Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
         90. Raha-automaattiavustukset
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

52. Valtionosuus työmarkkinatuesta (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 394 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavan työmarkkinatuen, siihen liittyvän lapsikorotuksen ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti.

Selvitysosa:Kunnat ja valtio rahoittavat puoliksi työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen. Kuntien rahoitusosuus on 70 prosenttia yli 1 000 päivää saaneiden osalta. Muun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaan. Lisäksi valtio huolehtii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiudesta työmarkkinatuen osalta (maksuvalmiussuoritus).

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Työmarkkinatuet  
— työttömyysajalta 1 183 000 000
— kuntien rahoitusosuus -430 000 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 521 000 000
— kulukorvaukset 94 000 000
— korotusosa 34 000 000
Yhteensä 1 402 000 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
KEL-indeksitarkistus 2016 -5 300
Tarvearvion muutos -18 700
Yhteensä -24 000

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 1 394 000 000
2015 talousarvio 1 418 000 000
2014 tilinpäätös 1 544 712 119

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 394 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavan työmarkkinatuen, siihen liittyvän lapsikorotuksen ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti.

 

II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp (26.5.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 61 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista.


2016 II lisätalousarvio 61 000 000
2016 talousarvio 1 394 000 000
2015 tilinpäätös 1 368 000 000
2014 tilinpäätös 1 544 712 119

 

Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp (22.6.2016)

Momentille myönnetään lisäystä 61 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentilta vähennetään 32 200 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamien kustannusten tarkentumisesta.


2016 III lisätalousarvio -32 200 000
2016 II lisätalousarvio 61 000 000
2016 talousarvio 1 394 000 000
2015 tilinpäätös 1 368 000 000
2014 tilinpäätös 1 544 712 119

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentilta vähennetään 32 200 000 euroa.