyntituotot 3 648 3 645
— muut tuotot - -
Tuotot yhteensä 3 648 3 645
     
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset    
— erilliskustannukset 3 094 3 113
— osuus yhteiskustannuksista 1 554 1 532
Kustannukset yhteensä 4 648 4 645
     
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -1 000 -1 000
Kustannusvastaavuus, % 78 78
     
Hintatuki 1 000 1 000
     
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen, % 100 100

Elintarvikemarkkinalaissa (1121/2018) on säädetty elintarvikemarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi ja hyvien liiketapojen vastaisten käytäntöjen estämiseksi Ruokaviraston yhteydessä toimivasta elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistosta. Valtuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Valtuutetun toimiston toimintamenoihin varataan enintään 500 000 euroa.

Ruokavirasto toimii työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla olevan vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston (vähävaraisten rahasto) hallintoviranomaisena. Rahastosta rahoitettavan vähävaraisten avun toimenpideohjelman toimeenpanoon henkilötyön osalta käytetään vähävaraisten rahaston teknistä apua ja varsinaiseen ruoan hankintaan, jakeluun ja varastointiin itse ohjelman rahoitusta. Momentin mitoituksessa on otettu huomioon sekä menoissa että tuloissa 3 800 000 euroa avun hallinnoinnista ja toimeenpanosta johtuen.

Vastustettavien sekä uusien uhkaavien eläintautien havaitsemiseksi ja kotoperäisten eläintautien esiintyvyyden seuraamiseksi tarvitaan näytteitä sairaista eläimistä. Eläintautitutkimuksissa seurannan kannalta riittävän näytemäärän saaminen edellyttää eläinten omistajien tai eläinlääkärien oma-aloitteellisesti lähettämiä näytteitä. Tutkimuskustannusten periminen täysimääräisinä näytteen lähettäjältä vähentäisi näytteiden määrää merkittävästi, minkä vuoksi hintatuen käyttö on perusteltua. Hintatuen määrä on enintään 1 000 000 euroa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 tuella maksettavat elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvintuhoojakorvauksiin ja kasvintuhoojien torjuntatoimenpiteisiin liittyvät menot on huomioitu tuloina momentilla 12.30.04.

Momentilla on otettu huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 perusteella kasvintuhoojien kartoitukseen vuosittain myönnettävän rahoituksen nettobudjetointi.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon sekä menoissa että tuloissa 2 234 000 euroa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teknisen avun määränä.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon Ahvenanmaan maakunnan kunnille suoritettavat korvaukset maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta. Korvaus määräytyy tukihakemusten lukumäärän perusteella ja sen suuruudesta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Määrärahassa on huomioitu hallitusohjelmassa (HO 2019) eläinsuojeluasiamiehen viran perustamiseen, elintarvikeviennin edistämiseen, tietojärjestelmien kehittämiseen sekä eläintautien torjuntaa edistävään tiedotukseen, koulutukseen, varautumiseen ja rekisterien kehittämiseen osoitettu rahoitus.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Afrikkalaisen sikaruton torjuntaa tehostavat toimet, kertaluonteisen lisäyksen poisto -700
CAP27 -uudistuksen valmistelu 2 000
Elintarvikeviennin edistäminen (HO 2019) 1 000
Eläinsuojeluasiamiehen viran perustaminen (HO 2019) 100
Eläintautien torjuntaa edistävä tiedotus, koulutus ja varautuminen sekä rekisterien kehittäminen (HO 2019) 775
Eläinten terveydenhallintahanke (ELTE) (v. 2019 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -2 412
Eläinten terveydenhallintahanke (ELTE) (v. 2020 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 1 764
Eläinvalvonnan ja täydentävien ehtojen tietojärjestelmän kehittäminen (v. 2019) (siirto momentille 28.70.20) -1 340
Eläinvalvonnan ja täydentävien ehtojen tietojärjestelmän kehittäminen (v. 2020) (siirto momentilta 28.70.20) 1 120
Maaseudun Hyrrä-tukien sähköisen käsittelyketjun kehittämishanke (v. 2019) (siirto momentille 28.70.20) -832
Maaseudun Hyrrä-tukien sähköisen käsittelyketjun kehittämishanke (v. 2020) (siirto momentilta 28.70.20) 864
Nautarekisterin uudistaminen (siirto momentille 30.01.23) -1 500
Peltotukivalvonnan menetelmien suunnittelu ja pilotointi (siirto momentille 30.01.23) -200
Tietojärjestelmien kehittäminen (HO 2019) 1 750
Torjunta-ainejäämien enimmäismäärien asettamista edeltävä riskinarviointitehtävä sekä väliaikaisten torjunta-ainejäämien enimmäismäärien asettaminen (siirto momentille 32.01.08) -70
Ympäristöterveydenhuollon valvontajärjestelmäkokonaisuuden kehittämishanke (YTVK) (v. 2020 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 2 573
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 557
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -480
Palkkausten tarkistukset -96
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) 129
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -112
Yhteensä 4 890

2020 talousarvio 74 938 000
2019 I lisätalousarvio
2019 talousarvio 70 048 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 89/2019 vp (21.11.2019)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 76 440 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 1 502 000 euroa talousarvioesityksen 74 938 000 euroon nähden on siirtoa momentilta 30.01.23 Ruokaviraston tietojärjestelmähankkeisiin.

2020 talousarvio 76 440 000
2019 IV lisätalousarvio 3 314 000
2019 I lisätalousarvio
2019 talousarvio 70 048 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Momentille esitetään 76,440 milj. euroa, joka on 6,392 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2019.

