Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              22. Eräät ympäristömenot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 57 844 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa toteutettaviin Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin seuraavasti:

1) Metsähallituksen hallinnassa olevien kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden ja -kohteiden, erämaa-alueiden sekä julkisten hallintotehtävien hallinnassa olevien kulttuurikohteiden käytön, hoidon, ennallistamisen, seurannan ja opastustoiminnan menoihin sekä yksityisten suojelualueiden hoitomenoihin

2) luonnonsuojelualueilla ja -kohteilla niiden suojelutarkoitusta palvelevaan rakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenojen maksamiseen samoin kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen

3) sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden taloudellinen käyttöaika on yli kolme vuotta

4) tietojärjestelmien, mukaan lukien luonnonsuojeluhallinnolle yhteisten ULJAS-paikkatietojärjestelmien, kehittämiseen ja ylläpitoon.

Lisäksi Metsähallitus saa käyttää näihin julkisiin hallintotehtäviin Metsähallitukselle kertyvät sellaiset julkisten hallintotehtävien tulot, jotka kuuluvat ympäristöministeriön toimialaan.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Toiminnan vaikuttavuustavoitteet ympäristöministeriön toimialan osalta ovat:

  • — Lajien ja luontotyyppien suojelutaso paranee tuoreen tiedon mukaan priorisoiduilla toimenpiteillä
  • — Natura 2000- ja luonnonsuojelualueverkoston luonnontila paranee
  • — Kulttuurihistoriallisen kiinteistövarallisuuden arvo säilyy
  • — Luonnossa virkistäytyminen lisää hyvinvointia ja luonnon arvostusta, jota tuetaan aktiivisella viestinnällä.

Selvitysosa:Ympäristöministeriö asettaa Metsähallituksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet:

Määrälliset tavoitteet

  2017
toteutuma
2018
toteutuma
2019
arvio
2020
tavoite
         
Natura-alueiden tila-arviointien (NATA) päivitysten lukumäärä1) - - - 150
Heikentyneiden elinympäristöjen tilan parantaminen (ha) 5 746 6 219 5 990 7 450
Laji-inventoinnit; esiintymätarkistukset (kpl) 6 409 14 349 9 000 18 000
Kokonaiskäyntimäärät: kansallispuistot ja muut yleisökohteet (kpl) 7 927 492 8 041 019 8 180 000 8 300 000
Luontokeskusten ja maastopalveluiden asiakastyytyväisyys (1—5 arviointiasteikko) 4,34 4,40 4,41 4,42

1) Uusi tavoite

Metsähallitus
  • — osallistuu elinympäristöjen tilan parantamisen toimintaohjelman toteuttamiseen yhteistyössä ELY-keskusten kanssa
  • — parantaa lajien ja luontotyyppien suojelutasoa lisäämällä merkittävästi niihin kohdistuvia suojelu- ja hoitotoimia ja täydentämällä tietopohjaa
  • — osallistuu elinympäristöjen tilan parantamisen toimintaohjelmaan
  • — osallistuu merenhoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon ja kehittää sisävesien monimuotoisuuden suojelua
  • — lisää Natura 2000 - ja muilla suojelualueilla hoito- ja ennallistamistoimia tavoitteena alueiden luonnontilan, kytkeytyneisyyden ja ekosysteemipalveluiden toiminnan parantaminen sekä vastaa koko suojelualueverkon tilan seurannasta
  • — vastaa luonnonsuojelualueiden, luontotyyppien ja lajiston tietojärjestelmien kehittämisestä ja tietosisältöjen laadun parantamisesta mukaan luettuna uhanalaisten lajien tiedonhallinta
  • — ylläpitää ja hoitaa kulttuurihistoriallista kiinteistövarallisuutta valtion kiinteistöstrategian periaatteiden mukaisesti
  • — parantaa luonnonsuojelualueiden ekologista kestävyyttä sekä luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön edellytyksiä muun muassa vähentämällä suunnitelmallisesti suojelualueiden retkeily- ja opastusvarustuksen korjausvelkaa
  • — edistää luonnonsuojelualueiden kiinteistönmuodostusta ja rajojen maastomerkintää
  • — viestii luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja käyttömahdollisuuksista edistäen luonnossa virkistäytymisestä koituvia myönteisiä vaikutuksia.

Metsähallituksen ympäristöministeriön toimialaan kuuluvista julkisista hallintotehtävistä arvioidaan Metsähallitukselle kertyvän tuloja arviolta 5 700 000 euroa, josta noin 300 000 euroa on tarpeettomien kiinteistöjen myyntituottoja.

