Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
         08. Valmisteverot
              01. Tupakkavero
              04. Alkoholijuomavero
              07. Energiaverot
         10. Muut verot
         19. Muut veronluonteiset tulot
       12. Sekalaiset tulot
       15. Lainat
     Määrärahat

Talousarvioesitys 2015

08. ValmisteverotPDF-versio

01. Tupakkavero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 863 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994). Lain mukaan savukkeista kannetaan yksikköperusteista veroa 28,00 euroa 1 000 kappaletta kohti ja arvoon perustuvaa veroa 52 % vähittäismyyntihinnasta laskettuna, kuitenkin vähintään 161,50 euroa 1 000 kappaletta kohti. Sikareista ja pikkusikareista vero on 29 % vähittäismyyntihinnasta. Piippu- ja savuketupakasta veroa kannetaan 19,00 euroa kilolta ja lisäksi 48 % vähittäismyyntihinnasta. Savukkeiksi käärittävästä hienoksi leikatusta tupakasta kannetaan veroa 20,00 euroa kilolta ja lisäksi 52 % vähittäismyyntihinnasta, kuitenkin vähintään 97,50 euroa kilolta. Savukepaperista ja muista tupakkaa sisältävistä tuotteista kannetaan lisäksi valmisteveroa, joka on 60 % vähittäismyyntihinnasta.

Tupakkaveroa on korotettu vuosina 2009, 2010, 2012 ja 2014. Veronkorotusten ja muiden tupakan kulutusta vähentävien toimenpiteiden seurauksena savukkeiden veropohja on supistunut noin 7 % vuodesta 2008.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen tupakkaverolain muuttamisesta. Esityksen mukaisen veronkorotuksen seurauksena tupakkaveron tuoton arvioidaan kasvavan vuositasolla 50 milj. euroa.

Tupakkaveron kertymän arvioitu kehitys (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Savukkeet 747 664 766
Muut tupakkatuotteet 101 79 97
Yhteensä 8481) 743 863

1) Osa vuoden 2014 verokertymästä kertyi jo vuoden 2013 aikana.

Tupakkaveroon ei kohdistu verotukia.


2015 talousarvio 863 000 000
2014 I lisätalousarvio -68 000 000
2014 talousarvio 811 000 000
2013 tilinpäätös 847 761 075

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 863 000 000 euroa.

04. Alkoholijuomavero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 1 384 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin alkoholi- ja alkoholijuomaverosta (1471/1994). Veron määrä on väkevien alkoholijuomien osalta 45,55 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Välituotteiden vero (21 tilavuusprosenttia) on vastaavasti 31,90 euroa ja viinien vero (11 tilavuusprosenttia) 30,82 euroa litralta laskettuna sataprosenttisena alkoholina. Oluen vero litrassa sataprosenttista alkoholia on 32,05 euroa.

Alkoholiveroa on korotettu vuonna 2008, kahdesti vuonna 2009, vuonna 2012 ja vuonna 2014.

Alkoholijuomien kulutusarviot perustuvat valtiovarainministeriön yhteistyössä eri toimijoiden kanssa laatimiin ennusteisiin alkoholin kulutuksesta.

Alkoholin verollisen kulutuksen arvioitu kehitys

  2013
tilinpäätös
2014
ennuste
2015
ennuste
       
Alkoholin verollisen kulutuksen muutos, % -4,3 0 -2

Alkoholijuomaveron verokertymän kehitys (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Etyylialkoholi 429 450 417
Olut 575 630 613
Viinit ja muut käymisteitse valmistetut tuotteet sekä välituotteet 332 362 354
Yhteensä 1 336 1 442 1 384

Alkoholijuomaveron verotuottoa pienentää pienpanimoiden verohuojennus. Verotuen määrä on noin 6 milj. euroa vuonna 2015.


2015 talousarvio 1 384 000 000
2014 talousarvio 1 442 000 000
2013 tilinpäätös 1 335 524 857

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 1 383 600 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Vähennys 400 000 euroa talousarvioesityksen 1 384 000 000 euroon nähden aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesityksen täydentävään esitykseen liittyvän esityksen laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Pienpanimoiden alkoholiveron alennusten korottaminen ehdotetulla tavalla aiheuttaisi vuoden 2013 tuotannon tasoilla arvioituna noin 400 000 euron vuotuisen verotulojen menetyksen.


