Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       10. Verotus ja tulli
       90. Kuntien tukeminen

Talousarvioesitys 2019

01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 155 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että valtio saa luopua suorasta omistuksestaan Vimana Oy:ssä.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 170 000 euroa siirtona momentilta 26.01.01 rahanpesun torjuntaan ja vähennyksenä 15 000 euroa siirtona momentille 23.01.01 laajennettuun hankintatukeen.

Suostumuksen perusteella Vimana Oy:n osakkeet voidaan luovuttaa valtion kokonaan omistaman SoteDigi Oy:n omistukseen. Omistusjärjestely on yksi vaihtoehtoisista tavoista toteuttaa talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaama valtion omistamien erityistehtäväyhtiöiden SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n yhdistäminen. Ratkaisun myötä valtio luopuisi yhtiön suorasta omistuksesta mutta välillisesti yhtiö jäisi valtion omistukseen. Vimana Oy:tä koskeva omistusrajamuutos edellyttää eduskunnan suostumusta valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain (1368/2007) 3 §:n mukaisesti.


2019 IV lisätalousarvio 155 000
2019 I lisätalousarvio
2019 talousarvio 31 046 000
2018 tilinpäätös 32 193 000
2017 tilinpäätös 30 295 000