Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

10. KriisinhallintaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Selvitysosa:Hallitusohjelman mukaisesti konfliktinesto, rauhanvälitys ja -rakennus ovat Suomen ulkopolitiikan vahvistuva painopiste. Hallitusohjelman ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon painopisteiden mukaisesti Suomi jatkaa aktiivista osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Kriisinhallinnassa painotetaan kokonaisvaltaisuutta niin sotilaallisen kuin siviilikriisinhallinnan roolia. Osallistumisella kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan vahvistetaan myös kansallista suorituskykyä ja valmiuksia. Sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin palkattua henkilöstöä arvioidaan v. 2020 olevan enimmillään n. 500 henkilötyövuotta. Siviilikriisinhallintaan arvioidaan palkattavan v. 2020 n. 150 asiantuntijaa.

Sotilaallisen kriisinhallintaosallistumisen alueelliset painopisteet ovat Libanonissa (UNIFIL), Irakissa (Operation Inherent Resolve, OIR) ja Afganistanissa (Resolute Support, RS), mutta Suomi osallistuu myös muilla alueilla oleviin operaatioihin mm. Kosovossa ja Afrikassa. Suomi osallistuu Saksan johtamaan EU:n taisteluosastojen valmiusvuoroon v. 2020 jälkimmäisellä puoliskolla. Suomen toiminnassa korostuu kriisialueiden omien turvallisuusrakenteiden ja oikeusvaltiokehityksen tukeminen ja turvallisuustoimijoiden kouluttaminen. Operaatio-osallistumisen ohella panostetaan myös kriisinhallinnan koulutusosaamisen viemiseen tavoitteena vahvistaa kehittyvien maiden omaa kriisinhallintakykyä, mm. Afrikassa.

Siviilikriisinhallinnassa osallistumisen alueelliset painopisteet ovat Ukrainassa, Irakissa, Kosovossa ja Georgiassa. YK:n rauhanturvaoperaatioihin osallistutaan n. 20 poliisilla. Suomen osallistuminen keskitetään niihin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kannalta merkittäviin operaatioihin, joissa Suomen panoksella voidaan saavuttaa erityistä lisäarvoa ja vaikuttavuutta. Suurin osa Suomen siviilikriisinhallintaosallistumisesta suuntautuu Euroopan unionin operaatioihin. Uusi avaus siviilikriisinhallinnassa on Suomen osallistuminen ISILin vastaisen koalition poliisikoulutukseen.

Rauhanvälityksessä laajennetaan suomalaista osallistumista YK:n ja muihin rauhanvälitys- ja dialogiprosesseihin. Toimintaa kehitetään Suomen vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on vahvistaa suomalaisten rauhanvälitystoimijoiden verkostomaista toimintatapaa. Suomi edistää YK:n turvallisuusneuvoston "Naiset, rauha ja turvallisuus" 1325-päätöslauselman mukaisesti naisten osallistumista rauhanneuvotteluihin ja rauhanrakentamiseen painottaen naisten ja tyttöjen oikeuksia.

20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 53 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavasta tuesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu, taloudellisesta tukemisesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen

5) kansallisen kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 4 710 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 1 910 000
05. Yhteiset menot 10 219 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 6 881 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 3 656 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 133 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 14 827 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 460 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 1 160 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 7 610 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot (NMI) 514 000
Yhteensä   53 080 000

Selvitysosa:Operaatioiden määrärahat on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi suunnittelee osallistuvansa v. 2020. Näissä operaatioissa toimivan henkilöstön määrän arvioidaan v. 2020 olevan enimmillään n. 500 henkilötyövuotta.

Pääosa momentin määrärahoista siirretään puolustusvoimien käyttöön. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot budjetoidaan puolustusministeriön pääluokkaan momentille 27.30.20.