Valiokunta pitää tarpeellisena, että momentille esitetään 2,0 milj. euron lisämäärärahaa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen (CAP27) valmisteluun, jossa Ruokavirastolla on keskeinen rooli. Talousarvioesitystä täydentäessään hallitus esitti vielä 1,502 milj. euroa viraston tietojärjestelmähankkeisiin. Lisäksi virastolle osoitettiin 3,3 milj. euroa ydintoimintojen turvaamiseen vuoden 2019 neljännessä lisätalousarviossa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan näillä lisäyksillä voidaan varmistaa Ruokaviraston häiriötön toiminta vuonna 2020. Määrärahan riittävyyttä tulee kuitenkin seurata ja tarvittaessa korottaa, jotta viraston osaavasta henkilökunnasta voidaan pitää kiinni ja turvata tietojärjestelmien kehittäminen EU- ja kansallisen lainsäädännön muuttuessa. Virastolla on merkittävä rooli hyvän elintarviketurvallisuuden sekä kasvi- ja eläintautitilanteen ylläpitämisessä, elintarvikkeiden vienninedistämisessä sekä maksajavirastotoiminnassa, joka sisältää myös maataloustukien maksatuksen ajallaan.

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 76 440 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) enintään 500 000 euroa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston toimintamenoihin

2) vähävaraisimmille suunnattuun eurooppalaiseen apuun liittyvien siirtomenojen maksamiseen

3) enintään 1 000 000 euroa maksullisten eläintautitutkimusten, joilla pyritään havaitsemaan ja seuraamaan vastustettavia ja uhkaavia eläintauteja, hintojen alentamiseen

4) elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvien terveyteen ja kasvien lisäysaineistoon liittyvien menojen hallinnointia koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 tuella maksettaviin menoihin

5) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

6) eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

7) hukkakauralain (185/2002) mukaisesti hukkakauran torjuntasuunnitelmien laatimisesta aiheutuvia kustannuksia vastaavien korvausten maksamiseen

8) maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan kunnille.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 perusteella kasvintuhoojien kartoitukseen vuosittain myöntämä rahoitus.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 652/2014 tuella maksettavat elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvintuhoojakorvauksiin ja kasvintuhoojien torjuntatoimenpiteisiin liittyvät menot on huomioitu tuloina momentilla 12.30.04.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 125 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu koronavirustilanteen (COVID-19) johdosta tehtävien virusnäytetestausten edellyttämistä laite- ja tarvikehankinnoista Ruokaviraston laboratoriossa.

2020 IV lisätalousarvio 125 000
2020 talousarvio 76 440 000
2019 tilinpäätös 73 362 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 125 000 euroa.

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 596 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 176 000 euroa aiheutuu palkkausten tarkistuksista ja 420 000 euroa koronavirustilanteen (COVID-19) aiheuttamista lisäkuluista Ruokaviraston laboratoriossa ja lihantarkastuksessa.

2020 VII lisätalousarvio 596 000
2020 IV lisätalousarvio 125 000
2020 talousarvio 76 440 000
2019 tilinpäätös 73 362 000

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 596 000 euroa.

20. Eläinlääkintähuolto ja kasvintuhoojien torjunta (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 5 948 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) eläinlääkintähuoltolain (765/2009) nojalla kunnille maksettavista korvauksista aiheutuviin menoihin

2) eläintautilain (441/2013) nojalla eläintautien vastustamisesta, eläinsuojelulain (247/1996) nojalla eläinsuojelusta, sekä näihin liittyvistä korvauksista, koulutuksista ja selvityksistä aiheutuvien ja muiden eläinlääkintähuollon toteuttamisen kannalta välttämättömien menojen maksamiseen

3) kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) mukaisten korvausten maksamiseen

4) kasvintuhoojien torjumisen kannalta välttämättömien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös edellä mainittuihin menoihin liittyviin, edellisiin vuosiin kohdistuviin menoihin ja korvauksiin sekä siirtomenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Eläinlääkintähuoltolain 23 §:n nojalla kunnille maksetaan korvauksia kunnaneläinlääkärien eläintautilain (441/2013), eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain (517/2015), eläinsuojelulain (247/1996), eläinten kuljetuksesta annetun lain (1429/2006), eläinten lääkitsemisestä annetun lain (387/2014) sekä maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) perusteella suorittamista tehtävistä.

Toimijoiden maksut eläintautilain ja eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain nojalla tehdyistä maksullisista kunnaneläinlääkärien suoritteista tuloutuvat momentille 12.30.99.

Kasvintuhoojien hävittämiskustannuksista voidaan kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) nojalla maksaa toimijalle korvauksia, jos kasvintuotannolle aiheutuneet vahingot ovat poikkeuksellisen suuret ja korvaaminen on toimijan elinkeinon jatkamisen kannalta tarpeellista. Korvauksia kasvintuhoojan hävittämiskustannuksista voidaan maksaa myös metsässä kasvavien puiden osalta. Määrärahaa saa käyttää myös kasvintuhoojien torjumisen kannalta välttämättömien kartoitus- ja torjuntatöiden menojen maksamiseen.

Määrärahasta on valtion osuutta 5 818 000 euroa ja EU-osuutta 130 000 euroa. Euroopan unionin rahoitusosuus eläintautien ja kasvintuhoojien torjunnasta tuloutuu momentille 12.30.04.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Kunnille maksettavat korvaukset 4 400 000
Eläintautitorjunnan ja eläinsuojelun menot 1 448 000
Kasvintuhoojien torjunta 100 000
Yhteensä 5 948 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 5 948 000
2019 talousarvio 5 948 000
2018 tilinpäätös 7 436 732

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 5 948 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) eläinlääkintähuoltolain (765/2009) nojalla kunnille maksettavista korvauksista aiheutuviin menoihin

2) eläintautilain (441/2013) nojalla eläintautien vastustamisesta, eläinsuojelulain (247/1996) nojalla eläinsuojelusta, sekä näihin liittyvistä korvauksista, koulutuksista ja selvityksistä aiheutuvien ja muiden eläinlääkintähuollon toteuttamisen kannalta välttämättömien menojen maksamiseen

3) kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) mukaisten korvausten maksamiseen

4) kasvintuhoojien torjumisen kannalta välttämättömien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös edellä mainittuihin menoihin liittyviin, edellisiin vuosiin kohdistuviin menoihin ja korvauksiin sekä siirtomenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 323 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) mukaiseen kansalliseen tukeen (Etelä-Suomen kansallinen tuki, pohjoinen tuki, muu maa- ja puutarhatalouden tuki)

2) vuonna 2019 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen

3) sellaisten kansallisten tukien ja korvausten maksamiseen, joihin tuensaaja on lainvoimaisen päätöksen perusteella oikeutettu, mutta joihin liittyvä määräraha ei ole enää käytettävissä.

