Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

03. Väestörekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentilta vähennetään 500 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa tehdyn 500 000 euron siirron palauttamisesta momentille 28.40.02.

Vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa siirto tehtiin Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottohankkeen viivästymisen aiheuttamien lisäkustannusten kattamiseksi. Tuolloin tehdyssä esityksessä todettiin myös, että siirto on kertaluonteinen ja tullaan myöhemmin palauttamaan momentille 28.40.02.


2015 IV lisätalousarvio -500 000
2015 I lisätalousarvio 170 000
2015 talousarvio 8 314 000
2014 tilinpäätös 10 516 000
2013 tilinpäätös 9 819 000