Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       60. Energiapolitiikka
       70. Kotouttaminen

Talousarvioesitys 2015

49. Valtionavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 19 168 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrahaa saa käyttää myös lisäeläketurvan maksamiseen.

Selvitysosa:Lisämääräraha on lisäeläketurvan pääomitettu kustannus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n palvelukseen VTT:stä ja Mittatekniikan keskuksesta siirtyvän koko henkilöstön osalta. Korvaus on kertaluonteinen, eikä valtiolle aiheudu lisäeläketurvan järjestämisestä muita kustannuksia. Kuluerä on erillinen kiinteä maksu, eikä se ole valtionavustusta.


2015 I lisätalousarvio 19 168 000
2015 talousarvio 111 020 000