Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto ja tutkimus
         10. Maaseudun kehittäminen
         20. Maa- ja elintarviketalous
         40. Luonnonvaratalous
              51. Kalatalouden edistäminen
         64. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

46. Valtionapu Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 39 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) mukaisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) muuna julkisena rahoitusosuutena Suomen metsäkeskuksen valtionaputoimintaan kuuluvissa EU-hankkeissa

3) Suomen metsäkeskukselle kuuluvien Eläke-Tapio -lisäeläkejärjestelmän vuosimaksuista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Suomen metsäkeskus on metsien kestävää hoitoa ja käyttöä sekä niiden monimuotoisuuden säilyttämistä koskevia tehtäviä hoitava koko maan kattava kehittämis- ja toimeenpano-organisaatio. Suomen metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien tehtävien hoitaminen. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo Suomen metsäkeskusta.

Suomen metsäkeskuksen toiminnan tärkein kohderyhmä ovat yksityismetsänomistajat, jotka omistavat 440 000 metsälöä (12,1 milj. hehtaaria, noin 60 % Suomen metsämaa-alasta). Suomen metsäkeskus valvoo metsätaloutta koskevien lakien noudattamista ja hoitaa muut sille säädetyt viranomaistehtävät, kuten vuosittain n. 130 000 metsänkäyttöilmoituksen ja n. 90 000 Kemera-hakemuksen ja toteutusilmoituksen käsittelyn. Metsäkeskus kerää alueellista metsävaratietoa n. 1,7 milj. hehtaaria sekä neuvoo ja kouluttaa n. 30 000 metsänomistajaa ja metsäalan toimijaa vuosittain. Vuonna 2020 käynnistetään uusi valtakunnalliseen laserkeilausohjelmaan perustuva metsävaratietojen inventointiohjelma, joka parantaa metsävaratiedon laatua ja ajantasaisuutta sekä laajentaa sen hyödyntämismahdollisuuksia.

Metsäkeskuksen toiminnan tuottavuutta parantavia toimenpiteitä ovat toimipaikkaverkoston, sähköisen asioinnin, tietojärjestelmäarkkitehtuurin, metsätiedon hyödyntämisen sekä metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden neuvontapalveluiden kehittäminen.

Pääluokka- ja lukuperusteluissa asetettujen yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden toteuttamiseksi maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2020 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Suomen metsäkeskuksen toiminnalle seuraavat tavoitteet:

Suomen metsäkeskuksen tulostavoitteet

  2018
toteutuma
2019
tulostavoite
2020
tulostavoite
       
1. Taloudellisuustavoitteet      
Metsälain mukaisten ilmoitusten käsittelyn ja päätöksenteon kokonaiskustannukset ilmoitusta kohden, € 16,6 13,3 13,0
Rahoituslain mukaisten NMH-hakemusten käsittelyn kokonaiskustannukset hakemusta kohden, € 104 102 98
Maastotarkastusten yksikkökustannukset €/ha 283 281 280
Metsävaratiedon keruukustannukset €/ha 3,15 4,5 4,5
2. Suoritetavoitteet      
Metsävaratiedon keruutavoite, ha 1 279 000 1 600 000 1 600 000
Vuoden aikana Metsään.fi -palvelua käyttäneet metsänomistajat, kpl 42 271 50 000 60 000
Metsään.fi käyttäjämäärä, yritykset 701 750 750
3. Laatutavoitteet      
Ajantasaisen metsävaratiedon kattavuus yksityismetsien pinta-alasta, % 86,2 90 97
Otantatarkastuksessa rahoituskelpoisuudeltaan hyvien nuoren metsän hoidon hankkeiden osuus suoritepinta-alasta vähintään, % 74,5 92 80
Päätös nuoren metsän hoitohankkeista, viikkoa vireille tulosta 3,7 4,0 4,0

Määrärahalla toteutettavan toiminnan kustannusten (milj. euroa) ja henkilötyövuosien (htv) arvioitu jakautuminen prosesseille

  2018 toteutuma 2019 arvio 2020 arvio
  kustan-
nukset
htv kustan-
nukset
htv kustan-
nukset
htv
             
Metsätieto- ja tarkastuspalvelut 19,6 285 19,6 290 19,1 280
Elinkeinopalvelut 10,5 142 10,2 150 9,7 142
Hallintopalvelut 9,0 51 3,5 36 3,5 35
Kehityspalvelut - - 7,4 28 6,9 27
Yhteensä 39,1 478 40,7 504 39,2 484

2020 talousarvio 39 160 000
2019 talousarvio 39 160 000
2018 tilinpäätös 40 183 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 20/2019 vp (12.12.2019)

Momentille esitetään 39,160 milj. euroa, joka vastaa vuoden 2019 tasoa. Suomen metsäkeskus on johdonmukaisesti sähköistänyt palvelujaan ja pyrkinyt hyödyntämään täysimääräisesti digitalisaation tarjoamat edut. Sen palveluiden kehittämisen tiekartta ulottuu vuoteen 2023. Vuoden 2020 merkittävin uudistus on nykyistä tarkempaan laserkeilaukseen perustuvan valtakunnallisen metsävaratiedon laatua ja ajantasaisuutta parantavan inventointiohjelman käynnistäminen, joka nostaa metsäalan digitalisaation uudelle tasolle. Samalla kuitenkin aiempaa laaja-alaisemman tiedon tuottamiseen tarvittava työmäärä tulee lähes kaksinkertaistumaan.

Valiokunta toteaa, että Suomen metsäkeskuksen toiminnan määrällisen ja laadullisen tason ylläpito samaan aikaan toteutettavan digitiekartan kanssa on iso haaste. Lisäksi työmäärää lisää METSO-ohjelman rahoituksen nostaminen, mikä vaatii nykyistä enemmän mm. toimenpiteiden valmistelua ja maanomistajien informointia. Metsäkeskuksella on myös keskeinen rooli passiivisten metsänomistajien aktivoinnissa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 39 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) mukaisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) muuna julkisena rahoitusosuutena Suomen metsäkeskuksen valtionaputoimintaan kuuluvissa EU-hankkeissa

3) Suomen metsäkeskukselle kuuluvien Eläke-Tapio -lisäeläkejärjestelmän vuosimaksuista aiheutuvien menojen maksamiseen.

 

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 126 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2020 VII lisätalousarvio 126 000
2020 talousarvio 39 160 000
2019 tilinpäätös 39 160 000
2018 tilinpäätös 40 183 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 126 000 euroa.