Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       10. Omistajaohjaus
       90. Muut menot

Talousarvioesitys 2019

30. OikeuskanslerinvirastoPDF-versio

Selvitysosa:Tavoitteena on, että oikeuskanslerinviraston harjoittama laillisuusvalvonta on vaikuttavaa, laadukasta ja joutuisaa sekä oikea-aikaista. Oikeuskanslerin harjoittamassa ylimmässä laillisuusvalvonnassa oikeuskanslerin eri toimintamuotoja käytetään ja yhdistellään tarkoituksenmukaisella tavalla, jolloin laillisuusvalvonnan eri keinoista muodostuu yhtenäinen ja johdonmukainen kokonaisuus.

Viikoittain tarkastetaan kaikki valtioneuvoston yleisistuntojen ja tasavallan presidentin esittelyjen lista-asiat. Vuonna 2017 tarkastettiin 1 841 lista-asiaa. Vuosittain pyritään ratkaisemaan vähintään sama määrä kanteluasioita kuin mitä on saapunut.

Kanteluasiat

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
saapuneet 2 346 2 200 2 200
ratkaistut 2 381 2 200 2 200

Saapuneiden kanteluiden määrissä on ollut suurta vuosittaista vaihtelua. Vuonna 2017 kanteluasioiden käsittelyajan mediaani oli 3,2 viikkoa ja keskiarvo 8,7 viikkoa. Vuonna 2017 ns. seuraamusratkaisujen osuus on ollut 10 % selvittämistoimia edellyttäneistä kanteluasioista.

Omat aloitteet ja tarkastukset

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
aloitteet 10 15 15
tarkastukset ja valvontakäynnit 3 30 35

Omista aloitteista ja tarkastus- ja valvontakäynneistä aiheutui vuonna 2017 yhteensä 9 seuraamusta.

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
Rangaistustuomioiden tarkastus 4 279 5 000 5 000

Oikeusrekisterikeskus lähettää annettujen ohjeiden mukaisesti muodostuvan otoksen rangaistustuomioista tarkastettavaksi. Rangaistustuomioiden tarkastuksen perusteella pantiin vuonna 2017 vireille 52 asiaa.

Asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonta

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
saapuneet 631 800 800
tutkitut 674 800 800

01. Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 477 000 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkausten tarkistukset 102
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -1
Toimintamenojen tuottavuussäästö -18
Toimintamenosäästö (HO 2015) -30
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -9
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 29
Vuokramenojen indeksikorotus 2
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -3
Yhteensä 72

2019 talousarvio 3 477 000
2018 I lisätalousarvio 31 000
2018 talousarvio 3 405 000
2017 tilinpäätös 3 467 000