Muut tunnusluvut

  2017
toteutuma
2018
toteutuma
2019
arvio
2020
esitys
         
Kansallispuistojen määrä (kpl) 40 40 40 40
Muiden luonnonsuojelualueiden määrä (kpl) 579 579 925 1 270
Kansallispuistojen pinta-ala (ha) 1 002 000 1 002 000 1 005 000 1 003 000
Muiden luonnonsuojelualueiden pinta-ala (ha) 982 000 986 000 1 110 000 1 250 000
Muiden luonnonsuojelukohteiden pinta-ala (ha) 830 000 896 000 780 000 650 000
Erämaa-alueiden (12 kpl) pinta-ala (ha) 1 489 000 1 489 000 1 489 000 1 489 000
Erityisesti suojeltavien lajien esiintymien suojelu (kpl) 5 563 6 033 5 600 6 000
Muiden uhanalaisten ja luontodirektiivilajien esiintymien suojelu (kpl) 24 257 27 611 24 500 24 500
Muinaisjäännösten lkm (kpl) 2 269 2 269 2 269 2 269
Suojeltujen rakennusten lukumäärä (kpl) 383 396 383 396
Luontokeskusten ja muiden asiakaspalvelupisteiden määrä (kpl) 25 25 24 24

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
19 kansallispuiston ja luontokohteen kunnostaminen ja kehittäminen -2 770
Autiotupien kehittäminen ja korjausvelan vähentäminen -200
Esteettömien luontokohteiden lisäämiseen Luontopalveluiden kohteisiin -300
Kansallispuistojen ja muiden luonnonsuojelukohteiden reitistöjen opasteisiin ja taukopaikkoihin -360
Korjausvelan vähentäminen -1 500
Luonnonsuojelualueiden ennallistaminen ja hoito 500
Luonnonsuojelualueiden kiinteistönmuodostaminen ja rajojen merkitseminen 500
Luonnonsuojelualueiden korjausvelan vähentäminen 1 000
Luonnonsuojelun rahoituksen kasvattaminen (HO 2019 kertaluonteinen) 19 200
Luonnonsuojelun rahoitus (HO 2019) 7 500
Matkailu 4.0 -hanke -1 240
Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidan laajennus ja perusnäyttelyn uudistus 1 145
Saimaannorpan suojelu -100
Vallisaaren viemäritöiden aikaistus (LTA II 2019) -900
Yhteensä 22 475

2020 talousarvio 57 844 000
2019 II lisätalousarvio 900 000
2019 talousarvio 35 369 000
2018 tilinpäätös 34 760 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 89/2019 vp (21.11.2019)

Momentille myönnetään 57 922 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 78 000 euroa talousarvioesityksen 57 844 000 euroon nähden aiheutuu eläkemaksurakenteen muutoksesta.


2020 talousarvio 57 922 000
2019 IV lisätalousarvio 78 000
2019 II lisätalousarvio 900 000
2019 talousarvio 35 369 000
2018 tilinpäätös 34 760 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Momentille esitetään 57,922 milj. euroa, joka on 22,553 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2019 varsinaisessa talousarviossa. Valiokunta pitää myönteisenä, että Metsähallituksen Luontopalvelut voi panostaa huomattavasti aiempaa enemmän valtion hallinnassa olevien luonnonsuojelualueiden hoitoon ja luonnontilan ennallistamiseen (Helmi-ohjelma), ja siten se on osaltaan pysäyttämässä luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä.

Valiokunta toteaa, että luonnonsuojelualueiden kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina nopeasti. Alueiden kestävyys ja luontoarvojen turvaaminen edellyttävät, että kävijöiden ohjaaminen, reitit ja retkeilyä palvelevat rakenteet ovat kunnossa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Metsähallitus pystyy kehyskaudelle suunnitelluilla lisäyksillä purkamaan hallinnonalan retkeilykohteisiin syntyneen korjausvelan. Vuonna 2020 tarkoitukseen esitetään 19,2 milj. euron tulevaisuusinvestointia, jossa priorisoidaan kulutuskestävyyden kannalta herkkiä luontokohteita ja vilkkaassa käytössä olevia alueita. Näin parannetaan myös luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön edellytyksiä ja samalla paikallistaloutta. Keskeistä on myös edelleen panostaa alueiden käyttöä edistäviin digihankkeisiin.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Metsähallitukselle esitetty merkittävä tasokorotus ei kuitenkaan riitä hoitamaan valtion arvokkaan rakennusperinnön ja arkeologisten kohteiden mittavaa korjausvelkaa (70 milj. euroa). Tähän tulee hakea ratkaisua laajapohjaisen yhteistyön kautta, esimerkiksi valtion kiinteistöstrategian päivityksen yhteydessä.

