Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

50. Sää-, meri- ja ilmastopalvelutPDF-versio

Selvitysosa:Ilmatieteen laitoksen tuottamalla tiedolla ilmakehästä ja meristä sekä sää-, meri- ja ilmastopalveluilla edistetään turvallisuutta, hyvinvointia ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla ja poikkihallinnollisesti. Laitos on myös keskeisessä roolissa yhteiskunnan ilmastonmuutoksen sopeutumiseen tarvittavan perustiedon tuottamisessa.

Luvun nimike on muutettu.

01. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 45 184 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Etelämanner-toiminnasta aiheutuviin menoihin

2) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

3) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Valtuus

Ilmatieteen laitos oikeutetaan solmimaan Mars-tutkimusta koskevan METNET/MOI-hankkeen edellyttämiä sopimuksia siten, että niistä aiheutuu menoja aiemmat sitoumukset mukaan lukien enintään 3 569 000 euroa.

Valtuutta saa käyttää METNET/MOI-avaruustutkimusohjelman hallinto- ja yleiskuluihin sekä enintään seitsemää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenoihin.

Selvitysosa:Ilmatieteen laitos tuottaa havainto- ja tutkimustietoa ilmastosta, ilmakehästä ja meristä sekä tarjoaa sää-, meri- ja ilmastopalveluja.

Ilmatieteen laitoksen tehtävänä on muun muassa

  • — tuottaa sääpalveluita ja fysikaalisia meripalveluita maan yleisen turvallisuuden, liikenteen, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin
  • — hankkia ja ylläpitää luotettavaa tietoa ilmakehän ja merien fysikaalisesta tilasta ja kemiallisesta koostumuksesta sekä niiden vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla ja kansainvälisesti
  • — tehdä ja edistää ilmatieteellistä tutkimusta, ilmastonmuutostutkimusta, fysikaalista merentutkimusta, polaarialueiden ja lähiavaruuden tutkimusta sekä muuta alaan läheisesti liittyvää tutkimusta.

Ilmatieteen laitoksen rooli hallinnonalan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamisessa ja painopisteiden toteuttamisessa on edistää sää-, olosuhde- ja varoituspalveluillaan erityisesti liikenteen ja viestinnän sujuvuutta, toimintavarmuutta ja turvallisuutta, tukea avoimen datan tuotannolla innovatiivisten sää- ja ilmastodataan perustuvien palvelumarkkinoiden syntymistä sekä luoda edellytyksiä reaaliaikaisten, laadukkaiden, turvallisten, ennakoitavien ja esteettömien palvelujen tuottamiselle.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa alustavasti Ilmatieteen laitokselle vuodelle 2017 seuraavat keskeiset toiminnalliset tavoitteet, jotka tukevat pääluokkaperusteluissa asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita sekä hallinnonalalle asetettuja muita tavoitteita.

Tulostavoite 2015
toteutuma
2016
tavoite
2017
tavoite
       
TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA      
1. Liikenteen ja viestinnän palvelumarkkinat ja palvelut    
Sää-, olosuhde- ja varoituspalvelut ovat edistäneet liikenteen ja viestinnän sujuvuutta ja toimintavarmuutta.      
Sidosryhmien tyytyväisyys (asteikko 1—5) 4,02 4.0 4,0
Sää- ja meripalveluiden toimitusvarmuus, % 99,76 99 99
Sääennusteiden laatua on parannettu ja ennakointiaikaa kasvatettu.      
Sääennusteiden osuvuus, % 83,1 81,0 81,7
Sateen ennustettavuus etukäteen, tuntia 104,8 104 105
TUTKIMUS      
Tutkimus on ollut kansainvälisesti korkeatasoista ja ulkopuolista tutkimusrahoitusta on hyödynnetty tehokkaasti.      
Ulkopuolinen tutkimusrahoituksen määrä/vuosi, 1 000 euroa (60 %:n mukaan) 15 071 14 400 15 500
Kansainvälisesti ennakkotarkastetut artikkelit, lkm 354 320 330
TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS      
Hallinnonalan toiminnan tuottavuutta parannetaan.      
Liiketaloudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % 103 102 102
Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % 91 100 100
Ulkopuolisen rahoituksen osuus yhteisrahoitteisen tutkimustoiminnan kustannuksista, % 61 60 60
Työn tuottavuuden kehittyminen, % 4,11 1 1
Kokonaistuottavuuden kehittyminen, % 2,75 2 2

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina maksullisen palvelun tulot, EU:lta ja muilta yhteistyöosapuolilta saatavat yhteisrahoitteisten sopimustutkimusten tulot ja muut tulot. Etelämanner-toimintaan on varattu 849 000 euroa. Suomen Etelämanner-toiminta perustuu kansainväliseen sopimukseen. Säätutkaverkoston korvausinvestointeihin on varattu 1 000 000 euroa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 71 812 69 452 71 414
Bruttotulot 25 675 25 100 26 230
Nettomenot 46 137 44 352 45 184
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 494    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 12 285    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Tuotot      
Julkisoikeudelliset suoritteet 1 445 1 500 1 490
Liiketaloudelliset suoritteet 5 104 5 100 5 000
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet 4 206 4 100 4 240
Tuotot yhteensä 10 755 10 700 10 730
       
Kustannukset      
Julkisoikeudelliset suoritteet 1 595 1 500 1 490
Liiketaloudelliset suoritteet 4 943 5 000 4 920
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet 4 216 4 100 4 240
Kustannukset yhteensä 10 754 10 600 10 650
       
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-)      
Julkisoikeudelliset suoritteet -150 - -
Liiketaloudelliset suoritteet 161 100 80
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet -10 - -
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-) yhteensä 1 100 80
       
Kustannusvastaavuus, %      
Julkisoikeudelliset suoritteet 91 100 100
Liiketaloudelliset suoritteet 103 102 102
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet 100 100 100
Kustannusvastaavuus, % yhteensä 100 101 101

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 9 133 8 500 9 300
— EU:lta saatava rahoitus 3 352 3 500 3 700
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 2 587 2 400 2 500
Tuotot yhteensä 15 072 14 400 15 500
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 24 622 24 000 25 800
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -9 550 -9 600 -10 300
Omarahoitusosuus, % 39 40 40

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 2018 2019 2020— Yhteensä vuodesta 2017 lähtien
           
Vuonna 2016 tai sen jälkeen tehtävät sitoumukset 430 430 440 1 505 2 805

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut 534
Suurteholaskimen uusiminen, ajoituksen muutos 2 000
Säätutkaverkoston korvausinvestoinnit 1 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -20
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -10
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -384
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 3
Palkkaliukumasäästö -48
Palkkausten tarkistukset -61
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -191
Strategisen tutkimuksen rahoitusväline (siirto momentille 29.40.54) -1 319
Toimintamenojen tuottavuussäästö -209
Toimintamenosäästö (HO 2015) -190
Työajan pidentäminen (Kiky) -269
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -41
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -232
Tasomuutos 269
Yhteensä 832

2017 talousarvio 45 184 000
2016 II lisätalousarvio -229 000
2016 talousarvio 44 352 000
2015 tilinpäätös 48 928 000