Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

38. Valtionavustus valinnanvapauden pilottihankkeiden kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauden pilottihankkeiden sekä henkilökohtaisen budjetin pilottihankkeiden osalta voidaan tehdä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja yhteensä enintään 199 000 000 euroa.

Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.

Selvitysosa:Vuosina 2018—2021 toteutettavien valinnanvapauden pilottihankkeiden kokonaisrahoitusta ehdotetaan lisättäväksi 100 milj. eurolla ja muutettavaksi pilottihankkeiden rahoitus valtuuteen perustuvaksi. Vuoden 2018 varsinaisessa talousarviossa valinnanvapauden pilottihankkeiden kustannuksiin on myönnetty 100 milj. euroa. Tämän lisäksi valtuuden käytöstä arvioidaan aiheutuvan 14 milj. euroa vuonna 2019, 58 milj. euroa vuonna 2020 ja 28 milj. euroa vuonna 2021.

Vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa määräraha myönnettiin kolmevuotisena siirtomäärärahana, mutta vuoden 2018 talousarviossa määräraha on myönnetty kaksivuotisena siirtomäärärahana.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2018 talousarvio 100 000 000
2017 tilinpäätös 30 000 000