Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 43 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ammattikorkeakouluja, yliopistoja ja tiedelaitoksia koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan menojen ja avustusten maksamiseen sekä CIMOn kanssa erikseen sovittaviin korkeakoulujen kansainvälistymistä edistäviin apurahoihin

2) korkeakoulujen ja tieteen yhteisten tietoteknisten palvelujen ja tietoverkon rahoittamiseen, korkeakoulujen ja tieteen toiminnan seurannan ja ohjauksen tietojärjestelmien sekä muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

4) enintään 186 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin

5) enintään 18 000 000 euroa avustuksina korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikaiseen lisäykseen.

Selvitysosa:Kehittämistoimilla tuetaan erityisesti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän rakenteellista kehittämistä ja uudistamista. Tavoitteena on korkeakoulujen ja tieteen yhteisillä tai yhtenäisillä tietoteknisillä palveluilla kohottaa tukitoimintojen palvelutasoa, alentaa kustannuksia ja edistää sähköistä asiointia. Opintojen nopeuttamiseksi ja opintojen aloitusiän alentamiseksi kehitetään uutta korkeakoulujen sähköistä hakujärjestelmää. Korkeakouluopintoihin sijoittumisen nopeuttamiseksi tavoitteena on lisätä määräaikaisesti korkeakoulutuksen aloituspaikkoja yhteensä noin 3 000 vuosina 2014—2015. Aloituspaikkalisäykset kohdennetaan ennakointien mukaisesti aloille, joilla on työvoimakysyntää ja aloille, joilla on merkitystä tulevaisuuden kasvupotentiaalin kannalta.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminta 5 144 000
Korkeakoulujen ja tieteen yhteiset tietotekniset palvelut ja tietoverkko 17 016 000
Korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikainen lisäys 18 000 000
Tietovarantojen avaaminen ja avoimen tieteen edistäminen 3 000 000
Yhteensä 43 160 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kasvutoimi (Tietovarantojen avaaminen ja avoimen tieteen edistäminen) 3 000
Kertamenon poistuminen -9 000
Korkeakoulujen hakijasuman purkaminen 18 000
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -804
Yhteensä 11 196

2015 talousarvio 43 160 000
2014 I lisätalousarvio 9 450 000
2014 talousarvio 31 964 000
2013 tilinpäätös 35 631 000