Valiokunta lisää momentille yhteensä 3 400 000 euroa, josta osoitetaan

  • — 1 300 000 euroa sisävesireiteille satamiin, nuotiopaikkoihin, veneilyyn, matkailuun, melontaan ja retkeilyyn muun muassa Suur-Saimaan kanavareiteillä ja Järvi-Suomessa. Koloveden kansallispuistoon kulkeva Heinäveden kanavareitti kunnostetaan. Tämä pitää sisällään retkisatamien ylläpidon (laiturit, nuotiopaikat ja käymälät) ja myös kunnostuksen Palokissa, Martinsaaressa, Paimensaaressa ja Kermanrannassa sekä Karjalansaaren retkisataman palauttamisen.
  • — 1 050 000 euroa Korvatunturin opastuskeskuksen toiminnan kehittämiseen (200 000 euroa), Etelä-Konneveden (200 000 euroa), Helvetinjärven (100 000 euroa) ja Leivonmäen (100 000 euroa) kansallispuistojen infran ja palvelutarjonnan kehittämiseen, Nuuksion kansallispuiston ja Suomen luontokeskus Haltian resursseihin (200 000 euroa), luontomatkailuun ja ulkoilureittien (pitkospuut, laavut yms.) kunnossapitoon (200 000 euroa) sekä Kuhmossa sijaitsevan Ystävyyden puiston luontopalveluihin (50 000 euroa).
  • — 900 000 euroa kulttuurikohteiden korjausvelan hoitamiseen kiireellisimmissä kohteissa.
  • — 150 000 euroa Kolin kansallispuiston pysäköintialueen ratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 61 322 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa toteutettaviin Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin seuraavasti:

1) Metsähallituksen hallinnassa olevien kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden ja -kohteiden, erämaa-alueiden sekä julkisten hallintotehtävien hallinnassa olevien kulttuurikohteiden käytön, hoidon, ennallistamisen, seurannan ja opastustoiminnan menoihin sekä yksityisten suojelualueiden hoitomenoihin

2) luonnonsuojelualueilla ja -kohteilla niiden suojelutarkoitusta palvelevaan rakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenojen maksamiseen samoin kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen

3) sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden taloudellinen käyttöaika on yli kolme vuotta

4) tietojärjestelmien, mukaan lukien luonnonsuojeluhallinnolle yhteisten ULJAS-paikkatietojärjestelmien, kehittämiseen ja ylläpitoon.

Lisäksi Metsähallitus saa käyttää näihin julkisiin hallintotehtäviin Metsähallitukselle kertyvät sellaiset julkisten hallintotehtävien tulot, jotka kuuluvat ympäristöministeriön toimialaan.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Toiminnan vaikuttavuustavoitteet ympäristöministeriön toimialan osalta ovat:

  • — Lajien ja luontotyyppien suojelutaso paranee tuoreen tiedon mukaan priorisoiduilla toimenpiteillä
  • — Natura 2000- ja luonnonsuojelualueverkoston luonnontila paranee
  • — Kulttuurihistoriallisen kiinteistövarallisuuden arvo säilyy
  • — Luonnossa virkistäytyminen lisää hyvinvointia ja luonnon arvostusta, jota tuetaan aktiivisella viestinnällä.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahaa käytetään vilkkaassa käytössä olevien keskeisten luonnonsuojelualueiden paikoitusalueiden ja sisääntuloväylien kunnostamiseen sekä niihin liittyvien digipalvelujen kehittämiseen, rakennettujen kiinteistöjen energiaremontteihin, mm. öljylämmityksestä luopumiseen, maastoliikenneväylästön kunnostamiseen ja kulttuuriperintökohteiden korjausvelan vähentämiseen sekä em. toimenpiteitä varten tarvittavan rakennuttajaorganisaation vahvistamiseen.


2020 IV lisätalousarvio 10 000 000
2020 talousarvio 61 322 000
2019 tilinpäätös 36 347 000
2018 tilinpäätös 34 760 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 euroa.

 

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 140 000 euroa.

Selvitysosa: Lisäys aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2020 VII lisätalousarvio 140 000
2020 IV lisätalousarvio 10 000 000
2020 talousarvio 61 322 000
2019 tilinpäätös 36 347 000
2018 tilinpäätös 34 760 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 140 000 euroa.