Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
       12. Sekalaiset tulot
         23. Valtioneuvoston kanslia
              04. EU:lta saatavat muut tulot
              44. Kalastonhoitomaksut
              45. Riistanhoitomaksut
         39. Muut sekalaiset tulot
       15. Lainat
     Määrärahat

Talousarvioesitys 2020

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaPDF-versio

01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 536 970 000 euroa.

Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna tekemät maksupäätökset.

Selvitysosa:EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja kalastuspolitiikan toteuttamiseksi Suomen osuuden Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) arvioidaan olevan yhteensä 537 760 000 euroa. Kun tästä arvioidaan tuloutettavan talousarvion ulkopuoliseen maatalouden interventiorahastoon 790 000 euroa, momentille arvioidaan tuloutuvan 536 970 000 euroa.

Tulokertymässä ei ole otettu huomioon Ahvenanmaan tuloja sen toimivaltaan kuuluvien tehtävien osalta.

Arvio maataloustukirahaston tuloista

  Yhteensä milj. € Vastaavia menoja
momenteilla
     
Talousarvioon    
EU-tulotuki 525,000 30.20.41
EU-yksityisen varastoinnin tuki 1,200 30.20.41
Koulujakelujärjestelmä 5,430 30.20.46
Tuottajaorganisaatiot 3,000 30.20.46
Mehiläistuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen edistäminen (ent. hunajantuotanto) 0,140 30.20.46
Menekinedistäminen 2,200 30.20.46
Yhteensä 536,970  
Maatalouden interventiorahastoon 0,790 Maatalouden
interventiorahastossa
Kaikki yhteensä 537,760  

2020 talousarvio 536 970 000
2019 talousarvio 536 733 000
2018 tilinpäätös 525 166 202

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 536 970 000 euroa.

Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna tekemät maksupäätökset.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU:lta

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 370 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Tulokertymä sisältää Euroopan komission Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksamat välimaksut, joilla korvataan ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa valtion talousarvion momenteilta 30.10.40, 30.10.43, 30.10.64, 30.20.43 ja 30.20.44 maaseuturahaston rahoitusosuuksina maksetut menot.


2020 talousarvio 370 000 000
2019 talousarvio 340 000 000
2018 tilinpäätös 346 034 351

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 370 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

03. Elinkeinokalatalouden kehittämiseen saatavat tulot EU:lta

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 10 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa: Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR) arvioidaan tuloutuvan ohjelmakauden 2014—2020 tuloja yhteensä 10 000 000 euroa.

EU:lta saatavien tulojen mitoituksessa on otettu huomioon myös Ahvenanmaan osuus.


2020 talousarvio 10 000 000
2019 talousarvio 10 000 000
2018 tilinpäätös 12 758 072

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 10 000 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

04. EU:lta saatavat muut tulot

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 340 000 euroa.

Selvitysosa:Momentin tuloina on otettu huomioon EU:lta maa- ja metsätalousministeriön tehtäväalueelle tuloutuvat muut kuin momenteille 12.30.01 ja 12.30.02 sekä laitosten rahoittamiin hankkeisiin liittyvät tulot. Tuloarvioon ei sisälly momentille 30.20.01 nettobudjetoitua kasvintuhoojien kartoitusohjelmien rahoitusta. Tulot kertyvät EU-säädösten mukaisesti.

Arvio tuloista

  Tulot € Momentti
 
Eläintaudit ja kasvintuhoojat, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 652/2014, josta 340 000  
— TSE-, AI-, ASF-ohjelmat ja mikrobilääkeresistenssiseurantaohjelma 171 000 30.20.01
— Rabies-ohjelma 169 000 30.20.20

Momentille tuloutuvat eläintautien osalta EU:n osarahoittamien TSE-, AI-, ASF- ja mikrobilääkeresistenssiseurantaohjelmien sekä rabies-ohjelman tukemisesta EU:lta saatavat tulot.


2020 talousarvio 340 000
2019 talousarvio 558 000
2018 tilinpäätös 455 187

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 340 000 euroa.

20. Maa- ja metsätalousministeriön osuus rahapelitoiminnan tuotosta

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 40 500 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Momentille kertyvät tulot perustuvat arpajaislakiin (1047/2001). Veikkaus Oy:n tuotoista kohdennetaan 4 % hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Tuloja vastaavasti määrärahaa käytetään hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen (mom. 30.10.54). Tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetun valtioneuvoston asetuksen (14/2017) mukaisten käyttötarkoitusten lisäksi määrärahaa voidaan tuloja vastaavasti käyttää 168 000 euroa hevostalouden tutkimukseen (mom. 30.01.05) sekä 240 000 euroa hevostalouden edistämiseen tarkoitettujen avustusten myöntämisestä aiheutuviin kuluihin (mom. 30.01.01).


