Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
         10. Kriisinhallinta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 52 563 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden taloudelliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu

5) kansallisen kriisinhallinnan veteraanikortista aiheutuviin menoihin.

Käyttösuunnitelma (euroa)

     
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 1 990 000
05. Yhteiset menot 8 241 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 860 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 4 500 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 150 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 21 765 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 248 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 1 192 000
18. Irakin koulutusoperaation menot 10 943 000
19. EUNAVFOR MED, Välimeren operaation menot 1 422 000
20. Golanin kriisinhallintaoperaation menot (UNDOF) 252 000
Yhteensä   52 563 000

Selvitysosa:Operaatioiden määrärahat on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin osallistumisesta vuonna 2018 on tehty sotilaallisen kriisinhallintalain mukainen tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko-ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan linjaus. Näissä operaatioissa toimivan henkilöstön määrän arvioidaan vuonna 2018 olevan enimmillään noin 520 henkilötyövuotta.

Pääosa momentin määrärahoista siirretään puolustusvoimien käyttöön. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot budjetoidaan puolustusministeriön pääluokkaan momentille 27.30.20.

YK:n maksamat palkkausmenokorvaukset on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Käyttösuunnitelmakohdan 09. poisto -402
Tasomuutos 3 191
Yhteensä 2 789

2018 talousarvio 52 563 000
2017 I lisätalousarvio 3 155 000
2017 talousarvio 49 774 000
2016 tilinpäätös 56 446 000