Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2017

01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 230 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Lisämääräraha käytetään sote-järjestämislain edellyttämän sote-ohjausyksikön perustamiseen.

Yleissitovien työehtosopimusten kääntäminen on siirtynyt 1.3.2015 VNHY:n hoidettavaksi, minkä vuoksi momentin päätösosan kohta 5) on poistettu.


2017 I lisätalousarvio 230 000
2017 talousarvio 30 970 000
2016 tilinpäätös 28 764 000
2015 tilinpäätös 30 569 000