Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       60. Energiapolitiikka
       70. Kotouttaminen

Talousarvioesitys 2015

01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 643 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 104 000 euroa siirtona momentille 32.01.02 (-1 htv) johtuen ELY-keskusten yhteisen kehittämis- ja hallintoyksikön perustamisesta sekä lisäyksenä 500 000 euroa julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimintamalliuudistuksen käynnistämisestä digitaalisen työnvälityksen kehitystyöllä ja 247 000 euroa liittyen Euroopan globalisaatiorahastosta haettuun rahoitukseen (EGR1), jonka rahoitussuunnitelmasta on toimeenpanoajan päättyessä jäänyt käyttämättä yhteensä 247 000 euroa ELY-keskuksille ja TE-toimistoille varattuja toimintamenoja (EU-osuus). Käyttämättä jäänyt osuus on palautettava Euroopan komissiolle alkuvuodesta 2015.


2015 I lisätalousarvio 643 000
2015 talousarvio 40 725 000
2014 III lisätalousarvio 1 680 000
2014 I lisätalousarvio
2014 talousarvio 54 110 000
2013 tilinpäätös 60 816 000