Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

02. Suojelupoliisin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 25 891 000 euroa.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa Suojelupoliisille seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Suojelupoliisin keskeisenä tavoitteena on kansallista turvallisuutta uhkaavien tekojen ja hankkeiden ennalta estäminen ja oikea-aikaisen tiedon tuottaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi ja päätöksenteon tueksi. Suojelupoliisin suorituskyvyn ylläpitäminen ja parantaminen on keskeistä, jotta valtion turvallisuus saadaan varmistettua muuttuvassa toimintaympäristössä ja toimintaympäristön asettamiin haasteisiin voidaan vastata myös tulevaisuudessa.

Operatiivinen toiminta

Suomessa ei tehdä eikä valmistella terroritekoja tai terrorismiin tähtääviä hankkeita. Suomea ei käytetä terroritekojen suunnitteluun muualla tehtäväksi eikä Suomea käytetä terrorismin logistisena tai muuna tukialueena. Kansalaiset luottavat poliisin kykyyn torjua terrorismia. Ulkovaltojen Suomeen suuntaama tiedustelutoiminta kartoitetaan ja rikoslain 12 luvussa tarkoitetut rikokset estetään.

Kehitetään kyberuhkien torjuntavalmiuksia kehittämällä suorituskykyä sekä syventämällä yhteistyökumppanuuksia ja selkeyttämällä rooleja.

Joukkotuhoaseiden sekä niiden valmistamiseen tarvittavan asiantuntemuksen, materiaalin ja välineistön kansainvälisten sopimusten vastainen vienti estetään Suomesta ja Suomen kautta toimijoille, joiden tarkoituksena on hankkia tai kehittää joukkotuhoaseita. Valtion sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavien hankkeiden seuranta ei heikkene eikä tämän alan rikosten määrä lisäänny.

Turvallisuusselvitykset ja lausunnot

Suojelupoliisin antamat turvallisuusselvitykset ja lausunnot tähtäävät omalla alueellaan siihen, että turvallisuuden taso ja ihmisten kokema turvallisuuden tunne eivät heikkene.

Tiedonkeruu ja raportointitoiminta

Suojelupoliisiin kohdistuu entistä enemmän odotuksia ennakoivan tiedon hankkijana, tulkitsijana ja raportoijana. Suojelupoliisi sopii sisäministeriön kanssa tiedonhankintaprioriteeteista, joilla määritetään ennakkoon vuosittaiset painopisteet kansallista turvallisuutta palvelevalle tiedonhankinnalle. Tiedonhankintaprioriteetit muodostuvat keskeisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon tietotarpeista ja niiden avulla tuetaan ajantasaista tietoa sekä suojataan yhteiskunnan etuja. Tiedonkeruu ja raportointitoiminta hyödyntävät käytettävissä olevia lähteitä tehokkaasti ja tuottavat valtiojohdolle ja muille asiakkaille/toimijoille päätöksenteon kannalta merkityksellistä tietoa.

Suojelupoliisin kehittäminen

Varmistetaan Suojelupoliisin alueellinen toimintakyky siten, että kaikki tehtävät pystytään jatkossakin hoitamaan eri puolella Suomea yhtä tehokkaasti ja tuloksellisesti. Suojelupoliisi jatkaa toimenpiteitä nykyisen toiminnallisen tietojärjestelmän uusimiseksi ja laajentamiseksi. Kaikissa uusissa tietojärjestelmien käyttöönotoissa otetaan huomioon Suojelupoliisin erityistarpeet ja yhteistoimintavaatimukset muiden poliisin tietojärjestelmien kanssa.

Henkiset voimavarat

Laaditaan pitkän tähtäimen henkilöstösuunnitelma sisältäen henkilöstöresurssien määrää, laatua ja kehittämistä koskevat tavoitteet ja toimenpiteet. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan muutosprosessissa.