Määrärahasta 4 000 000 euroa on varattu tukien täytäntöönpanoon liittyvien, ennakoidun tukimenekin ylittävien, tukien ja tukitasojen muutostarpeisiin.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena ja kohdan 3) osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Maa- ja puutarhatalouden kansallista tukea maksetaan EU:n lainsäädännön perusteella ja sen asettamissa rajoissa. Kansallinen tuki on sovitettu yhteen EU:n kokonaan ja osittain rahoittamien tukijärjestelmien (EU-tulotuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaus ja eläinten hyvinvointikorvaukset) kanssa. Tuki turvaa osaltaan maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä ja tuotannon kannattavuutta sekä maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä. Tukijärjestelmiä ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki, pohjoinen tuki ja eräät muut kansalliset tuet.

Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan tukialueiden A ja B sika- ja siipikarjataloudelle sekä puutarhataloudelle komission vuonna 2014 hyväksymän tukiohjelman perusteella. Pohjoista tukea maksetaan Keski- ja Pohjois-Suomessa (C-tukialueella) kotieläintaloudelle, puutarhataloudelle, kasvinviljelylle ja eräille muille kohteille komission vuonna 2016 hyväksymän pitkäaikaisen pohjoisen tuen tukijärjestelmän perusteella. Lisäksi määrärahasta maksetaan eräitä muita kansallisia tukia.

Määrärahaa voidaan käyttää myös sellaisten kansallisten tukien ja korvausten maksamiseen, joihin tuensaaja on oikeutettu esimerkiksi valitusprosessiin liittyvien lainvoimaisten päätösten perusteella, mutta joihin osoitettu määräraha ei ole enää käytettävissä.

Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen arvioitu jakautuminen eri kohteisiin vuosina 2018—2020 (milj. euroa)

  2018
toteutuma
2019
arvio
2020
arvio
       
Tuki yhteensä ao. vuoden tuotannolle 321,9 321,2 319,0
   Etelä-Suomen kansallinen tuki 23,1 20,3 17,2
   Pohjoinen tuki 293,9 295,5 296,4
   Muu kansallinen tuki 4,9 5,4 5,4

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Porotalous (HO2019) 300
Yhteensä 300

2020 talousarvio 323 000 000
2019 talousarvio 322 700 000
2018 tilinpäätös 323 340 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 323 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) mukaiseen kansalliseen tukeen (Etelä-Suomen kansallinen tuki, pohjoinen tuki, muu maa- ja puutarhatalouden tuki)

2) vuonna 2019 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen

3) sellaisten kansallisten tukien ja korvausten maksamiseen, joihin tuensaaja on lainvoimaisen päätöksen perusteella oikeutettu, mutta joihin liittyvä määräraha ei ole enää käytettävissä.

Määrärahasta 4 000 000 euroa on varattu tukien täytäntöönpanoon liittyvien, ennakoidun tukimenekin ylittävien, tukien ja tukitasojen muutostarpeisiin.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena ja kohdan 3) osalta maksatuspäätösperusteisena.

41. EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 526 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1307/2013 mukaisten suorien tukien maksamiseen

2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisten yksityisen varastoinnin tuen, eräiden muiden maataloustuotteiden markkinoita ohjaavien toimenpiteiden ja suoraan tuotteisiin kohdennetuista ja muista asetuksen mahdollistamista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen

3) muiden kuin kohdissa 1) ja 2) mainittujen säädösten perusteella maksettavien EU:n kriisitukien maksamiseen

4) vuonna 2019 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen

5) niiden Suomen velvoitteiden maksamiseen, jotka aiheutuvat EU:n maksumääräaikojen (komission asetus (EU) N:o 907/2014 5 artikla) jälkeen maksettujen tukien maksamisesta.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena EU-tulotuen osalta ja maksatuspäätösperusteisena EU-markkinatuen osalta.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon yhteisen maatalouspolitiikan perusteella maksettavat EU-tulotuet ja EU-markkinatuet, jotka rahoitetaan kokonaan EU:n varoista.

EU-tulotuet turvaavat omalta osaltaan maataloustuotannon kannattavuutta ja muiden EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden toteutumista. Tukien ehtona on muun muassa ympäristöön sekä eläinten ja kasvien terveyteen liittyvien vaatimusten eli ns. täydentävien ehtojen noudattaminen. Viherryttämistuen osuus on 30 % EU-tulotuesta ja nuoren viljelijän tuen enintään 2 % EU-tulotuesta.

Pääosa EU-tulotuista maksetaan tuotannosta irrotettuna perustukena. Tuotantosidonnaisen tuen osuus on 19,6 % EU:n suorien tukien enimmäismäärästä.

Momentin määrärahassa on otettu huomioon koulujakelujärjestelmätuen siirtyminen rahoitettavaksi momentille 30.20.46. Momentilta maksettavan EU:n yksityisen varastoinnin tuen arvioidaan pysyvän vuoden 2019 tasolla.

Momentilta on mahdollisuus maksaa myös niitä Suomen velvoitteita, jotka aiheutuvat EU:n maksumääräaikojen (komission asetus (EU) N:o 907/2014 5 artikla) jälkeen maksettujen tukien maksamisesta kokonaan kansallisesti.

Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.01.

