Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

20. RajavartiolaitosPDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Selvitysosa:Rajavartiolaitos toimii sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden alueilla. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija. Rajavartiolaitoksen tavoitteina on ylläpitää rajaturvallisuutta, varmistaa sujuva rajaliikenne, lisätä merellistä turvallisuutta, osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen ja tuoda viranomaisapua rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille. Rajavartiolaitos toimii maalla, merellä ja ilmassa, turvana kaikissa oloissa.

Rajavartiolaitoksen toimintaan vaikuttavat merkittävimmin tilanne Venäjällä ja Itämeren alueella sekä hallituksen toimenpiteet julkisen talouden vakauttamiseksi.

Rajavartiolaitoksen tavoitteena on vahvistaa sisäistä ja ulkoista turvallisuutta itärajalla. Rajanylitysliikenne pidetään turvallisena. Rajavartiolaitos pitää kriisivalmiuden ja kyvyn sotilaalliseen maanpuolustukseen korkealla tasolla sekä varautuu hybridiuhkiin.

Itämeren pitäminen turvallisena on Suomelle tärkeää. Parannetaan kykyä hallita monialaonnettomuuksia ja turvallisuusuhkia merellä. Rajavartiolaitos varautuu ottamaan vastaan ympäristöonnettomuuksien operatiivisen johtovastuun avomerellä.

EU:n yhdennetyn rajaturvallisuusjärjestelmän ja meripolitiikan kehitykseen vaikuttaminen on Rajavartiolaitokselle tärkeää. Rajavartiolaitos osallistuu Euroopan rajaturvallisuusviraston koordinoimiin operaatioihin EU:n ulkorajoilla ja muuhun kansainväliseen toimintaan osoittamalla niihin henkilöstöä ja kalustoa (Rajavartiolaki 578/2005 15 a—c §).

Muuttuneessa turvallisuustilanteessa itsenäisesti hoidetun ja uskottavan ulkorajavalvonnan merkitys korostuu. Julkishallinnon säästöt yhdessä kustannustason nousun kanssa kaventavat merkittävästi Rajavartiolaitoksen talouden liikkumavaraa. Parhaillaan toimeenpantavan Rajavartiolaitoksen talouden sopeuttamisohjelman lisäksi suunnitellaan kehyskauden loppuun saakka jatkuvat uudet sopeuttamistoimet ja aloitetaan niiden toimeenpano.

01. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 230 479 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 §:n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

2) Merivartiomuseon toiminnan tukemiseen

3) viranomaisveneen konseptiveneen hankintamenoihin.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa Rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Laatu ja palvelukyky (ind) 96 96 96
Tuottavuus (ind) 120 122 123
Taloudellisuus (ind) 111 119 123
Henkilötyövuodet 2 679 2 664 2 665
Kustannukset (milj. euroa) 257,0 247,6 247,6
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen

Suomen rajavalvonta on järjestetty tehokkaasti. Rajavalvonnan tilannetietoisuus mahdollistaa resurssien tehokkaan käytön. Kaikki Schengen-alueen ulkorajan ylittävät henkilöt tarkastetaan. Schengen-alueen sisärajoilla ylläpidetään valmius rajatarkastusten palauttamiseen. Maahantulo ja maastalähtö vastoin säädettyä järjestystä paljastetaan. Luvattomat rajanylitykset ja muu laiton toiminta paljastetaan rajanylityspaikkojen välialueilla. Ulkorajat ylittävään rikollisuuteen puututaan tehokkaasti.

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen(1—5) 4,0 3,9 3,9
Yhdyshenkilötoiminta ja kansainväliset operaatiot      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,4 3,8 3,8
Yhdyshenkilötoiminnan perusteella estetyt luvattomat rajanylitykset (kpl) 3 071 4 030 4 037
Yhteistyö naapurimaiden viranomaisten kanssa      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,2 3,5 3,5
Rajavalvonta      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,9 4,0 3,9
— Rajatarkastusten kattavuus saapuva (1—5) 5,0 5,0 5,0
— Rajatilannekuvan laatu (1—5) 3,9 3,7 3,7
— Rajatarkastusten laatu (1—5) 1,8 2,4 2,3
— Rajatapahtumien estäminen (1—5) 3,9 3,9 3,8
— Rajatapahtumien paljastaminen (1—5) 4,0 3,1 3,0
— Rajatarkastusten oikeusturva (1—5) 5,0 4,9 4,9
— Laittoman maahantulon järjestämisten ja ihmiskaupparikosten selvitystaso (1—5) 2,8 4,5 4,5
— Rikostorjunnan oikeusturva (1—5) 4,9 4,8 4,8
Partiointi (h) 243 323 236 035 232 612
Tekninen valvonta (h) 1 616 272 1 637 000 1 637 000
Rajatarkastukset (milj. hlöä) 13,8 13,8 14,4
Pääsyn epääminen (kpl) 861 898 913
Käännyttämispäätös (kpl) 217 225 232
Rikosilmoitus (kpl) 1 125 1 244 1 298
Valtionrajarikos (kpl) 338 337 396
Laittoman maahantulon järjestäminen ja ihmiskauppa (kpl) 226 173 179
Muu rikos tai rikkomus (kpl) 3 485 3 885 3 940
Rajaturvallisuuden ylläpitäminen      
Kustannukset (milj. euroa) ko. vuoden hintatasossa 230,8 223,3 223,8
Henkilötyövuodet 2 407 2 403 2 409
Tuottavuus (ind) 123 124 126
Taloudellisuus (ind) 113 121 125
Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen

Rajanylitysliikenne pidetään turvallisena. Matkustaja kokee rajanylityksen sujuvaksi. Matkustajan odotusaika rajatarkastukseen on itärajalla ja satamissa enintään 15 minuuttia ja lentoasemilla enintään 10 minuuttia. Rajatarkastuksissa ja rajatarkastuksiin liittyvässä tutkinnassa sekä hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksista sekä oikeusturvasta.

2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen (1—5) 4,7 4,8 4,8
Itärajan rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,7 4,8 4,8
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 6 10 10
Rajatarkastuksen sujuvuus kokonaisaika (min) 7 12 13
Lentoasemien rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,7 4,8 4,8
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 6 9 9
Satamien rajanylityspaikat      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,5 4,8 4,8
Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) 12 9 9
Merellisen turvallisuuden lisääminen

Merivartiostoissa on jatkuva johtamis-, viestitys- ja suoritusvalmius meripelastustoimen etsintä- ja pelastustehtäviin. Kaikkiin merellä tapahtuviin hätätilanteisiin kyetään osoittamaan apua. Muiden meripelastusviranomaisten voimavarat hyödynnetään. Meripelastuksen osaaminen varmistetaan koulutuksella, katselmoinneilla ja tarkastuksilla. Merellinen ympäristön valvonta sekä ympäristörikosten selvittäminen ja tutkinta ennalta ehkäisevät tehokkaasti merellisen ympäristön saastumista. Rajavartiolaitos varautuu ottamaan vastaan ympäristöonnettomuuksien operatiivisen johtovastuun avomerellä.

2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Merellisen turvallisuuden lisääminen (1—5) 3,9 4,0 4,0
Meripelastus      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,5 4,1 4,1
Meripelastustehtävät (kpl) 1 396 1 473 1 473
Pelastettu henkilö (kpl) 3 065 4 405 4 405
Merellisen ympäristön suojelu      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 1,6 3,5 3,5
Aluspäästötapausten määrä (kpl) 66 30 30
Merellisen turvallisuuden lisääminen      
Kustannukset (milj. euroa) 12,0 11,4 11,1
Henkilötyövuodet 125 123 120
Tuottavuus (ind) 101 116 115
Taloudellisuus (ind) 93 113 115
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen

Rajavartiolaitoksella on ajanmukaiset puolustussuunnitelmat, tilanteen edellyttämä johtamis- ja toimintavalmius sekä valmius rajajoukkojen perustamiseen. Rajavartiolaitoksen kriisivalmius sekä kyky alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen rauhan aikana on jatkuvaa. Rajavartiolaitoksen henkilökunta, varusmiehet ja reserviläiset on koulutettu kriisiajan tehtäviin ja sijoitettu rajajoukkoihin.

2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen (1—5) 4,1 4,1 4,1
Häiriö- ja poikkeusolovalmiuden ylläpito      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,0 4,0 4,0
Rajavartiolaitoksen joukkotuotanto ja sotilaallisen maanpuolustuksen koulutus      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,3 4,3 4,3
Koulutusvuorokaudet asevelvolliset (kpl) 100 099 97 890 98 255
Koulutusvuorokaudet henkilöstö (kpl) 4 760 4 502 4 722
Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen      
Kustannukset (milj. euroa) ko. vuoden hintatasossa 14,1 12,9 12,6
Henkilötyövuodet 148 139 136
Tuottavuus (ind) 144 124 128
Taloudellisuus (ind) 134 121 127
Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille

Rajaseudun ja saariston ihmiset ja sidosryhmät kokevat Rajavartiolaitoksen toiminnan lisäävän turvallisuutta. Rajavartiolaitos on tavoitettavissa. Rajavartiolaitos tuottaa ydintehtävien ohessa monialaista viranomaisapua rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille. Ilma-aluksilla tuetaan muita vastuuviranomaisia tarvittaessa koko valtakunnan alueella. Painopiste on kiireellisissä Rajavartiolaitoksen erityisosaamista tai -materiaalia välttämättä vaativissa tehtävissä.

