Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 48 740 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen

2) valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien täydentävään opetukseen, valtion yleissivistävien erityiskoulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan sekä avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

3) Helsingin eurooppalaisen koulun toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Suomalais-venäläinen koulu ja Helsingin ranskalais-suomalainen koulu toimivat esi-, perus- ja lukio-opetuksen kouluina. Koulut kehittävät kulttuuriyhteyksien ja verkottumisen kautta koulujen kielten- ja kulttuuriopetusta. Valtion yleissivistäviä erityiskouluja kehitetään. Helsingin eurooppalaisen koulun tehtävänä on tarjota Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmiin perustuvaa opetusta.

Oppilasmäärät

  2012
toteutuma
2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
         
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu 821 814 860 860
Suomalais-venäläinen koulu 682 683 709 705
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 440 454 396 387
Eurooppa-koulut (suomalaiset oppilaat) 667 642 650 640
Koulukotien perusopetus 154 141 141 141
Helsingin eurooppalainen koulu 239 267 285 290
Yhteensä 3 003 3 001 3 041 3 023

Ohjaustoiminnan tunnusluvut

  2012
toteutuma
2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
         
Ohjaustoiminta kentällä        
— ohjauskäyntejä 1 249 1 108 1 599 1 534
— oppilaita 866 918 834 958
Tilapäinen opetus ja kuntoutus        
— Tukijaksopäivät 4 469 3 258 5 038 5 386
— Tukijaksojen oppilaat 474 445 497 502

Henkilötyövuodet

  2012
toteutuma
2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
         
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu 76,3 76,5 77 78
Suomalais-venäläinen koulu 84,4 81,1 81 81
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 631,4 623 624 613,7
EU:n Eurooppa-koulut 34,0 30 30 30
Helsingin eurooppalainen koulu 55,0 59,8 60,6 60,6
Yhteensä 881,1 870,4 872,6 863,3

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Kielikoulut 4 610 000
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 37 825 000
Koulukotien perusopetus 1 679 000
EU:n Eurooppa-koulut 1 791 000
Helsingin eurooppalainen koulu 2 835 000
Yhteensä 48 740 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
Bruttomenot 67 439 69 424 68 740
Bruttotulot 20 406 18 500 20 000
Nettomenot 47 033 50 924 48 740
       
Siirtyneet erät      
— edelliseltä vuodelta siirtyneet 10 657    
— seuraavalle vuodelle siirtyneet 13 067    

Kuntien rahoitusosuus valtion yleissivistävän lukiokoulutuksen kustannuksiin, 1 366 000 euroa, on otettu huomioon momentin 29.10.30 mitoituksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Jyväskylän näkövammaisten koulun ja Haukkarannan koulun hanke 2 000
Onerva Mäen koulun kalustaminen (kertamenon poistuminen) -2 500
Onerva Mäen koulun lisävuokran tarkistus -1 250
Onerva Mäen uudisrakennushankkeen kalustaminen 1 250
Opiskelijavalintapalvelut (siirto momentille 29.01.02) -96
Suomalais-venäläisen koulun peruskorjauksen lisävuokramenon vähentyminen -600
Tuottavuustoimet -180
Valtion järjestämän lukiokoulutuksen säästö (siirto momentille 29.10.30) -127
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -100
Palkkaliukumasäästö -88
Palkkausten tarkistukset 278
Toimintamenojen lisäsäästö -576
Toimintamenojen tuottavuussäästö -249
Vuokramenojen indeksikorotus 124
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -70
Yhteensä -2 184

2015 talousarvio 48 740 000
2014 talousarvio 50 924 000
2013 tilinpäätös 49 443 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 754 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Muutos talousarvioesityksen 48 740 000 euroon nähden on 1 986 000 euroa, missä on otettu huomioon lisäyksenä 16 000 euroa palkkausten tarkistuksista johtuen sekä vähennyksenä 102 000 euroa siirtona momentille 28.90.30 esiopetuksen muuttamiseksi velvoittavaksi, 400 000 euroa siirtona momentille 29.10.02 ylioppilastutkinnon sähköistämiseksi ja 1 500 000 euroa siirtona momentille 29.01.02 Opetushallituksen säästötoimenpiteiden jaksottamiseksi.


2015 talousarvio 46 754 000
2014 III lisätalousarvio -400 000
2014 talousarvio 50 924 000
2013 tilinpäätös 49 443 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 754 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen

2) valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien täydentävään opetukseen, valtion yleissivistävien erityiskoulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan sekä avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

3) Helsingin eurooppalaisen koulun toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 46 754 000
2014 III lisätalousarvio -400 000
2014 talousarvio 50 924 000
2013 tilinpäätös 49 443 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.