2020 talousarvio 40 500 000
2019 talousarvio 40 500 000
2018 tilinpäätös 40 585 802

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 40 500 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

 

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentilta vähennetään 13 220 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu Veikkaus Oy:n tuottoarvion muutoksesta.


2020 VII lisätalousarvio -13 220 000
2020 talousarvio 40 500 000
2019 tilinpäätös 40 088 330
2018 tilinpäätös 40 585 802

 

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)

Momentilta vähennetään 13 220 000 euroa.

40. Vesioikeudelliset kalatalousmaksut

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 200 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot kertyvät vesilain (587/2011) 3 luvun 14 ja 22 §:n sekä ympäristönsuojelulain (527/2014) nojalla määrätyistä kalatalousmaksuista sekä muista vastaavista maksuista. Vastaavat menot on merkitty momentille 30.40.20.


2020 talousarvio 3 200 000
2019 talousarvio 3 100 000
2018 tilinpäätös 3 211 512

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 3 200 000 euroa.

41. Tenojoen kalastuslupamaksut

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 620 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot perustuvat Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta annetun lain (176/2017) sekä siihen liittyvien valtioneuvoston asetusten (195/2017 ja 196/2017) mukaisista kalastuslupamaksuista. Vuoden 2019 tulokertymää vastaavista menoista valtiolle kuuluva osuus on merkitty momentille 30.40.22 sekä kalastuskunnille ja muille yksityisille vesialueen omistajille kuuluva osuus momentille 30.40.40.


2020 talousarvio 620 000
2019 talousarvio 500 000
2018 tilinpäätös 1 172 994

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 620 000 euroa.

42. Hirvieläinten metsästysmaksut

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 5 600 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot kertyvät riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 4 §:n mukaisista pyyntilupamaksuista saatavina tuloina. Aikuisen hirven pyyntilupamaksu on 120 euroa ja hirvenvasan 50 euroa. Maksujen taso säilyy ennallaan. Vuonna 2020 arvioidaan hirvien pyyntilupamaksuja tuloutuvan 4,950 milj. euroa ja valkohäntäpeurojen pyyntilupamaksutuloja 0,650 milj. euroa. Tuloja vastaavasti määrärahaa osoitetaan riistavahinkolain (105/2009) mukaisiin menoihin 5,600 milj. euroa momentilla 30.40.41.


2020 talousarvio 5 600 000
2019 talousarvio 5 375 000
2018 tilinpäätös 5 258 780

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 5 600 000 euroa.

44. Kalastonhoitomaksut

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 8 561 000 euroa.

Selvitysosa:Vuonna 2020 kalastonhoitomaksuja arvioidaan kertyvän 8 561 000 euroa. Arvio perustuu vuoden 2018 valtion tilinpäätöksen mukaisiin kalastonhoitomaksujen kertymään.


2020 talousarvio 8 561 000
2019 talousarvio 9 386 000
2018 tilinpäätös 8 561 226

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 8 561 000 euroa.

45. Riistanhoitomaksut

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 11 710 000 euroa.

Selvitysosa:Jokaisen, joka harjoittaa metsästystä tai toimii metsästyslain (615/1993) 30 §:ssä tarkoitettuna metsästyksen johtajana, on metsästysvuosittain suoritettava valtiolle riistanhoitomaksu. Riistanhoitomaksun suuruus on 39 euroa ja alle 18-vuotiailta 20 euroa. Arvioitu metsästäjämäärä vuodelle 2020 on noin 304 400, josta alle 18-vuotiaiden määrä on noin 8 500. Arvioitu kertymä on 11 710 000 euroa. Riistatalouden edistämiseen käytettävät menot on merkitty momentille 30.40.50.


2020 talousarvio 11 710 000
2019 talousarvio 11 751 000
2018 tilinpäätös 11 786 780

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 11 710 000 euroa.

99. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

Selvitysosa:Tulokertymässä otetaan huomioon ne hallinnonalan tulot ja takaisinperinnät, joita varten ei ole erillistä tulomomenttia tai joita ei oteta huomioon nettoutettavina tuloina tai ei voida hyvittää menomomentille. Lisäksi momentille tuloutetaan puutarhakasvien jalostusmaksutulot, joita vastaavat menot on momentilla 30.01.05.


2020 talousarvio 4 000 000
2019 talousarvio 4 800 000
2018 tilinpäätös 9 277 282

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

 

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentilta vähennetään 80 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu puutarhakasvien jalostusmaksujen tuloutuksen muutoksesta.


2020 VII lisätalousarvio -80 000
2020 talousarvio 4 000 000
2019 tilinpäätös 6 552 103
2018 tilinpäätös 9 277 282

 

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)

Momentilta vähennetään 80 000 euroa.