YK:n maksamat palkkausmenokorvaukset on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 4 710
EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot -1 391
Irakin koulutusoperaation menot -711
Libanonin kriisinhallintaoperaation menot -398
Muiden käyttösuunnitelmakohtien muutokset 180
Resolute Support -operaatio, Afganistan -379
Suomen Kosovon kriisinhallintajoukkojen menot (KFOR-operaatio) -75
Siirtyvien erien taso (HO 2019) -24
Yhteensä 1 912

2020 talousarvio 53 080 000
2019 talousarvio 51 168 000
2018 tilinpäätös 57 999 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 89/2019 vp (21.11.2019)

Tyhjä elementti, POISTA

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 3 945 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 1 910 000
05. Yhteiset menot 10 819 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 6 881 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menohin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 2 825 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 061 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 14 827 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 547 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 750 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 7 610 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot 1 391 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 514 000
Yhteensä 53 080 000

Selvitysosa:Päätösosan käyttösuunnitelma korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan käyttösuunnitelman.

Talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmaan on lisätty uusi kohta 19. EUNAVFOR MED, jolle ehdotetaan 1 391 000 euroa. Suomen osallistuminen operaatioon jatkuu myös vuonna 2020 enintään 10 esikuntaupseerilla.

Lisäksi talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmakohdasta 01. on vähennetty 765 000 euroa, käyttösuunnitelmakohtaan 05. on lisätty 600 000 euroa, käyttösuunnitelmakohdasta 11. on vähennetty 72 000 euroa, käyttösuunnitelmakohtaan 15. on lisätty 87 000 euroa ja käyttösuunnitelmakohdasta 16. on vähennetty 410 000 euroa. Muutokset johtuvat operaatioiden suunnitteluperusteiden muutoksista.

Muutosten johdosta käyttösuunnitelmakohdasta 09. on vähennetty 831 000 euroa.

2020 talousarvio 53 080 000
2019 IV lisätalousarvio
2019 talousarvio 51 168 000
2018 tilinpäätös 57 999 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 53 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavasta tuesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu, taloudellisesta tukemisesta aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen

5) kansallisen kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 3 945 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 1 910 000
05. Yhteiset menot 10 819 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 6 881 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menohin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 2 825 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 061 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 14 827 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 547 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 750 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 7 610 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot 1 391 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 514 000
Yhteensä 53 080 000

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 3 945 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukkojen menot (KFOR-operaatio) 1 620 000
05. Yhteiset menot 8 609 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 2 581 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 23 395 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 311 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 5 427 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 147 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 120 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 5 020 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot 187 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 514 000
24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot 1 204 000
Yhteensä   53 080 000

Selvitysosa:EUNAVFOR MED Välimeren operaatio Sophia päätettiin 31.3.2020 ja Välimerelle perustettiin uusi sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio EUNAVFOR MED Irini, johon Suomi osallistuu 17.4.2020 alkaen. Momentin käyttösuunnitelmaan on lisätty uusi kohta 24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot, jolle osoitetaan 1 204 000 euroa käyttösuunnitelmakohdasta 19. tehtävällä siirrolla.

Käyttösuunnitelmakohtien 04., 05., 08., 11., 14., 15., 16 ja 18. vähennys aiheutuu operaatioiden menojen kattamisesta edelliseltä vuodelta siirtyneillä erillä. Operaatioista kuluvalta vuodelta vapautuvat määrärahat kohdennetaan käyttösuunnitelmakohtaan 09.

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukkojen menot -290 000
05. Yhteiset menot -2 210 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan -4 300 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin +20 570 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot -750 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot -9 400 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot -400 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) -630 000
18. Irakin koulutusoperaation menot -2 590 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot -1 204 000
24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot +1 204 000
Yhteensä   -

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 53 080 000
2019 tilinpäätös 51 168 000
2018 tilinpäätös 57 999 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 3 945 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukkojen menot (KFOR-operaatio) 1 620 000
05. Yhteiset menot 8 609 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 2 581 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, kansallisesta kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 23 395 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 311 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 5 427 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 147 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 120 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 5 020 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot 187 000
23. Naton Irakin koulutusoperaation menot 514 000
24. EUNAVFOR MED, Irini-operaation menot 1 204 000
Yhteensä   53 080 000

