Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot

Talousarvioesitys 2015

01. Ministeriö ja hallintoPDF-versio

01. Oikeusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 100 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys on siirtoa momentille 25.01.05 ja aiheutuu valmisteltavasta hankintalain kokonaisuudistuksesta Oikeusrekisterikeskukselle aiheutuvista lisämenoista.


2015 IV lisätalousarvio -100 000
2015 talousarvio 22 775 000
2014 tilinpäätös 27 661 000
2013 tilinpäätös 26 842 000

04. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös siirtomenojen maksamiseen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutille.

Selvitysosa:Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos siirtyi 1.1.2015 lukien Helsingin yliopiston yhteyteen ja sen nimi muuttui Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi. Oikeuspoliittisen tutkimuksen vahvistamiseksi ehdotetaan, että instituutti saisi käyttöönsä Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta vuodelta 2014 siirtyneen 320 000 euron määrärahan.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 IV lisätalousarvio
2015 talousarvio 628 000
2014 tilinpäätös 2 071 000
2013 tilinpäätös 2 062 000

05. Oikeusrekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämääräraha on siirtoa momentilta 25.01.01 ja aiheutuu valmisteltavasta hankintalain kokonaisuudistuksesta Oikeusrekisterikeskukselle aiheutuvista lisämenoista.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena on, että tarjouskilpailussa tarjoajien pakollisten poissulkemisperusteiden selvittämiseksi hankintayksikön tulisi vaatia tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan johtohenkilöistä rikostaustaselvitys, jonka toimittaminen edellyttää muutoksia Oikeusrekisterikeskuksen rikosrekisterijärjestelmään. Muutoksista aiheutuu kuluvana vuonna 100 000 euron lisämenot Oikeusrekisterikeskukselle.


2015 IV lisätalousarvio 100 000
2015 talousarvio 3 359 000

21. Oikeusministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin tuottavuustoimien edistämiseksi.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 IV lisätalousarvio
2015 talousarvio 295 000
2014 tilinpäätös 251 000
2013 tilinpäätös 207 000