Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Tuloarviot

Talousarvioesitys 2018

10. Sotilaallinen maanpuolustusPDF-versio

01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Määrärahaa saa käyttää myös:

2) enintään 1 600 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen.

Selvitysosa:Päätösosan kappaleen kohta 2) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 2).

Asuntosubventiomäärärahan vähentäminen 1 000 000 eurolla talousarvioesityksen 2 600 000 euroon nähden aiheutuu määrärahatarpeen tarkentumisesta.


2018 talousarvio 1 941 231 000
2017 III lisätalousarvio -472 000
2017 I lisätalousarvio -10 270 000
2017 talousarvio 1 914 331 000
2016 tilinpäätös 1 899 710 000

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v)

Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään 128 243 000 euroa.

Valtuus

1) Vuonna 2018 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi Puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2018—2027 enintään 1 608 060 000 euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2018) -tilausvaltuus).

PVKEH 2018 -tilausvaltuuden enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2018 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan kolmannen kappaleen ja päätösosan valtuuskohdan kohta 1) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdan 1).

Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen on talousarvioesityksen 131 993 000 euroon nähden vähennetty 3 750 000 euroa johtuen hankintojen budjetoimisesta tilausvaltuudeksi.

Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2018) -tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen 10 950 000 eurolla talousarvioesityksen 1 597 110 000 euroon nähden aiheutuu tilausvaltuuteen suunniteltujen hankintojen tarkentumisesta. Tilausvaltuuteen on lisätty mm. sukellusveneentorjuntakyvyn kehittämiseen liittyviä hankintoja ja vähennetty pintatorjuntaohjuksen hankintaan suunniteltua rahoitusta.

Tilausvaltuuteen ehdotettava muutos toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Edellä mainitun tilausvaltuuden muutoksen johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavaksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019 2020 2021 2022— Yhteensä
vuodesta 2018
lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuus 19 100         19 100
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2012) -tilausvaltuus 6 057 5 000       11 057
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2014) -tilausvaltuus 49 950 51 000 22 000     122 950
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2015) -tilausvaltuus 19 025 12 500       31 525
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2016) -tilausvaltuus 54 900 12 000 12 355     79 255
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2017) -tilausvaltuus 85 635 116 313 95 723 27 299 99 130 424 100
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 234 667 196 813 130 078 27 299 99 130 687 987
             
Uusi tilausvaltuus            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2018) -tilausvaltuus 115 190 370 080 270 210 249 490 603 090 1 608 060
Uusi tilausvaltuus yhteensä 115 190 370 080 270 210 249 490 603 090 1 608 060
             
Valtuudet yhteensä 349 857 566 893 400 288 276 789 702 220 2 296 047

2018 talousarvio 478 100 000
2017 III lisätalousarvio 7 429 000
2017 I lisätalousarvio 16 753 000
2017 talousarvio 475 173 000
2016 tilinpäätös 559 617 000