Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              88. Osakehankinnat
         10. Liikenneverkko
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2019

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 123/2018 vp (14.9.2018)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Väyläviraston liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittämiseen ja rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle avaamiseen sekä liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden omistajaohjaukseen liittyen:

1) niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtioenemmistöisten yhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia valtio-omisteisia yhtiöitä perustettaessa

2) muiden omistus- ja yritysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjaukseen liittyvien, muiden kuin toimintamenomomentille kuuluvien menojen maksamiseen

3) osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen tai johdannaissopimuksista aiheutuvien välittömien menojen maksamiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutettavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

Selvitysosa:Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevia yhtiöitä ovat Finrail Oy, Air Navigation Services Finland Oy ja Cinia Group Oy. Lisäksi ministeriön toimialaan kuuluu Yleisradio Oy, jonka ohjauksesta vastaa eduskunnan valitsema hallintoneuvosto. Liikenne- ja viestintäministeriössä on vuonna 2017 alkanut kaksi merkittävää hanketta, jotka lisäisivät ministeriön toimialaan kuuluvien yhtiöiden määrää. Toisessa hankkeessa Väyläviraston nykyiset tie-, meri- ja rautatieliikenteen liikenteenohjaustoiminnot yhtiöitetään valtion kokonaan omistamaksi erityistehtäväyhtiöksi 1.1.2019 alkaen. Uusi liikenteenohjausyhtiö ja valtion nykyiset liikenteenohjausyhtiöt Air Navigation Services Finland Oy ja Finrail Oy muodostavat vuoden 2019 alussa konsernin, jossa tytäryhtiöt vastaavat liikennemuotokohtaisesti liikenteenohjauspalveluista. Konsernin omistajaohjaus tulee liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle. Toisessa hankkeessa rautateiden henkilöliikenne on tarkoitus avata kilpailulle. Kilpailun avaaminen edellyttää kilpailuneutraalien olosuhteiden luomista rautatiemarkkinoille, minkä toteuttamiseksi VR-Yhtymä Oy:stä eriytettäisiin kolme erillistä valtionyhtiötä: kalustoyhtiö, kunnossapitoyhtiö sekä kiinteistöyhtiö. Perustettavien erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjaus tulisi liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle.

Omistus- ja yritysjärjestelyistä ja osakemyynneistä aiheutuvia tai niihin liittyviä menoja ovat järjestelyistä ja toimenpiteistä sekä niiden valmistelusta aiheutuvien kustannusten lisäksi sellaiset kauppahinnan osittaiset palautukset, jotka perustuvat kauppakirjassa oleviin hinnantarkistusta tai myyjän maksettavaksi tulevia korvauksia koskeviin sopimusehtoihin. Omistajaohjaukseen liittyviä menoja ovat osakkeiden ja arvo-osuuksien hallinnointikustannukset, ministeriön tarvitsemien neuvonantaja- ja koulutuspalvelujen kustannukset, omistajaohjauksen toimiala- ja yritysjärjestelyosaamisen ylläpitämiseen liittyvät kustannukset sekä omistajien keskinäiseen yhteistyöhön liittyvät ja muut vastaavat kustannukset.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tasomuutos -1 000
Yhteensä -1 000

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2019 talousarvio 1 000 000
2018 talousarvio 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 31/2018 vp (21.12.2018)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Väyläviraston liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittämiseen ja rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle avaamiseen sekä liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden omistajaohjaukseen liittyen:

1) niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtioenemmistöisten yhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia valtio-omisteisia yhtiöitä perustettaessa

2) muiden omistus- ja yritysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjaukseen liittyvien, muiden kuin toimintamenomomentille kuuluvien menojen maksamiseen

3) osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen tai johdannaissopimuksista aiheutuvien välittömien menojen maksamiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutettavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

IV lisätalousarvioesitys HE 67/2019 vp (31.10.2019)

Momentille myönnetään lisäystä 102 000 000 euroa.

Lisäksi momentin perustelut muutetaan seuraaviksi siten, että määrärahaa saa käyttää sijoituksiin Pohjolan Rautatiet Oy:n tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavien hankeyhtiöiden osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Maksettavaa pääomaa saa käyttää Pohjolan Rautatiet Oy:ssä, sen tytäryhtiöissä tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavissa hankeyhtiöissä Turun ja Tampereen suunnan suunnittelukustannusten kattamiseen ja toiminnan organisoinnista syntyviin sekä muihin kustannuksiin. Valtion omistusosuuden suunnitteluyhtiöissä tulee olla vähintään 51 prosenttia. Pääomituksen edellytyksenä on, että kaupungit ja muut mahdolliset hyötyvät julkisyhteisöt sitoutuvat maksamaan syntyviä suunnittelun kokonaiskustannuksia siten, että valtion osuudeksi niistä jää enintään 51 prosenttia. Hankeyhtiöissä voisi olla myös muita osakkaita edellyttäen, että yhtiössä säilyisi julkisomisteinen määräenemmistö. Valtio ei luovuta miltään osin päätösvaltaansa perustettavalle hankeyhtiölle taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa.

