Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 685 272 000 euroa.

Valtuudet

1) Vuonna 2013 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2013—2017 enintään 491 375 000 euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2013 -tilausvaltuus, PVKEH 2013).

2) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien tekniseen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hankintavalmiuteen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2013—2016 enintään 36 130 000 euroa (Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu 2013 -tilausvaltuus, TTK-PROTO 2013).

5) Vuonna 2012 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2012 (PVKEH 2012) -tilausvaltuuden menojen enimmäismäärää lisätään 17 850 000 eurolla 329 550 000 euroon.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen, päätösosan valtuuskohdan kohdat 1) ja 2) korvaavat talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdat 1) ja 2), valtuuskohdan kohta 5) lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdaksi 5), jolloin talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdat 5), 6) ja 7) muuttuvat kohdiksi 6), 7) ja 8). Päätösosan viimeinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan viimeisen kappaleen.

Lisäys 93 677 000 euroa talousarvioesityksen 591 595 000 euroon nähden aiheutuu menojen siirrosta vuoden 2012 kolmannessa lisätalousarvioesityksessä.

Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2013 (PVKEH 2013) -tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys 119 657 000 eurolla ja menojen ajoitusmuutos talousarvioesityksen 371 700 000 euroon nähden aiheutuu puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sisältyvien hankkeiden menoajoituksien ja -määrien muutoksista ja tarkentumisista.

TTK-PROTO 2013 -tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys 2 200 000 eurolla vuonna 2013 talousarvioesityksen 33 930 000 euroon nähden aiheutuu tarkentuneesta tutkimussuunnitelmasta.

PVKEH 2012 -tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen 17 850 000 eurolla aiheutuu varautumisesta tykistöohjushankintaan.

Edellä mainitut tilausvaltuuksien muutokset ja vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen sisältynyt vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuuden muutos huomioon ottaen valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2013 2014 2015 2016 2017— Yhteensä
vuodesta 2013
lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuus   7 436 11 080 9 800 28 900 57 216
Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) -tilausvaltuus 3 227 1 560 580     5 367
Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) -tilausvaltuus 26 950 2 190       29 140
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006) -tilausvaltuus 69 300         69 300
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2007) -tilausvaltuus 18 906 14 496 15 128 5 297   53 827
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2008) -tilausvaltuus 7 610 8 827       16 437
Pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen suorituskyvyn tehostaminen (PKILPU 2008) -tilausvaltuus 8 140 7 437 3 708     19 285
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2009) -tilausvaltuus 198 400 122 455 43 740 18 942   383 537
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2010) -tilausvaltuus 95 859 11 240 4 280     111 379
Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2010 (TTK-PROTO 2010) -tilausvaltuus 1 650         1 650
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2011) -tilausvaltuus 28 178 2 860       31 038
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2012) -tilausvaltuus 85 120 100 600 53 000 16 630   255 350
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 543 340 279 101 131 516 50 669 28 900 1 033 526
             
Uudet tilausvaltuudet            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2013) -tilausvaltuus 77 000 120 775 123 800 144 800 25 000 491 375
Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu 2013 (TTK-PROTO 2013) -tilausvaltuus 8 450 10 040 9 480 8 160   36 130
Uudet tilausvaltuudet yhteensä 85 450 130 815 133 280 152 960 25 000 527 505
             
Valtuudet yhteensä 628 790 409 916 264 796 203 629 53 900 1 561 031

2013 talousarvio 685 272 000
2012 III lisätalousarvio -93 902 000
2012 II lisätalousarvio 10 709 000
2012 talousarvio 725 549 000
2011 tilinpäätös 585 343 000