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille (1—5) 3,3 3,3 3,2
Turvallisuuden tunne      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,2 3,2 3,1
Viranomaisavun antaminen      
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,8 3,7 3,6
Turvallisuuspalvelut harva-alueilla (poliisi- ja virka-aputehtävät) (kpl) 651 651 650
Etsinnät maa-alue (kpl) 334 325 305
Ensihoitotehtävät (pl. meripelastuksen liittyvät) (kpl) 511 500 470
Henkiset voimavarat

Rajavartiolaitoksen henkilöstörakenne ja henkilöstön osaaminen pidetään tehtävien edellyttämällä tasolla. Henkilöstömäärä sopeutetaan laskeviin resursseihin.

Henkiset voimavarat 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Henkilötyövuodet 2 679 2 664 2 665
Sairauspoissaolot (pv/htv) 9,2 8,0 8,0
Työilmapiiri (1—5) 3,5 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 242 957 240 910 237 379
Bruttotulot 9 952 7 500 6 900
Nettomenot 233 005 233 410 230 479
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 28 227    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 26 935    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
EU:n nopean toiminnan rajavartijareservi 2 000
Helikopterilla suoritettavien sairaankuljetusten korvaukset, lisärahoitus 1 100
Helikopterilla suoritettavien sairaankuljetusten korvaukset (siirto momentilta 33.30.60) 700
Rajavalvonta-asiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa (siirto momentilta 24.01.01) 215
Rajavartijoiden määrän lisääminen 3 900
Tehostetun ulkomaalaisvalvonnan lisäkustannukset -3 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -62
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -31
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -2 231
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 867
Palkkaliukumasäästö -330
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -1 205
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 147
Toimintamenosäästö (HO 2015) -1 530
Työajan pidentäminen (Kiky) -1 739
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -256
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -182
Yhteensä -2 931

2017 talousarvio 230 479 000
2016 II lisätalousarvio 1 117 000
2016 talousarvio 233 410 000
2015 tilinpäätös 231 713 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp (13.12.2016)

Momentille esitetään 230,479 milj. euron määrärahaa, joka on 2,931 milj. euroa vähemmän kuin vuoden 2016 talousarviossa.

Talousarvioesityksen myötä Rajavartiolaitos joutuu edelleen priorisoimaan tehtäviään ja aloittamaan uudet sopeuttamistoimet vuoteen 2017 saakka ulottuvan sopeuttamisohjelman ollessa vielä kesken. Sopeuttamistarpeen arvioidaan olevan yhteensä 15 milj. euroa vuosina 2017—2020. Tehtävien priorisointi perustuu sisäisen turvallisuuden selonteon linjauksiin ja turvallisuusympäristön muutoksen vaatimuksiin. Selonteossa hallitus linjaa huolehtimisen itärajan perustason valvonnasta, rajanylitysliikenteen turvallisuudesta ja meripelastuksen johtamisesta. Lisäksi sotilaallisen maanpuolustuksen velvoitteet hoidetaan täysimääräisesti.

Hallituksen linjauksen mukaisesti itärajan valvontaan kohdistetaan 160 rajavartijan lisäys. Tästä 80 rajavartijaa pystytään kattamaan Rajavartiolaitoksen omin toimenpitein. Linjatun tavoitteen toteuttamiseksi valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitus osoittaa pysyvän määrärahan 80 uuden rajavartijan palkkaamiseen. Valiokunta toteaa kuitenkin samalla, että tämä turvaa vain perustason valvonnan, mutta ei mahdollista reagointia pitkittyviin tai useilla toimintasuunnilla samanaikaisesti ilmeneviin rajaliikenteen poikkeamiin.

Sopeuttamistarpeesta muihin toimintamenoihin kohdistetaan noin 9 milj. euroa. Uusina sopeuttamistoimina suunnitellaan mm. ulkomailla toimivien yhdysmiesten sekä poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoimintaan (PTR-toiminta) osallistumisen vähentämistä sekä luopumista kolmesta merivartioasemasta ja Porkkalan aseman kiinteistöstä. Valiokunta pitää ulkomaankaupan kannalta hyvänä, että itärajan rajanylityspaikkojen aukioloa ei rajoiteta aiotussa laajuudessa. Tärkeää on myös turvata Kalajoen ja Kemin merivartioasemien toiminta. Edellä mainittujen toimien lisäksi henkilöstön sopeuttamistarpeeksi jää vielä noin 100 henkilötyövuotta, joka vastaa 6 milj. euron määrärahaa. Henkilöstövähennys on tarkoitus toteuttaa eläkepoistumaa hyödyntäen.