2015 talousarvio 1 383 600 000
2014 talousarvio 1 442 000 000
2013 tilinpäätös 1 335 524 857

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Talousarvioesitystä täydentävässä esityksessä on oletettu, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Muutos lisäisi pienpanimoiden alkoholiveron alennuksia ensi vuonna noin 400 000 euroa.

Koska hallituksen esitystä ei anneta tänä vuonna, momentille lisätään 400 000 euroa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 1 384 000 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentilta vähennetään 400 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Esityksen mukainen pienpanimoiden alkoholiveron alennusten korottaminen aiheuttaisi vuoden 2013 tuotannon tasoilla arvioituna noin 400 000 euron vuotuisen verotulojen menetyksen.


2015 I lisätalousarvio -400 000
2015 talousarvio 1 384 000 000
2014 talousarvio 1 442 000 000
2013 tilinpäätös 1 335 524 857

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentilta vähennetään 400 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentilta vähennetään 28 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta.


2015 III lisätalousarvio -28 000 000
2015 I lisätalousarvio -400 000
2015 talousarvio 1 384 000 000
2014 tilinpäätös 1 393 980 835
2013 tilinpäätös 1 335 524 857

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentilta vähennetään 28 000 000 euroa.

05. Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 309 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta (1127/2010). Veron määrä on makeisilla ja jäätelöllä 95 senttiä kilogrammaa kohti ja virvoitusjuomilla 11 tai 22 senttiä litralta valmista juomaa. Veroa kannetaan makeisista, makeisten kaltaisista valmisteista, suklaasta, kaakaota sisältävistä tuotteista, jäätelöstä, mehujäästä ja alkoholittomista tai vain vähän alkoholia sisältävistä juomista. Makeisten ja jäätelön osalta vero tuli voimaan vuoden 2011 alusta alkaen. Samassa yhteydessä virvoitusjuomien veroa korotettiin. Makeisten ja jäätelön veroa korotettiin vuonna 2012 ja virvoitusjuomien veroa vuosina 2012 sekä 2014.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron muuttamisesta. Esityksen mukaisesti verotuoton arvioidaan kasvavan vuositasolla 50 milj. euroa.

Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron verokertymän kehitys (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Makeiset 77 76 110
Jäätelö 33 34 46
Virvoitusjuomat 94 140 153
Yhteensä 204 250 309

Verotukena momentin kertymää pienentää kliinisten ravintovalmisteiden, äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden, lastenruokien, laihdutusvalmisteiden ja ravintolisien vapautus verosta. Verotuen määrän arvioidaan olevan verotuottojen kannalta vähäinen.


2015 talousarvio 309 000 000
2014 talousarvio 250 000 000
2013 tilinpäätös 203 570 656

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 264 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Vähennys 45 000 000 euroa talousarvioesityksen 309 000 000 euroon nähden aiheutuu makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annetun lain muuttamisesityksen antamatta jättämisestä.


2015 talousarvio 264 000 000
2014 talousarvio 250 000 000
2013 tilinpäätös 203 570 656

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 264 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentilta vähennetään 8 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta. Merkittävimpänä verotuottoarviota alentavana tekijänä on virvoitusjuomien sekä makeisten odotettua heikompi kysyntä.


2015 III lisätalousarvio -8 000 000
2015 talousarvio 264 000 000
2014 tilinpäätös 256 794 269
2013 tilinpäätös 203 570 656

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentilta vähennetään 8 000 000 euroa.

07. Energiaverot

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 592 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettuun lakiin (1472/1994) sekä lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996).

Energiaverojen tuottoennusteessa hyödynnetään laajasti työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolla laadittavaa energiatasetta. Sen laadinnassa käytetään valtiovarainministeriön ja eri tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteita sekä koko kansantalouden tasolla että toimialatasolla.