21. Siviilihenkilöstön osallistuminen kriisinhallintaan (kiinteä määräraha)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 16 585 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kriisinhallintatoimintaan ulkomailla osallistuvasta suomalaisesta siviilihenkilöstöstä aiheutuvien menojen ja Suomen siviilikriisinhallintatoiminnasta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen

2) vaalitarkkailijatoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) siviilikriisinhallinnan tehtävissä toimivalle henkilöstölle otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen

4) siviilikriisinhallinnan projekteihin ja koulutukseen

5) siviilikriisinhallintaa rauhanvälittämistä tukevien hankkeiden valtionavustuksiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. Siviilikriisinhallinta 16 335 000
02. Vaalitarkkailijat 250 000
Yhteensä   16 585 000

Selvitysosa:Suomi on osallistunut siviilikriisinhallintaan viime vuosina 100—150 asiantuntijan vuotuisella vahvuudella. Määrärahatasolla Suomi pystyy lähettämään operaatioihin noin 130 asiantuntijaa.

Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiudet budjetoidaan sisäministeriön pääluokkaan momentille 26.01.04.

Momentilta myönnettäviin valtionavustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Järjestöiltä saatavat tulot on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

ISIL:n vastainen koalitio 625
Rauhanvälitys (siirto momentille 24.10.22) -500
Siviilikriisinhallinnan vahvistaminen (HO 2019) 1 100
Yhteensä 1 225

2020 talousarvio 16 585 000
2019 talousarvio 15 360 000
2018 tilinpäätös 14 854 444

Täydentävä talousarvioesitys HE 89/2019 vp (21.11.2019)

Tyhjä elementti, POISTA

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. Siviilikriisinhallinta 16 285 000
02. Vaalitarkkailijat 300 000
Yhteensä   16 585 000

Selvitysosa:Päätösosan käyttösuunnitelma korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan käyttösuunnitelman.

Talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmakohdasta 01. on siirretty 50 000 euroa käyttösuunnitelmakohtaan 02. Muutos johtuu vaalikierrosten lisääntymisestä ja vaalitarkkailijoiden kohonneista kustannuksista.

2020 talousarvio 16 585 000
2019 talousarvio 15 360 000
2018 tilinpäätös 14 854 444

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 16 585 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kriisinhallintatoimintaan ulkomailla osallistuvasta suomalaisesta siviilihenkilöstöstä aiheutuvien menojen ja Suomen siviilikriisinhallintatoiminnasta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen

2) vaalitarkkailijatoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) siviilikriisinhallinnan tehtävissä toimivalle henkilöstölle otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen

4) siviilikriisinhallinnan projekteihin ja koulutukseen

5) siviilikriisinhallintaa rauhanvälittämistä tukevien hankkeiden valtionavustuksiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. Siviilikriisinhallinta 16 285 000
02. Vaalitarkkailijat 300 000
Yhteensä   16 585 000

22. Rauhanvälitys (kiinteä määräraha)

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sellaisen rauhanvälittämistoiminnan menoihin ja siihen liittyvän kapasiteetin vahvistamiseen, johon Suomi osallistuu

2) rauhanvälitystä tukeviin kahdenvälisiin ja monenkeskisiin hankkeisiin

3) kansainvälisissä järjestöissä ja niitä vastaavissa organisaatioissa toimivista asiantuntijoista näille organisaatioille aiheutuvien menojen maksamiseen

4) rauhanvälittämistä tukevien hankkeiden valtionavustuksiin

5) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Rauhanvälitys on osa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Suomen tavoitteena on edistää rauhanvälitystä aktiivisesti ja johdonmukaisesti. Suomi tukee rauhanvälitykseen liittyviä vuoropuheluprosesseja, edistää käynnissä olevien konfliktien ratkaisua sekä vahvistaa rauhanvälitystoimintaa ja rauhanvälityskapasiteettia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Konfliktineston, rauhanvälityksen ja rauhanrakentamisen kyvykkyyden parantaminen (HO 2019 kertaluonteinen) 1 500
Rauhanvälityksen vahvistaminen (HO 2019) 500
Siirto momentilta 24.10.21 500
Yhteensä 2 500

2020 talousarvio 2 500 000