Talousarvioesitys 2016
03. Rahoitusvakausviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)
Momentille myönnetään 2 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin
2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen.
Selvitysosa:Rahoitusvakausvirasto on luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytystä ja kriisinratkaisua koskevan EU-direktiivin johdosta Suomeen perustettu uusi viranomainen. Virastolle on säädetty direktiivissä ja yhteistä kriisinratkaisumekanismia koskevassa asetuksessa tarkemmin määritellyt kriisinratkaisun ennakointiin liittyvät viranomaistehtävät ja valtuudet ongelmalaitosten toiminnan hallittuun uudelleenjärjestelyyn ja mahdolliseen alasajoon. Rahoitusvakausviraston toimivaltaan kuuluu myös talletussuojajärjestelmän ylläpito, mukaan lukien talletussuojarahaston hallinnointi. Viraston myötä on perustettu uusi talletussuojarahasto, johon se kerää talletussuojamaksuja. Viranomaisen toiminnasta aiheutuvat kulut katetaan täysin toimialalta kerättävin veronluonteisin hallintomaksuin.
Vastaavat tulot on budjetoitu momentille 11.19.11.
Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet
2015 tavoite |
2016 tavoite |
|
Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen | ||
---|---|---|
Henkilötyövuodet virasto yhteensä | 5 | 10 |
Htv:t tehtävittäin | ||
— Kriisinratkaisusuunnittelu | 2 | 6 |
— Hallinto | 2 | 2 |
— Rahaston hallinnointi | 1 | 2 |
Sairauspoissaolot, pv/htv | 9 | 9 |
Työtyytyväisyysindeksi | 3,30 | 3,30 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Tarkennettu arvio määrärahatarpeesta | -600 |
Yhteensä | -600 |
2016 talousarvio | 2 400 000 |
2015 talousarvio | 3 000 000 |
Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)
Momentille myönnetään 2 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin
2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen.
III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)
Momentilta vähennetään 500 000 euroa.
Selvitysosa:Vähennys aiheutuu toimintamenomäärärahan tarpeen tarkentumisesta.
2016 III lisätalousarvio | -500 000 |
2016 talousarvio | 2 400 000 |
2015 tilinpäätös | 3 000 000 |
Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)
Momentilta vähennetään 500 000 euroa.