Energiaverojen veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys (%)

  2013
tilinpäätös
2014
ennuste
2015
ennuste
       
Moottoribensiinin kulutus -2,0 -2½ -2
Dieselöljyn kulutus -0,8 1
Sähkön kulutus 2,6 1

Lämmityspolttoaineiden ja sähkön veroja korotettiin vuoden 2011 alusta alkaen nettomääräisesti noin 730 milj. eurolla työnantajan kansaneläkemaksun poistamisesta aiheutuneiden verotuottomenetysten kompensoimiseksi. Samanaikaisesti energiaverotuksessa siirryttiin ympäristöohjausta korostavaan energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvaan veroon kaikkien energiatuotteiden osalta lukuun ottamatta sähköä ja turvetta. Edellisen hallituksen päätösten mukaisesti turpeen ja maakaasun veroa oli määrä korottaa kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen tuli voimaan vuonna 2013 ja toinen oli määrä toteuttaa vuonna 2015. Polttoaineverotuksen rakennemuutoksen yhteydessä säädettiin dieselöljyn vero korotettavaksi 7,9 sentillä litralta vuoden 2012 alusta lukien ja samalla ajoneuvoveron käyttövoimaveroa alennettiin. Vuosien 2012 ja 2014 alusta liikenteen polttoaineiden veroja korotettiin molempina noin 5 prosentilla painottaen hiilidioksidiveroa. Turpeen verotasoa korotettiin nykyisen hallituksen toimesta jo aikaisemmin päätettyjen korotusten lisäksi vuonna 2013. Lisäksi muutettiin verotuottoneutraalisti sekä lämmitys- että liikennepolttoaineiden verorakenteen painopistettä ympäristöohjaavammaksi. Vuoden 2014 alusta korotettiin veroluokkan I eli kotitalouksien, palveluelinkeinojen, julkisen sektorin ja rakennustoiminnan kuluttaman sähkön veroa. Lisäksi konesalien sähköveroa alennettiin siten, että jatkossa niiden verotaso oli sähköveroluokan II mukainen.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen nestemäisten polttoaineiden sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteveroa koskevien lakien muuttamisesta. Esityksen mukaisesti sähköveroluokan I, liikennepolttoaineiden sekä lämmitys-, työkone- ja voimalaitospolttoaineiden veroja korotetaan. Kaivostoiminnan sähköveron tasoksi esitetään jatkossa sähköveroluokan I mukaista tasoa aiemman alennetun sähköveroluokka II sijaan. Lisäksi turpeen aiemmin sovitusta veronkorotuksesta vuodelle 2015 luovutaan.

  Verotaso vuonna 2014
(sis. huoltovarmuusmaksun)
Verotaso 1.1.2015 alkaen
     
Moottoribensiini, snt/l 67,29 68,13
Dieselöljy, snt/l 49,66 50,61
Kevyt polttoöljy, snt/l 16,34 18,74
Raskas polttoöljy, snt/kg 19,21 22,12
Sähkö I (kotitaloudet, palveluala jne.), snt/kWh 1,903 2,253
Sähkö II (teollisuus), snt/kWh 0,703 0,703
Kivihiili, €/t 132,71 154,42
Maakaasu, €/MWh 11,464 15,444
Polttoturve, €/MWh 4,90 4,90

Verokertymän arvioitu kehitys energiatuotteittain (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Moottoribensiini1) 1 296 1 300 1 280
Diesel1) 1 272 1 330 1 365
Sähkö 948 1 025 1 215
Muut 655 617 732
Yhteensä 4 171 4 272 4 592

1) Sisältää korvaavat biopolttoaineet.

Energiaveromomentille kohdistuu 13 verotukea, joiden kokonaismääräksi arvioidaan n. 2,1 mrd. euroa vuonna 2015. Alla olevassa taulukossa esitettyjen merkittävimpien energiaverotukien lisäksi muita momentille kohdistuvia verotukia ovat liikenteessä käytetyn sähkön ja maakaasun normia alemmat verokannat, konesalien sähkön alempi verokanta sekä puupohjaisten polttoaineiden, nestekaasun, biokaasun ja raideliikenteen sähkön verottomuudet.

Merkittävimmät verotuet (milj. euroa)

  2013 2014 2015
       
Dieselpolttoaineen alempi verokanta1) 739 741 736
Työkoneissa käytetyn kevyen polttoöljyn dieseliä alempi verokanta 493 516 509
Turpeen alempi verokanta2) 76 70 86
Maakaasun alempi verokanta 37 32 3
Teollisuuden ja kasvihuoneiden sähkön alempi verokanta 375 458 608
CHP-laitosten puolitettu CO2-vero 80 80 107
Muut 24 34 37

1) Tämän verotuen osalta on otettava huomioon verosanktioksi luettava henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron käyttövoimavero.