Enintään 1 000 000 euroa saa käyttää liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan liittyviin yritys- ja omistusjärjestelyihin, yhtiöittämisiin, niitä valmisteleviin toimenpiteisiin sekä toimialan yhtiöiden omistajaohjaukseen liittyen:

1) niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtioenemmistöisten yhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia valtioenemmistöomisteisia yhtiöitä perustettaessa

2) muiden omistus- ja yritysjärjestelyistä, yhtiöittämisistä ja niiden valmistelusta sekä toimeenpanosta aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjaukseen liittyvien, muiden kuin toimintamenomomentille kuuluvien menojen maksamiseen

3) osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen tai johdannaissopimuksista aiheutuvien välittömien menojen maksamiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutettavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

Selvitysosa:Valtion omistama Pohjolan Rautatiet Oy perustettiin vuonna 2019 muun muassa suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Valtio on pääomittanut yhtiötä osakkein, joiden myyntitulot olivat varainsiirtoverojen jälkeen 102 700 000 euroa 1.3.2019. Pohjolan Rautatiet Oy tulouttaa valtiolle 102 000 000 euroa. Järjestelyllä pyritään varmistamaan pääoman säilyminen ja minimoimaan pääoman säilyttämiseen liittyviä kustannuksia sekä riskejä.

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää alustavat neuvottelut raideliikenneinvestoinneista hyötyvien kuntien ja muiden julkisyhteisöjen kanssa Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Suomi-rata -hankeyhtiön perustamiseksi toteuttamaan infrastruktuurihankkeiden suunnittelua. Valtion rahoituksella on tarkoitus kattaa enintään 51 % infrastruktuurihankkeiden suunnittelun kustannuksista sekä muista yhtiön toiminnan edellyttämistä kustannuksista. Tarkoitus on, että valtio omistaisi hankeyhtiöistä perustamisvaiheessa vähintään 51 %.

Yhtiöt on tarkoitus perustaa ja pääomittaa vasta sen jälkeen, kun valtio ja kunnat ja mahdollisesti muut hankkeesta hyötyvät julkisyhteisöt ovat päässeet neuvottelutulokseen suunnittelun rahoittamisesta, lähtökohdista hankkeiden suunnittelulle ja suunnittelun ohjaamisesta koskevasta yhteistyöstä ja hyötyjen selvittämisestä.

Tarkoitus on, että Tampereen suunnan hankeyhtiö Suomi-rataan osoitettaisiin enintään 76 500 000 euroa ja hankeyhtiö Turun tunnin junaan enintään 38 250 000 euroa suunnittelukustannusten kattamiseen sekä hankeyhtiöiden toiminnan organisoinnista syntyviin ja muihin kustannuksiin enintään 3 650 000 euroa. Hankeyhtiöiden rahoituksessa on huomioitu vuoden 2020 talousarvioesitykseen ehdotettu 15 700 000 euron pääomitus momentilta 31.01.88.

Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevia yhtiöitä ovat Traffic Management Finland Oy, Cinia Oy ja Pohjolan Rautatiet Oy. Lisäksi ministeriön toimialaan kuuluu Yleisradio Oy, jonka ohjauksesta vastaa eduskunnan valitsema hallintoneuvosto.

Omistus- ja yritysjärjestelyistä, yhtiöittämisistä ja niiden valmistelusta sekä toimeenpanosta ja osakemyynneistä aiheutuvia tai niihin liittyviä menoja ovat järjestelyistä ja toimenpiteistä sekä niiden valmistelusta aiheutuvien kustannusten lisäksi sellaiset kauppahinnan osittaiset palautukset, jotka perustuvat kauppakirjassa oleviin hinnantarkistusta tai myyjän maksettavaksi tulevia korvauksia koskeviin sopimusehtoihin. Omistajaohjaukseen liittyviä menoja ovat osakkeiden ja arvo-osuuksien hallinnointikustannukset, ministeriön tarvitsemien neuvonantaja- ja koulutuspalvelujen kustannukset, omistajaohjauksen toimiala- ja yritysjärjestelyosaamisen ylläpitämiseen liittyvät kustannukset sekä omistajien keskinäiseen yhteistyöhön liittyvät ja muut vastaavat kustannukset.

Vastaavat tulot on budjetoitu momentille 13.03.01.

2019 IV lisätalousarvio 102 000 000
2019 talousarvio 1 000 000
2018 tilinpäätös 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 18/2019 vp (20.11.2019)