EU-tulotuki ja EU-markkinatuet vuonna 2020 käyttökohteittain (euroa)

EU-tulotuki yhteensä 525 000 000
— Perustuki 254 000 000
— Viherryttämistuki 157 500 000
— Nuoren viljelijän tuki 10 500 000
— Tuotantosidonnainen tuki 103 000 000
   
EU-markkinatuet (sisämarkkinatuet) 1 200 000
— EU-yksityisen varastoinnin tuki 1 200 000
Yhteensä 526 200 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Koulujakelujärjestelmän tarvearvion muutos -3 500
Yhteensä -3 500

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 526 200 000
2019 talousarvio 529 700 000
2018 tilinpäätös 539 921 532

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 526 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1307/2013 mukaisten suorien tukien maksamiseen

2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisten yksityisen varastoinnin tuen, eräiden muiden maataloustuotteiden markkinoita ohjaavien toimenpiteiden ja suoraan tuotteisiin kohdennetuista ja muista asetuksen mahdollistamista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen

3) muiden kuin kohdissa 1) ja 2) mainittujen säädösten perusteella maksettavien EU:n kriisitukien maksamiseen

4) vuonna 2019 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen

5) niiden Suomen velvoitteiden maksamiseen, jotka aiheutuvat EU:n maksumääräaikojen (komission asetus (EU) N:o 907/2014 5 artikla) jälkeen maksettujen tukien maksamisesta.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena EU-tulotuen osalta ja maksatuspäätösperusteisena EU-markkinatuen osalta.

43. Ympäristökorvaukset, luonnonmukainen tuotanto, neuvonta ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 153 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien ympäristökorvausten, luonnonmukaisen tuotannon, neuvonnan ja ei-tuotannollisten investointien Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden sekä valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) EU:n komission vuosille 1995—1999 hyväksymän maatalouden ympäristöohjelman, vuosille 2000—2006 hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien ja vuosille 2007—2013 hyväksymän ja vuodelle 2014 yhdellä vuodella jatkettujen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien ja ei-tuotannollisten investointitukien maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Valtuus

Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvaa vuosien 2018 tai 2019 valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä ympäristökorvauksien sitoumuksia ja sopimuksia sekä luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksia vuonna 2020.

Selvitysosa:Ympäristökorvaukset, luonnonmukaisen tuotannon korvaus, neuvontakorvaus ja ei-tuotannollisten investointien korvaus sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020. Korvausten tavoitteena on maatalous- ja puutarhatuotannon harjoittaminen kestävästi siten, että tuotanto kuormittaa ympäristöä nykyistä vähemmän, luonnon monimuotoisuus ja maatalouden kulttuurimaisemien säilyminen turvataan ja tuotannon harjoittamisen edellytykset säilyvät hyvinä myös pitkällä aikavälillä. Neuvonnan tavoitteena on vastata viljelijöiden kokemaan neuvontatarpeeseen unionin yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden edistämiseksi ja maaseudun kehittämisohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Neuvonnan avulla voidaan kasvattaa viljelijän osaamista maatilan hoitamisessa muun muassa maatalouden nykyaikaistamisessa ja kilpailukyvyn parantamisessa, ympäristökysymyksissä ja eläinten hyvinvointi- ja terveysasioissa, vähentää maatilojen ilmastovaikutuksia, lisätä energiatehokkuutta sekä ehkäistä ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä.

Ympäristökorvaukset koostuvat ympäristösitoumuksesta, ympäristösopimuksista sekä geenipankkisäilytyksestä. Ympäristökorvauksen toimia kohdennetaan alueellisesti sekä tila- ja lohkokohtaisesti. Kaikille sitoutuneille pakollinen tilakohtainen toimenpide tähtää ravinteiden tasapainoiseen käyttöön ja suunnitelmalliseen viljelyyn. Lohkokohtaisilla toimenpiteillä toteutetaan kohdennetusti vesiensuojelua ja maan rakennetta edistäviä, kasvihuonekaasupäästöjä vähentäviä ja/tai peltoluonnon monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä. Osaa vesiensuojelullisista toimenpiteistä toteutetaan eri tavalla ns. kohdentamisalueella (Suomenlahteen, Saaristomereen, Selkämereen ja Perämereen laskevien jokivesistöjen valuma-alueet). Ympäristökorvauksia ja ei-tuotannollista investointikorvausta voidaan myöntää myös yhdistyksille kosteikkojen ja perinnebiotooppien alkuraivaukseen ja hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon myös vuosina 1995—1999 ja 2000—2006 tehdyt ympäristötuen erityistukisopimukset. Ohjelmakauden 2014—2020 mukaiseen järjestelmään on sitoutunut n. 86 % viljelijöistä ja sitoumusala yhteensä on n. 90 % käytettävissä olevasta maatalousmaasta.

Vuonna 2020 määrärahaa arvioidaan tarvittavan yhteensä 153 200 000 euroa, mistä EU:n rahoitusosuutta on 64 200 000 euroa ja kansallista osuutta 89 000 000 euroa. EU:n rahoitusosuus ohjelmakaudella 2014—2020 on 42 %.

Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.02.

Ohjelmakauden rahoituskehys ja määrärahan arvioitu käyttö (milj. euroa)

  Ohjelmakauden 2014—2020
rahoituskehys
Määräraha
Toimenpide EU valtio julkinen
yhteensä
maksettu
2014—2018
budjetoitu 2019 esitys
2020
             
Ympäristökorvaukset 695,659 960,673 1 656,332 1 254,230 240,027 96,600
Luonnonmukainen tuotanto 136,920 189,080 326,000 204,708 48,683 55,600
Neuvonta 12,108 16,892 29,000 13,516 1,000 1,000
Ei-tuotannolliset investoinnit 2,520 3,480 6,000 2,961 - -
Yhteensä 847,207 1 170,125 2 017,332 1 475,415 289,710 153,200

Ympäristökorvausten ja luonnonmukaisen tuotannon valtuudesta aiheutuvat menot, valtion ja EU:n osuudet yhteensä (milj. euroa)