2) Turpeen vero ei noudata nykyistä energiaveromallia.

Lisäksi energiaverotuiksi luetaan maa- ja puutarhatalouden energiaverotuki, jonka määrä on noin 31 milj. euroa, sekä energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, jonka suuruus on noin 220 milj. euroa vuonna 2015. Edellä mainitut verotuet kuuluvat menomomentille 28.91.41 eivätkä siten vähennä energiaverojen tulomomentin verokertymää.

Vuoden 2015 alusta lähtien momentilta vähennetään verottomasta käytöstä johtuvat palautukset sekä alusliikenteen tuet, jotka aiemmin on maksettu määrärahamomentilta 28.91.41. Niiden yhteismäärä oli vuonna 2013 noin 28 milj. euroa.


2015 talousarvio 4 592 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 579 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosan korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Vähennys talousarvioesityksen 4 592 000 000 euroon nähden on 13 000 000 euroa.

Vähennyksestä 11 000 000 euroa aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesityksen täydentävään esitykseen liittyvän esityksen, jossa ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen antamaa esitystä energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esitystä laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta muutettaisiin polttoturpeen osalta siten, että verotasoa alennettaisiin 1,5 euroa tasolle 3,4 euroa/MWh.

Turpeen veron alentamisella on vaikutusta metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuotantotukeen. Turpeen veron alentamisesta johtuva metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuotantotuen kasvun vaikutus on otettu huomioon momentin 32.60.44 määrärahan mitoituksessa.

Vähennyksestä 2 000 000 euroa aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesityksen täydentävään esitykseen liittyvän esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta, jolla muutetaan sähkön pientuotannon verotusta.


2015 talousarvio 4 579 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Talousarvioesitystä täydentävässä esityksessä on oletettu, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Muutos koskisi piensähköntuotannon tukea, ja sen on arvioitu vähentävän verotuottoja ensi vuonna noin 2 000 000 euroa.

Koska hallituksen esitystä ei anneta tänä vuonna, momentille lisätään 2 000 000 euroa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 581 000 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentilta vähennetään 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu siitä, että hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta, jolla muutetaan sähkön pientuotannon verotusta.


2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 II lisätalousarvio -128 000 000
2014 talousarvio 4 400 000 000
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentilta vähennetään 2 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentilta vähennetään 160 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu alkuvuoden kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta. Energiaverokertymien kehitys oli jo vuonna 2014 hieman aiemmin ennakoitua heikompaa. Merkittävimpänä yksittäisenä verotuottoarviota alentavana tekijänä on litraa kohden kevyemmin verotettujen liikenteen biopolttoaineiden odotettua suurempi osuus kulutuksesta.


2015 II lisätalousarvio -160 000 000
2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 tilinpäätös 4 112 704 123
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentilta vähennetään 160 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentilta vähennetään 39 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta.


2015 III lisätalousarvio -39 000 000
2015 II lisätalousarvio -160 000 000
2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 tilinpäätös 4 112 704 123
2013 tilinpäätös 4 170 712 814

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentilta vähennetään 39 000 000 euroa.

08. Eräiden juomapakkausten valmistevero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 15 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin eräiden juomapakkausten valmisteverosta (1037/2004). Alkoholijuomien, virvoitusjuomien, vesien ja eräiden muiden sellaisenaan juotavien juomien eri materiaalista valmistetut juomapakkaukset, lukuun ottamatta nestepakkauskartongista valmistettuja pakkauksia, ovat veronalaisia. Verosta vapaita puolestaan ovat juomapakkaukset, jotka ovat uudelleenkäytettäviä ja kuuluvat panttiin perustuvaan palautusjärjestelmään. Kertakäyttöisten, hyväksyttyyn palautusjärjestelmään kuulumattomien juomapakkausten vero on 51 senttiä litralta. Veronalaisten pakkausten määrän oletetaan säilyvän vuonna 2015 likimain vuoden 2014 tasolla.


2015 talousarvio 15 000 000
2014 talousarvio 15 000 000
2013 tilinpäätös 15 110 756

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 15 000 000 euroa.