Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

10. Maaseudun kehittäminenPDF-versio

40. Maatalouden aloittamis- ja investointiavustukset (siirtomääräraha 3 v)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2018 saa tehdä ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 80 250 000 eurolla. Mikäli ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvaa vuoden 2017 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2018.

Selvitysosa:Valtuus on mitoitettu vuoden 2018 talousarviossa 67 500 000 euroksi. Momentin valtuutta korotetaan 12 750 000 eurolla. Ohjelmakauden 2014—2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman (maaseutuohjelma) rahoituskehyksen mukaisesta myöntämisvaltuudesta on jäänyt käyttämättä vuosilta 2015 ja 2016 yhteensä 12 750 000 euroa. Valtuuden uudelleenbudjetointi tarvitaan maaseutuohjelman toimenpiteiden täysimääräiseksi toteuttamiseksi.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (milj. euroa)

  2018 2019 2020 2021 2022— Yhteensä
vuodesta
2018 lähtien
             
Ennen vuotta 2018 tehdyt sitoumukset 70,6 28,1 4,8 - - 103,5
Vuoden 2018 sitoumukset1) 27,9 37,2 23,2 4,6 - 92,9
Menot yhteensä 98,52) 65,3 28,0 4,6 - 196,4

1) Vuoden 2018 sitoumuksissa on otettu huomioon edelliseltä vuodelta siirtyvä valtuus.

2) Vuonna 2018 menoista arvioidaan rahoitettavan 23,2 milj. euroa edelliseltä vuodelta siirtyneellä määrärahalla

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2018 talousarvio 75 276 000
2017 tilinpäätös 71 976 000
2016 tilinpäätös 54 800 000

44. Maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen (siirtomääräraha 3 v)

Vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 440 000 euroa.

Selvitysosa:Vuoden 2016 kolmannessa lisätalousarviossa momentille myönnettyä määrärahaa on tarpeen käyttää maataloustuotannon toimintaedellytysten turvaamiseen osana elintarvikkeiden viennin edistämisen toimenpiteitä ja elintarvikeyritysten kansainvälistymistä lisääviä hankkeita. Toimenpiteiden toteuttamiseksi momentille 30.20.47 ehdotetaan peruutettua määrärahaa vastaavasti 1 440 000 euroa.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2017 tilinpäätös
2016 tilinpäätös 35 000 000

64. EU:n ja valtion rahoitusosuus alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2018 saa tehdä ohjelmakauteen 2014—2020 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 121 818 000 eurolla, josta osoitetaan 29 725 000 euroa paikalliseen kehittämiseen liittyviä toimia varten ja 92 093 000 euroa muita tältä momentilta rahoitettavia toimia varten.

Selvitysosa:Valtuus on mitoitettu vuoden 2018 talousarviossa 118 500 000 euroksi. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneista, keskeytyneistä ja toteutumatta jääneistä yritys- ja hanketuista on peruuntunut valtuutta 3 318 000 euroa, josta on peruuntunut 925 000 euroa paikalliseen kehittämiseen liittyvistä toimista ja 2 393 000 euroa muista tältä momentilta rahoitettavista toimista. Peruuntunut valtuus ei sisällä valtakunnallisia hankkeita, alueiden välisiä hankkeita, vesiensuojeluhankkeita, Leader-ryhmien yhteishankkeita ja toimintarahaa eikä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman täysimääräisen käytön edistämiseksi.

Valtuuden lisäys (milj. euroa)

  Talousarvio Lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi 2014—2020), josta      
— EU-osuus 54,238 1,529 55,767
— valtion osuus 64,262 1,789 66,051
Kaikki yhteensä 118,500 3,318 121,818

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2018 talousarvio 136 800 000
2017 tilinpäätös 126 821 126
2016 tilinpäätös 40 650 185