Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

30. Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäiseminen (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuslain nojalla kokeiluhankkeeseen talousongelmaisten vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisemiseen

2) kulutusmenojen maksamiseen

3) yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Avustuksen määrä on enintään 50 % hankkeen talous- ja asumisneuvonnan aiheuttamista kustannuksista. Takuusäätiön projektipäälliköstä aiheutuvien menojen osalta avustus on 100 %.

Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen hakijalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Talousongelmaisten vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäiseminen -kokeiluhankkeen tavoitteena on yksityisissä ja ARA:n vuokra-asunnoissa asuvien talouden hallinnan ongelmista kärsivien asukkaiden vuokravelkojen sekä häätöjen vähentäminen, luotto- ja vakuutuskelpoisuuden palauttaminen sekä kotitalouksien kannustaminen muuttamaan pysyvämmin talouden- ja elämänhallintaa. Hankkeessa asumis- ja talousneuvonta, jalkautuva talousohjaus, maksuohjelmat, vakuutusturva, pienlainoitus ja kuntoutus organisoidaan yhtenäisesti ja joustavasti toimivaksi asiakastyön kokonaisuudeksi. Tuki suunnataan talous- ja asumisneuvonnan antamiseen tarvittaviin resursseihin, talouden hallinnan työkalujen kehittämiseen sekä hankekokonaisuuden hallinnointiin.

2018 talousarvio 1 000 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Valiokunta pitää uutta momenttia ja sille esitettävää 1 milj. euron määrärahaa tarpeellisena. Momentilta rahoitettavan kolmevuotisen kokeiluhankkeen tavoitteena on talouden hallinnan ongelmista kärsivien vuokralaisten (yksityiset ja ARA-vuokra) vuokravelkojen ja häätöjen vähentäminen, luotto- ja vakuutuskelpoisuuden palauttaminen sekä kotitalouksien kannustaminen muuttamaan pysyvästi talouden- ja elämänhallintaa. Hanke pyrkii osaltaan asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn.

Valiokunta pitää myös perusteltuna valtion asuntorahaston varoista osoitettua 900 000 euron avustusta asumisneuvojatoiminnan jatkamiseen.

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)