  2020 2021 2022 2023 Yhteensä
vuodesta
2020
lähtien
           
Vuosia 2014—2020 koskevat toimenpiteet, josta 152,200 25,600 15,400 1,000 194,200
 vuonna 2020 tehtävät sitoumukset ja sopimukset 118,100 - - - 118,100
  — ympäristökorvaukset 91,600 - - - 91,600
  — luonnonmukainen tuotanto 26,500 - - - 26,500
 ennen vuotta 2020 tehdyt sitoumukset ja sopimukset 34,100 25,600 15,400 1,000 76,100
  — ympäristökorvaukset 5,000 4,000 2,000 1,000 12,000
  — luonnonmukainen tuotanto 29,100 21,600 13,400 - 64,100
Menot yhteensä 152,200 25,600 15,400 1,000 194,200

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Maaseutuohjelman toteuttamiseen liittyvä muutos -137 510
Yhteensä -137 510

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 153 200 000
2019 talousarvio 290 710 000
2018 tilinpäätös 290 710 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 153 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien ympäristökorvausten, luonnonmukaisen tuotannon, neuvonnan ja ei-tuotannollisten investointien Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden sekä valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) EU:n komission vuosille 1995—1999 hyväksymän maatalouden ympäristöohjelman, vuosille 2000—2006 hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien ja vuosille 2007—2013 hyväksymän ja vuodelle 2014 yhdellä vuodella jatkettujen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien ja ei-tuotannollisten investointitukien maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Valtuus

Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvaa vuosien 2018 tai 2019 valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä ympäristökorvauksien sitoumuksia ja sopimuksia sekä luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksia vuonna 2020.

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 93 000 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vuonna 2020 saa tehdä EU:n ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia kokonaan uusia luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksia siten, että niistä saa aiheutua vuoden 2021 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavia menoja enintään 21 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys on siirtoa momentilta 30.20.44. Lisäyksestä 88 000 000 euroa on tarkoitettu käytettäväksi vuonna 2020 päättyvien ympäristökorvausten sitoumuksien ja sopimusten 1-vuotisiin jatkoihin ja 5 000 000 euroa käytettäväksi vuonna 2020 tehtäviin kokonaan uusiin luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksiin. Valtuutta arvioidaan tarvittavan luonnonmukaisen tuotannon uusiin sitoumuksiin 21 000 000 euroa.

Vuoden 2020 määrärahojen jakautuminen momentilla (euroa)

  Talousarvio IV lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
— EU-osuus 64 200 000 39 060 000 103 260 000
— valtion osuus 89 000 000 53 940 000 142 940 000
Yhteensä 153 200 000 93 000 000 246 200 000

2020 IV lisätalousarvio 93 000 000
2020 talousarvio 153 200 000
2019 tilinpäätös 355 710 000
2018 tilinpäätös 290 710 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 93 000 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vuonna 2020 saa tehdä EU:n ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia kokonaan uusia luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksia siten, että niistä saa aiheutua vuoden 2021 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavia menoja enintään 21 000 000 euroa.

44. Luonnonhaittakorvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 624 788 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien luonnonhaittakorvausten Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden sekä ohjelmaan sisältyvän kokonaan kansallisesti rahoitettavan luonnonhaittakorvauksen maksamiseen

2) EU:n komission vuosille 2007—2013 hyväksymän ja vuonna 2014 yhdellä vuodella jatkuneen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten luonnonhaittakorvausten maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Luonnonhaittakorvaukset sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020. Luonnonhaittakorvauksilla korvataan maatalousyrittäjille pysyvien epäsuotuisten luonnonolojen maataloustuotannolle aiheuttamaa luonnonhaittaa. Luonnonhaittakorvausten tavoitteena on turvata maatalouden toimintaedellytykset ja jatkuvuus sekä säilyttää maatalousmaa maatalouskäytössä. Toimenpide vaikuttaa tilalukumäärän hallittuun kehittymiseen sekä taloudellisesti elinvoimaisten maatilayksiköiden säilyttämiseen ja tätä kautta maaseudun työllisyyden ylläpitämiseen ja maaseutualueiden taloudellisen kehityksen edistämiseen. Luonnonhaittakorvausten saamiseen ei ole ikärajaa ja korvauksen hehtaarikohtainen määrä vähenee maatilan koon ylittäessä tietyt raja-arvot. Luonnonhaittakorvauksia maksetaan myös pysyville nurmille. Korvausta maksetaan korotettuna tiloille, jotka ylittävät asetetun eläintiheysrajan. Luonnonhaittakorvaukset ovat yksivuotisia.

EU:n rahoitusosuus ohjelmakaudella 2014—2020 on 42 %. Lisäksi määrärahasta maksetaan kokonaan valtion rahoittamia luonnonhaittakorvauksia.

Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.02.

Momentille on hallitusohjelman (HO 2019) mukaisesti teknisesti kohdennettu 5 000 000 euroa käytettäväksi vuonna 2020 tehtävien uusien luomusitoumusten rahoittamiseen sekä kertaluonteinen 88 000 000 euron lisäys käytettäväksi ympäristökorvauksiin. Luomusitoumuksiin ja ympäristökorvauksiin tarvittava EU ja kansallinen rahoitusosuus on tarkoitus lisätalousarviossa siirtää momentille 30.20.43. Siirto voidaan toteuttaa, kun Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014—2020 muutos on toimitettu komission hyväksyttäväksi. Luonnonhaittakorvauksiin varattu kansallinen rahoitus kasvaa hallitusohjelman kertaluonteisen lisäyksen johdosta yhteensä 42 000 000 eurolla.

