Talousarvioesitys 2015
30. Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta
02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentin perusteluja täydennetään siten, että Hätäkeskuslaitos oikeutetaan tekemään hätäkeskustietojärjestelmän (Erica) käyttöönoton edellyttämä sopimus toimitusprojektin jatkosta ja käyttöönoton siirtämisestä. Valtuus sisältää järjestelmän käyttöönoton viivästymisestä toimittajalle aiheutuvat kustannukset ja järjestelmän lisenssimaksut hankkeen viivästymisen ajalta. Sopimus ajoittuu vuosille 2016—2018 ja siitä saa aiheutua menoja enintään 7 000 000 euroa vuosina 2016—2018.
Selvitysosa:Vuoden 2011 ensimmäisessä lisätalousarviossa Hätäkeskuslaitos oikeutettiin tekemään sopimus uuden hätäkeskustietojärjestelmän hankinnasta.
Tietojärjestelmäuudistuksen tavoitteena on aikaansaada valtakunnallinen viranomaisten yhteiskäytössä oleva hätäkeskustietojärjestelmä (pelastustoimi, poliisitoimi, sosiaali- ja terveystoimi sekä Rajavartiolaitos).
Uuden hätäkeskusjärjestelmän hankintavaihe käynnistyi 2010 ja kesti 2011 kesäkuuhun asti, jolloin hankintasopimus allekirjoitettiin. Alkuperäisen toimitussopimuksen mukaisesti uusi hätäkeskustietojärjestelmä (Erica) olisi ollut käytössä vuoden 2015 aikana. Sovelluskehityksen ja tilaajavelvoitteiden viivästymisen vuoksi Hätäkeskuslaitos ja järjestelmän toimittaja ovat sopineet järjestelmän uudesta aikataulusta sekä järjestelmän versioinnista. Vuosien 2013—2014 aikana havaittiin TUVE-tietoliikenneyhteyksien ja infran toimittajan puolelta aikataulun pettäminen.
Hankkeen loppuunsaattamiseksi on laadittava muutossopimus, jonka solmiminen edellyttää valtuutta. Uuden aikataulun mukaisesti Erica on käytössä kaikissa hätäkeskuksissa kevääseen 2017 mennessä.
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
2016 | 2017 | 2018 | Yhteensä vuodesta 2016 lähtien |
|
Muutossopimus no 5 | 5 000 | 1 750 | 250 | 7 000 |
Menot yhteensä | 5 000 | 1 750 | 250 | 7 000 |
---|
Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.
2015 II lisätalousarvio | — |
2015 I lisätalousarvio | -436 000 |
2015 talousarvio | 55 590 000 |
2014 tilinpäätös | 70 157 000 |
2013 tilinpäätös | 68 857 000 |