Suojelupoliisi 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Taloudellisuus      
Operatiivisen toiminnan toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 14 560 16 759 16 759
Operatiivisen toiminnan henkilötyövuodet 185 213 213
Operatiivisen toiminnan kustannukset, 1 000 euroa 19 800 22 791 22 791
Suoritteet      
Turvallisuusinformaatiotilaisuudet, kpl 312 200 200
Turvallisuusselvitykset, kpl 17 046 50 000 52 500
Kansalaisuusasialausunnot, kpl 92 80 100
Oleskelu- ja työlupahakemuksia koskevat lausunnot, kpl 418 350 400
Viisumihakemuksia koskevat lausunnot, kpl 9 131 9 000 8 500
Tuotetut raportit, kpl 118 120 140
Henkiset voimavarat      
Henkilötyövuodet 250 276 291
Poliisimiehet, htv 138 154 158
Muu henkilöstö, htv 112 122 133
Sairauspoissaolot, pv/htv 3,8 7,5 7,5
Työtyytyväisyysindeksi 3,6 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
     
Bruttomenot 26 529 28 501
Bruttotulot 2 610 2 610
Nettomenot 23 919 25 891

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Eduskunnan lisäys -500
Siirto momentille 26.10.01 -624
Suojelupoliisin toiminnan turvaaminen 2 000
Supon SSK-hanke (v. 2016 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -3 275
Supon SSK-hanke (v. 2017 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 5 950
Turvapaikkatilanteen vaatimat lisäresurssit Supolle -800
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -4
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -2
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -259
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 2
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -132
Toimintamenosäästö (HO 2015) -88
Työajan pidentäminen (Kiky) -183
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -28
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -85
Yhteensä 1 972

2017 talousarvio 25 891 000
2016 II lisätalousarvio -80 000
2016 talousarvio 23 919 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 391 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Lisäys 1 500 000 euroa talousarvioesityksen 25 891 000 euroon nähden aiheutuu väkivaltaisten ääriliikkeiden laittoman toiminnan torjumiseen tarvittavista lisäresursseista.


2017 talousarvio 27 391 000
2016 III lisätalousarvio 170 000
2016 II lisätalousarvio -80 000
2016 talousarvio 23 919 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp (13.12.2016)

Valiokunta pitää myönteisenä, että suojelupoliisin toimintamenoja esitetään lisättäväksi 23,919 milj. eurosta 27,391 milj. euroon. Esitykseen sisältyy kevään 2016 kehyspäätöksessä osoitettu 2 milj. euron tasokorotus suojelupoliisin toimintakyvyn varmistamiseen muuttuneessa toimintaympäristössä. Lisäksi suorituskykyä tehostavaan tietojärjestelmään osoitetaan 5,95 milj. euron tuottavuusmääräraha. Valiokunta pitää myös hyvänä, että hallitus täydensi budjettiesitystään lisäämällä 1,5 milj. euroa ääriliikkeiden väkivaltaiseen ja laittomaan toimintaan vaikuttamiseen. Esitettyjen lisäysten vaikutusta pienentävät kuitenkin valtionhallinnon yleiset säästötoimet, jotka kohdistuvat myös suojelupoliisiin.

Suojelupoliisin keskeisenä tavoitteena on kansallista turvallisuutta uhkaavien tekojen ja hankkeiden ennalta ehkäiseminen ja oikea-aikaisen tiedon tuottaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi ja päätöksenteon tueksi. Toimintaympäristön muutokset vaikuttavat kaikkiin suojelupoliisin sektoreihin. Yhteiskunnan kustannusten minimoimisen kannalta on tarpeellista, että rikoksiin pystytään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Poliisin tiedonsaantioikeuksia on näin ollen syytä kehittää. Valiokunta korostaa kuitenkin, että samalla tulee huolehtia myös kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien turvaamisesta ja toiminnan riittävästä valvonnasta.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 391 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 200 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu Suojelupoliisin toimitilojen uudistamiseen liittyvän hankkeen käynnistymisestä.


2017 I lisätalousarvio 200 000
2017 talousarvio 27 391 000
2016 tilinpäätös 24 009 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 200 000 euroa.