Luonnonhaittakorvausjärjestelmän vuoden 2020 määrärahojen arvioitu jakautuminen (euroa)

Yhteensä, josta 624 788 000
— EU-osuus 86 613 000
— valtion osuus 119 608 429
— kokonaan kansallisesti rahoitettava luonnonhaittakorvaus 325 566 571
— tekninen kohdennus luomusitoumusten rahoittamiseen 5 000 000
— tekninen kohdennus ympäristökorvausten rahoittamiseen 88 000 000

Ohjelmakauden rahoituskehys ja määrärahan käyttö (milj. euroa)

  Ohjelmakauden 2014—2020 rahoituskehys 1) Määräraha
Toimenpide EU valtio kokonaan kansallinen julkinen
yhteensä
maksettu
2014—2018
budjetoitu
2019
esitys
2020
               
Luonnonhaittakorvaukset 749,700 1 035,300 1 867,800 3 652,800 2 547,745 548,288 624,788

1) Ei sisällä hallitusohjelman lisäyksiä vuodelle 2020. Rahoituskehys on voimassa olevan maaseutuohjelman mukainen (hyväksytty 26.3.2019). Hallitusohjelmassa tehdyt lisäykset otetaan huomioon komissiolle tammikuussa 2020 hyväksyttäväksi lähetettävässä maaseutuohjelman muutoksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kertaluonteisen lisäyksen poisto (luonnonhaittakorvauksen lisäpalautus) -6 000
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (luonnonhaittakorvauksen maksutason säilyttäminen) -21 500
Luonnonhaittakorvauksen lisäys 2020 (HO 2019 kertaluonteinen) 42 000
Maaseutuohjelman kansallinen rahoitus (HO 2015 säästö) 5 000
Maaseutuohjelman muutos (siirto momentille 30.10.40) -25 000
Rakenteelliset muutokset (HO 2015 säästö) -1 000
Vuonna 2020 tehtävien uusien luomusitoumusten rahoitus (tekninen kohdennus) (HO 2019) 5 000
Ympäristökorvauksen lisäys 2020 (HO 2019 kertaluonteinen) 88 000
Tasomuutos -10 000
Yhteensä 76 500

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 624 788 000
2019 talousarvio 548 288 000
2018 tilinpäätös 518 738 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 624 788 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa toteuttavien luonnonhaittakorvausten Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavan EU:n rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden sekä ohjelmaan sisältyvän kokonaan kansallisesti rahoitettavan luonnonhaittakorvauksen maksamiseen

2) EU:n komission vuosille 2007—2013 hyväksymän ja vuonna 2014 yhdellä vuodella jatkuneen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten luonnonhaittakorvausten maksamiseen

3) EU:n aikaisempien ohjelmakausien ja ohjelmakauden 2014—2020 sitoumuksista aiheutuneiden velvoitteiden maksamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1306/2013) artiklojen 52 (sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen) sekä 54 ja 56 (yhteiset säännökset ja maaseuturahastoa koskevat erityissäännökset sääntöjenvastaisuuksista) sekä aikaisempien ohjelmakausien vastaavien säädösten mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentilta vähennetään 93 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys johtuu pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmassa (HO 2019) osoitetun lisämäärärahan siirrosta momentille 30.20.43. Muutoksen vaikutukset Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020 on otettu huomioon 18.2.2020 hyväksytyssä ohjelmamuutoksessa.

Vuoden 2020 määrärahojen jakautuminen momentilla (euroa)

  Talousarvio IV lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
— EU-osuus 86 613 000 -39 060 000 47 553 000
— valtion osuus 119 608 429 -53 940 000 65 668 429
— kokonaan kansallisesti rahoitettava luonnonhaittakorvaus 325 566 571 +93 000 000 418 566 571
— tekninen kohdennus luomusitoumusten rahoittamiseen 5 000 000 -5 000 000 -
— tekninen kohdennus ympäristökorvausten rahoittamiseen 88 000 000 -88 000 000 -
Yhteensä 624 788 000 -93 000 000 531 788 000

2020 IV lisätalousarvio -93 000 000
2020 talousarvio 624 788 000
2019 tilinpäätös 548 288 000
2018 tilinpäätös 518 738 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentilta vähennetään 93 000 000 euroa.

46. EU-rahoitteinen ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 10 910 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 mukaiseen maataloustuotteiden tiedotukseen ja menekinedistämiseen

2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistämiseksi laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin

3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti hedelmä- ja vihannestuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmien menojen maksamiseen

4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti koulujakelujärjestelmästä aiheutuviin menoihin sekä koulujakelujärjestelmän liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin ja niihin liittyviin kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Momentilta maksettaviin koulujakelujärjestelmän liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin ja niiden kulutusmenoihin liittyvät arvonlisäveromenot on budjetoitu momentille 30.01.29.

Selvitysosa:Momentilta rahoitetaan EU:n maataloustuotteiden tiedotus- ja menekinedistämisohjelmien menoja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU 1144/2014) perusteella. Ohjelmat rahoitetaan kokonaan EU:n maataloustukirahastosta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU 1308/2013) tarkoitettuun mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistämiseen (aiemmin hunajantuotanto- ja markkinointiohjelma) arvioidun määrärahan EU:n rahoitusosuus on 50 %.

Tuottajien muodostamille hedelmä- ja vihannesalan markkinointiyhteenliittymille eli tuottajaorganisaatioille maksetaan tukea toimintaohjelman toteuttamiseen. Tuottajaorganisaatioille maksettavat tuet rahoitetaan kokonaisuudessaan EU:n maataloustukirahastosta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU 1308/2013) tarkoitettuihin koulujakelujärjestelmään ja sen liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin arvioidun määrärahan EU:n rahoitusosuus on 100 %.

Koulujakelujärjestelmän liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin ja niiden kulutusmenoihin liittyvät arvonlisäverokustannukset, joita EU ei korvaa, on otettu huomioon momentilla 30.01.29.

Momentin menoihin liittyvät tulot on merkitty momentille 12.30.01.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

  Yhteensä, mistä EU:n osuus
     
Menekinedistäminen sisämarkkinoilla ja yhteisön ulkopuolella (EU 1144/2014) 2 200 000 2 200 000
Mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistäminen (EU 1308/2013) 280 000 140 000
Tuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmat (EU 1308/2013) 3 000 000 3 000 000
Koulujakelujärjestelmä (EU 1308/2013) 5 430 000 5 430 000
— josta koulujakelujärjestelmätuki 4 890 000 4 890 000
— josta liitännäis- ja tiedotustoimenpiteet 540 000 540 000
Yhteensä 10 910 000 10 770 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistäminen 75
Tuottajaorganisaatioille maksettava tuki toimintaohjelmien toteuttamiseen 200
Yhteensä 275

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 10 910 000
2019 II lisätalousarvio 117 000
2019 talousarvio 10 635 000
2018 tilinpäätös 5 705 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 10 910 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 mukaiseen maataloustuotteiden tiedotukseen ja menekinedistämiseen

2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistämiseksi laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin

3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti hedelmä- ja vihannestuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmien menojen maksamiseen

4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 mukaisesti koulujakelujärjestelmästä aiheutuviin menoihin sekä koulujakelujärjestelmän liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin ja niihin liittyviin kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Momentilta maksettaviin koulujakelujärjestelmän liitännäis- ja tiedotustoimenpiteisiin ja niiden kulutusmenoihin liittyvät arvonlisäveromenot on budjetoitu momentille 30.01.29.

47. Ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 3 995 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ruokaketjun toiminnan edistämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (VNA 680/2014) mukaisesti ruokaketjun kehittämis-, tiedottamis- ja menekinedistämistoimien toteuttamiseen liittyvien hankkeiden avustuksiin

2) kansallisiin ja kansainvälisiin toimenpiteisiin, joilla edistetään ruokapoliittisen selonteon tavoitteiden toteutumista

3) ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskeviin kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin uusien innovaatioiden kehittämiseksi

4) enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Määrärahasta voidaan myöntää avustusta myös julkisyhteisöille.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään ruokapoliittisen selonteon tavoitteita tukevien kansallisten tai kansainvälisten toimenpiteiden rahoittamiseen. Määrärahalla tuetaan lisäksi luomualan ja lähiruoan kehittämisohjelmien mukaisia toimenpiteitä sekä luomu- ja lähiruokasektoreille valtioneuvoston periaatepäätöksenä vuoteen 2020 asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi määrärahalla tuetaan luonnontuotealan toimintaohjelman 2020 mukaisia toimia sekä ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskevia kehittämis- ja kokeiluhankkeita uusien innovaatioiden kehittämiseksi.

Ruokaketjun kehittämistoimenpiteisiin tarkoitetuilla varoilla voidaan tukea myös laajoja valtakunnallisia hankkeita.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Elintarvikevienti (HO 2019) 1 000
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Arktiset Aromit ry) (EK) -200
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Elintarvikevientikoulutusohjelma) -1 000
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Pro Pakuri ry) (EK) -50
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Selvitys nykyisen kilpailulain vaikutuksista elintarvikeketjun toimintaan) -100
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (Työtehoseura ry) (EK) -200
Kestävä ruokajärjestelmä (HO 2019 kertaluonteinen) 1 000
Markkinatoimenpiteet, julkiset hankinnat, nimisuojatuotteet, brändityö (HO 2019) 300
Ravitsemus, kouluruoka (HO 2019) 300
Yhteensä 1 050

2020 talousarvio 3 995 000
2019 talousarvio 2 945 000
2018 tilinpäätös 6 619 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Momentille esitetään 3,995 milj. euroa, joka on 1,050 milj. euroa vähemmän kuin vuonna 2019. Momentilta rahoitetaan ruokapoliittisen selonteon tavoitteita tukevia toimenpiteitä, luomualan ja lähiruoan kehittämisohjelmien sekä luonnontuotealan toimintaohjelman 2020 mukaisia toimia. Pääosa lähiruokaohjelman toteutuksesta tehdään kuitenkin alueellisten maaseutuohjelmien varoin. Momentin määräraha mahdollistaa myös ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskevien kehittämis- ja kokeiluhankkeiden toteuttamisen uusien innovaatioiden kehittämiseksi.

Valiokunta lisäsi momentille vuoden 2019 talousarvioon 200 000 euroa RuokaAkatemian toteuttamiseen. RuokaAkatemia kokoaa yhteen laajasti alan valtakunnallisia etujärjestöjä ja yrityksiä, sidosryhmiä sekä mediaa. Tavoitteena on välittää monipuolista tietoa ja herättää faktoihin perustuvaa keskustelua suomalaisesta ruokajärjestelmästä. Valiokunta pitää tärkeänä, että toimintaa jatketaan ja turvataan myös seuraavien RuokaAkatemioiden rahoitus.

Valiokunta lisää momentille 50 000 euroa Arktiset Aromit ry:lle luonnontuotealan kehittämiseen.

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 4 045 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ruokaketjun toiminnan edistämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (VNA 680/2014) mukaisesti ruokaketjun kehittämis-, tiedottamis- ja menekinedistämistoimien toteuttamiseen liittyvien hankkeiden avustuksiin

2) kansallisiin ja kansainvälisiin toimenpiteisiin, joilla edistetään ruokapoliittisen selonteon tavoitteiden toteutumista

3) ruokaketjun ja maatalouden markkinoita koskeviin kehittämis- ja kokeiluhankkeisiin uusien innovaatioiden kehittämiseksi

4) enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Määrärahasta voidaan myöntää avustusta myös julkisyhteisöille.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

48. Peltorakenteen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) peltorakenteen kehittämisohjelman laatimiseen sekä ohjelman perusteella määriteltyjen toimenpiteiden ja hankkeiden rahoitukseen

2) enintään 3 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Määrärahasta voidaan myöntää avustusta myös julkisyhteisöille.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahalla rahoitetaan peltojen omistus- ja tilusrakennetta kehittäviä toimia.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Peltorakenteen kehittäminen (HO 2019) 500
Yhteensä 500

2020 talousarvio 500 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) peltorakenteen kehittämisohjelman laatimiseen sekä ohjelman perusteella määriteltyjen toimenpiteiden ja hankkeiden rahoitukseen

2) enintään 3 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Määrärahasta voidaan myöntää avustusta myös julkisyhteisöille.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalouden interventiorahastoon tarkoitetun siirron maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää niiden rahaston menojen maksamiseen, joita ei rahoiteta EU:n maataloustukirahastosta.