Valiokunta on ottanut kantaa sisäisen turvallisuuden selonteon linjauksiin lausunnossaan (VaVL 5/2016 vp) ja pitää edelleen Rajavartiolaitoksen tilannetta huolestuttavana vallitsevassa muuttuneessa toimintaympäristössä. Sopeuttamistoimien valmistelun yhteydessä on esitetty kritiikkiä säästötoimia kohtaan; tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ilman määrärahalisäyksiä tehtäviä on priorisoitava.

Valiokunta pitää hyvänä, että esityksessä on otettu huomioon 2 milj. euron lisäys eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimeenpanoon. Lisäksi on välttämätöntä, että hallitus ottaa huomioon myös Schengenin rajasäännöstön muutoksien kansallisen toimeenpanon vaatimat resurssit, kun päätökset säännösten muutoksista vahvistuvat.

Valiokunta lisää momentille 550 000 euroa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 231 029 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 §:n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

2) Merivartiomuseon toiminnan tukemiseen

3) viranomaisveneen konseptiveneen hankintamenoihin.

70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 5 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 9 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) AS 332 Super Puma meripelastushelikopterien modifikaatioon ja G-huoltoon

2) kahden AB/B 412 helikopterin ja niiden varaosavaraston yhdenmukaistamiseen

3) ulkovartiolaivan varustamiseen liittyviin hankintoihin ja mahdollisiin muihin toiminnallisiin muutostarpeisiin

4) Dornier-valvontalentokoneiden valvonta- ja navigointijärjestelmän uusimiseen

5) kevyen aluskaluston nopeiden veneiden uusimiseen ja niiden tarvitsemien varusteiden ja varaosien hankintaan

6) ilma- ja vartioalusten kertaluonteisiin peruskorjauksiin

7) indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuviin hankintasopimusten mukaisiin menoihin.

Tilausvaltuuksista aiheutuvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Momentille voidaan myös tulouttaa oikaisuina sopimuksista aiheutuvia sopimussakkoja tai muita vastaavia korvauksia.

Selvitysosa:Vuoden 2012 toisessa lisätalousarviossa Rajavartiolaitos sai tilausvaltuuden AS 322 Super Puma meripelastushelikopterien modifikaatioon ja G-huoltoon. Valtuuden perusteella tehtiin vuonna 2013 sopimus modifikaatiosta ja huollosta. Hanke ajoittuu vuosille 2013—2019 ja sen kokonaiskustannusarvio on 33 710 000 euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 2018 2019 Yhteensä
vuodesta 2017 lähtien
         
Super Puma modifikaatio ja G-huolto        
Ennen vuotta 2017 tehdyt sitoumukset 7 000 6 700 4 500 18 200
Menot yhteensä 7 000 6 700 4 500 18 200

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -6 560
Yhteensä -6 560

2017 talousarvio 9 400 000
2016 talousarvio 15 960 000
2015 tilinpäätös 30 387 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 9 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) AS 332 Super Puma meripelastushelikopterien modifikaatioon ja G-huoltoon

2) kahden AB/B 412 helikopterin ja niiden varaosavaraston yhdenmukaistamiseen

3) ulkovartiolaivan varustamiseen liittyviin hankintoihin ja mahdollisiin muihin toiminnallisiin muutostarpeisiin

4) Dornier-valvontalentokoneiden valvonta- ja navigointijärjestelmän uusimiseen

5) kevyen aluskaluston nopeiden veneiden uusimiseen ja niiden tarvitsemien varusteiden ja varaosien hankintaan

6) ilma- ja vartioalusten kertaluonteisiin peruskorjauksiin

7) indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuviin hankintasopimusten mukaisiin menoihin.

Tilausvaltuuksista aiheutuvien indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Momentille voidaan myös tulouttaa oikaisuina sopimuksista aiheutuvia sopimussakkoja tai muita vastaavia korvauksia.

 

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 4 241 000 euroa.

Vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä 12 310 000 euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 4 241 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu aiemmin budjetoidun määrärahan uudelleenbudjetoinnista.

Ulkovartiolaivan varustamiseen sekä kahden AB/B 412 helikopterin ja niiden varaosavaraston yhdenmukaistamiseen liittyvät viimeiset toimitukset ja maksut siirtyvät Rajavartiolaitoksesta riippumattomista syistä vuodelle 2018.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.


2017 III lisätalousarvio 4 241 000
2017 talousarvio 9 400 000
2016 tilinpäätös 10 996 000
2015 tilinpäätös 30 387 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 4 241 000 euroa.

Vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä 12 310 000 euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 4 241 000 euroa.