Selvitysosa:Budjettisiirrolla katetaan niitä maatalouden interventiorahaston menoja, jotka jäävät valtion vastattavaksi. Valtion vastattavaksi arvioidaan jäävän lähinnä interventiovarastoinnista aiheutuvia menoja, joiden määrää ei voida tarkkaan arvioida. Valtion vastattaviksi menoiksi arvioidaan 201 000 euroa, joita varten arvioidaan tarvittavan 200 000 euron budjettisiirto. Loppu arvioidaan katettavan rahaston omasta pääomasta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tarvearvion muutos 30
Yhteensä 30

2020 talousarvio 200 000
2019 talousarvio 170 000
2018 tilinpäätös 200 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalouden interventiorahastoon tarkoitetun siirron maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää niiden rahaston menojen maksamiseen, joita ei rahoiteta EU:n maataloustukirahastosta.

61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 90 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 2 §:ssä tarkoitetun siirron maksamiseen.

Selvitysosa:Määräraha käytetään maatalouden kokonaan kansallisesti rahoitettavien investointiavustusten ja muiden Maatilatalouden kehittämisrahaston käyttösuunnitelman mukaisten kohteiden rahoittamiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Maatalouden investointien turvaaminen 60 000
Makeran pääomitus (HO 2019 kertaluonteinen) 31 000
Porotalouden investoinnit (HO 2019 kertaluonteinen) 1 000
Siirtyvien erien taso (HO 2019) -1 700
Yhteensä 90 300

2020 talousarvio 90 300 000
2018 tilinpäätös 49 000 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Maatilatalouden kehittämisrahastoon (Makera) esitetään 90,3 milj. euron siirtoa.

Valiokunta toteaa, että Makera täydentää maatalouden ja maaseutuelinkeinojen investointien rahoitusta ja edistää niiden kehittämistä. Maaseudun kehittämisen haasteisiin vastataan myös tutkimus- ja kehittämistoiminnalla. Arviolta kaksi kolmasosaa investoinneista jäisi toteutumatta ilman rahastosta maksettavaa tukea.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esitettävä siirto mahdollistaa maatalouden investointien pysymisen vuoden 2018 tasolla. Valiokunta kiinnittää kuitenkin tässä yhteydessä huomiota siihen, että rahoitustilanne heikkenee merkittävästi vuodesta 2021 alkaen, jolloin lisäpääomituksen tarpeen arvioidaan olevan noin 69 milj. euroa.

Valiokunta toteaa lisäksi, että hallitusohjelman mukaisesti EU:n uuden rahoituskauden valmistelun yhteydessä on tarkoitus uudistaa Makeran toimintaa. Mikäli rahastoa hyödynnetään nykyistä laajemmin takausinstrumenttina, se on otettava huomioon valtion vuoden 2022 talousarviossa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, olisiko mahdollista käyttää rahastoa entistä vahvemmin myös maatilojen riskienhallinnassa. Nykyisin Makerasta voidaan myöntää valtion takauksia maksuvaikeuksissa oleville maatiloille osana aiemmin toteutettua maatalouden kriisipakettia (laki 232/2019).

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 90 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 2 §:ssä tarkoitetun siirron maksamiseen.

II lisätalousarvioesitys HE 43/2020 vp (9.4.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 6 500 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu varautumisesta valtiontakauksista maatilojen maksuvalmiuslainoille annetun lain (232/2019) perusteella maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnettävien valtiontakausten takausvastuiden lisääntymiseen ja mahdollisesti lisääntyviin takaustappioihin.

2020 II lisätalousarvio 6 500 000
2020 talousarvio 90 300 000
2018 tilinpäätös 49 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 22/2020 vp (24.4.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 6 500 000 euroa.

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 70 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksellä turvataan maatalouden investointien tason säilyminen koronatilanteen luomassa epävarmassa toimintaympäristössä.

2020 IV lisätalousarvio 70 000 000
2020 II lisätalousarvio 6 500 000
2020 talousarvio 90 300 000
2018 tilinpäätös 49 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 70 000 000 euroa.

62. Eräät valtionavut (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 5 767 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tiloilla kuolleiden tuotantoeläinten keräilystä ja hävittämisestä maksettavaan valtionapuun (VNA 998/2017)

2) valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille myönnettäviin valtionapuihin (VNA 166/2005)

3) valtionapujen myöntämiseen Helsingin yliopistolle käytettäväksi eläinlääkäreiden erikoistumisharjoitteluun

4) valtionapujen myöntämiseen Tampereen yliopistolle käytettäväksi eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseen

5) valtionapujen myöntämiseen maatilojen bioturvallisuutta ja eläinten terveyden seurantaa parantaviin kehittämishankkeisiin.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Tavoitteena on varmistaa, että tiloilla kuolleet tuotantoeläimet hävitetään sivutuoteasetuksen (EU:n asetus 1069/2009) vaatimusten mukaisesti.

Valtionapuja on tarkoitus myöntää eläinsuojelujärjestöille ja Helsingin yliopistolle eläinlääkäreiden erikoistumisharjoitteluun. Lisäksi valtionapua myönnetään Tampereen yliopistolle (FICAM, vaihtoehtomenetelmäkeskus eläinkokeille) eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseen ja siihen liittyvään tutkimukseen ja koulutukseen.

Momentin perusteluihin on lisätty mahdollisuus myöntää valtionapua maatilojen bioturvallisuutta ja eläinten terveyden seurantaa parantaviin kehittämishankkeisiin.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Tiloilla kuolleiden tuotantoeläinten hävittäminen 4 780 000
Valtionavut valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille 87 000
Valtionapu Helsingin yliopistolle 400 000
Valtionapu Tampereen yliopistolle, FICAM 300 000
Valtionavut maatilojen bioturvallisuuden ja eläinten terveyden seurannan kehittämiseen 200 000
Yhteensä 5 767 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Eläinkokeita korvaavien menetelmien käyttöönoton rahoitus (HO 2019) 200
Valtionavut maatilojen bioturvallisuuden ja eläinten terveyden seurannan kehittämiseen (HO 2019) 200
Siirtyvien erien taso (HO 2019) -350
Yhteensä 50

2020 talousarvio 5 767 000
2019 talousarvio 5 717 000
2018 tilinpäätös 5 717 000